Suomen ja Yhdysvaltojen yhteinen sota­harjoitus suunniteltiin poikkeuksellisen pikaisella aika­taululla – ”Emme edes tunteneet ketään Suomen ase­voimista kuukausi sitten”

Sekä Suomen merivoimien että Yhdysvaltain merijalkaväen joukot ylistävät maiden välistä saumatonta yhteistyötä.

17.8. 22:33

Merivoimat on harjoitellut Yhdysvaltain laivaston kanssa Pohjoisella Itämerellä ja merijalkaväen kanssa Hangossa ja Upinniemessä jo puolentoista viikon ajan.

8. elokuuta alkaneen ja 19. elokuuta päättyvän harjoituksen merellä tapahtuvaan osaan osallistuvat yhdysvaltalaisaluksista Helsingissäkin vieraillut USS Kearsarge, USS Gunston Hall ja USS Arlington.

Merivoimat ja Yhdysvaltain merijalkaväki harjoittelivat keskiviikkona Upinniemessä.

Merivoimat kertoo tiedotteessaan alusten harjoittelevan yhdessä rannikkolaivaston kanssa muun muassa tilannekuvayhteistyötä, meriliikenteen suojaamista ja rannikkotaisteluiden tukemista mereltä.

Merivoimien valmiusyksiköt ja reserviläiset harjoittelevat yhdessä Yhdysvaltain merijalkaväen maihinnousuosaston kanssa Hankoniemen ja Upinniemen alueilla. Joukot harjoittelevat muun muassa hyökkäys- ja puolustustaistelua saaristossa sekä suorittavat ammuntoja.

Merivoimat kutsui median edustajat keskiviikkona Upinniemeen tutustumaan Yhdysvaltain merijalkaväen ja Merivoimien rannikkojoukkojen harjoitteluun.

Keskiviikkoisessa harjoituksessa hyökkäävät ja puolustavat joukot muodostivat kaksi eri puolta.

Kaikkiaan harjoituksiin osallistuu noin 2 300 yhdysvaltalaissotilasta. Yksi heistä on merijalkaväen sotilaspukuun sonnustautunut ja kasvomaalein naamioitunut Yhdysvaltain maihinnousujoukkojen komppaniapäällikkö, majuri Ryan Hilgendorf. Hän kuvailee harjoittelua Merivoimien kanssa ilmiömäiseksi.

– Joukot ovat todella ammattimaiset. Heidän kanssaan on helppo työskennellä ja tehdä suunnitelmia. Taktiikkamme ovat hyvin samankaltaiset. Pyrimme molemmat täydellisyyteen ja olemaan lajimme parhaita, Hilgendorf ylistää.

Lue lisää: Merijalkaväen eversti hämmästyi yhdestä seikasta Suomen Puolustus­voimissa

Yhdysvaltain maihinnousujoukkojen komppaniapäällikkö, majuri Ryan Hilgendorfin mukaan Merivoimien joukkojen kanssa on helppo työskennellä.

Majuri kuvailee Merivoimien sotilaallista kyvykkyyttä näkemänsä perusteella hyväksi. Hänen mukaansa yhteistyö Yhdysvaltain merijalkaväen kanssa parantaa sitä entisestään.

Sotilaan tyypillinen päivä harjoituksissa alkaa Hilgendorfin mukaan aikaisella, auringonnousun aikaan koittavalla herätyksellä. Seuraavaksi vuorossa on perinteinen suomalainen aamiainen, minkä jälkeen yhteiset harjoitukset voivat alkaa.

Päivän virallisen osuuden jälkeen sotilaat pääsevät nauttimaan vapaa-ajasta. Hilgendorfin mukaan se kuluu Upinniemessä lähinnä maisemia ihaillen. Myös suomalaissotilaiden kanssa on ollut aikaa keskustella, ja saunan lauteillekin on kiivetty yhdessä.

– Se [sauna] on aikamoinen kokemus. Todella rentouttava ja virkistävä, majuri kuvailee.

Osana harjoitusta hoidettiin haavoittuneita.

Hilgendorfin mieleen ovat erityisesti painuneet harjoittelupuitteet, eli suomalainen maasto. Hän kuvailee sitä ilmiömäisen kauniiksi. Myös sää on suosinut. Ympäristön lisäksi vaikutuksen ovat tehneet ihmiset.

