Hurja näky säikäytti useat sunnuntai-iltana Helsingin Kalasatamassa. Yksi kolmesta kaupunginosaan rakennetusta tornitalosta näytti olevan tulessa.
Vanhankaupunginlahdelle veneensä ankkuroinut Anne kauhistui, kun korkeasta talosta tuntui kohoavan taivaalle sankka savupilvi. Veneestä katsottuna savu näytti tulevan suoraan talon ylimmistä kerroksista.
Pelastuslaitokselle Anne ei tapauksesta ilmoittanut, sillä savu näytti sen verran sankalta, että hän oletti palon olleen käynnissä jo pitkään. Jonkun muun oli jo pakko olla ilmoittanut asiasta.
Veikkaus osui oikeaan, sillä Helsingin pelastuslaitos oli kuin olikin saanut ilmoituksen tapauksesta. Kävi ilmi, ettei savu kohonnutkaan kerrostalosta, vaan sen takana olevan voimalaitoksen savupiipusta.
Vanhankaupunginlahdelta katsottuna yksi kolmesta Kalasataman tornitalosta näytti olevan tulessa.
– Ajattelin, että kamalaa, jos siellä tosiaan on tulipalo. Tuntui, että savu hälveni jossakin vaiheessa, joten ajattelimme, että tilanne on ohi. Sitten savua alkoi tulla uudelleen, Anne kuvailee.
Tilannetta kauhistunut Anne helpottui kuullessaan savun tulleen takana olleesta voimalaitoksesta.
– Seurasimme tilannetta kauhuissamme. Hyvä, ettei siellä ollutkaan mitään, hän kommentoi.