– Ihmisillä on erilaiset taustat, varsinkin niistä yksiköistä tulevilla, joiden kanssa me työskentelemme. Jotkut ovat asepalveluksessa ja toiset taas reserviläisiä. He tuovat tekemiseen mielenkiintoista näkökulmaa, Hilgendorf sanoo.

Mukana keskiviikkoisessa harjoituksessa oli myös reservin yliluutnantti Otto, joka haluaa esiintyä jutussa pelkästään etunimellään tehtävänsä vuoksi. Hän johti harjoitusjoukkojen suomalaista osastoa.

Harjoituksia hän kuvaa ytimekkäästi yhdellä sanalla: ”täydelliset”.

– Olo on vieläkin aika absurdi. Harjoituksiin käskettiin pikaisesti ja pääsimme hienosti paikalle. Tämä on täysin uniikkia, emmekä ole olleet harjoitelleet koskaan tällaisessa skenaariossa, saati sitten merijalkaväkikomppanian kanssa omalla saarella, hän kertoo.

Reservin yliluutnantti Otto on ollut sanalla sanoen tyytyväinen harjoituksiin merijalkaväen joukkojen kanssa.

– Treenasimme muutaman päivän todella intensiivisesti. Kun tuli tämä hyökkäystehtävä, varmistimme, että meillä on yhteinen sävel ja selkeät pelimerkit. Tänään tulimme tänne, ja edelleen hymyilyttää.

Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Marko Laaksonen kertoi mediapäivän avaustilaisuudessa, että harjoitukset kursittiin kasaan todella nopealla aikataululla kesken kesälomakauden.

Suunnittelutyöhön meni aikaa noin kolmesta neljään viikkoa. Tavallisesti vastaavien harjoitusten järjestämisessä kestää vähintään puoli vuotta.

– Harjoitusten aikaansaaminen oli valtava voimaponnistus Merijalkaväeltä. Se antaa harjoituskumppaneillemme hyvän kuvan suomalaisista, Laaksonen totesi median edustajille.

Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Marko Laaksonen ja Yhdysvaltain merijalkaväen maihinnousuosaston komentaja, eversti Paul Merida olivat tyytyväisiä harjoitusten aikaansaamiseen nopealla aikataululla.

Laaksosen mukaan suomalaiset ovat oppineet paljon yhdysvaltalaisilta ja toisin päin. Yhdysvalloilla on Laaksosen mukaan suunnittelukykyä, jollaista ei ole Suomessa totuttu näkemään. Vastaavasti Suomella on komentajan mukaan vastapuolelle paljon sellaista annettavaa, josta suuri valtio voi olla kiinnostunut.

Kokemusta mies kuvaa 33 vuotta kestäneen sotilasuransa parhaimmaksi.

– Harjoitus on ollut työläs, mutta se on antanut eniten. Kaikki varusmiehistä henkilökunnan jäseniin ovat oppineet todella paljon. Lisäksi se on osoittanut, että osaamme tehdä kansainvälisiä asioita. Natoon liittymisen myötä vastaavia harjoituksia tulee varmasti lisää, Laaksonen arvioi.

Kaikkiaan lähes kaksi viikkoa kestäviin harjoituksiin osallistuu noin 2300 yhdysvaltalaissotilasta.

Myös Yhdysvaltain merijalkaväen maihinnousuosaston komentaja, eversti Paul Merida ylisti nopeaa suunnittelutyötä.

– Kaikkia muita harjoituksia, joihin olemme Euroopassa aiemmin osallistuneet, on valmisteltu etukäteen 6–9 kuukautta. Emme edes tunteneet ketään Suomen asevoimista kuukausi sitten, Merida naurahti.

Eversti arvioi Suomen ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön kehittyvän äärimmäisen vahvaksi ja toivoo joukkojensa palaavan pian takaisin, sillä hänen mukaansa ”mahdollisuudet ovat rajattomat”.

Haavoittunut kuljetettiin jatkohoitoon osana harjoitusta Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneellä.

Lue lisää: Merijalkaväen eversti hämmästyi yhdestä seikasta Suomen Puolustus­voimissa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?