Ukrainalais­lapset Nika ja Nikita aloittivat koulun Seinäjoella – yksi asia hämmästytti

Seinäjoella asuu reilut 70 Ukrainan sotaa paennutta kouluikäistä lasta. Myös Bedenkon perheen kolme lasta aloittivat tällä viikolla koulun ja esikoulun uudessa maassa.

Harkovasta sotaa paenneen Bedenkon perheen kolme lasta aloittivat Seinäjoella koulun ja esikoulun.

11.8. 12:07

– Kesä oli hyvä, mutta meni liian nopeasti ohi, tuumaa 10-vuotias Nikita Bedenko, joka pyöräili keskiviikkoaamuna kouluun Seinäjoella innostunein, mutta vähän pelonsekaisin tuntein.

– Eri kieli ja eri maa, siksi vähän pelottaa, hän summaa.

Seinäjoella asuu reilut 70 Ukrainan sotaa paennutta kouluikäistä lasta. Neljäsluokkalainen Nikita on yksi heistä. Hänen pikkuveljensä Mark, 6, aloitti esikoulun ja isosisko Nika, 15, yhdeksännen.

Viime syksynä alkanut lukuvuosi keskeytyi helmikuussa, kun Venäjä ryhtyi pommittamaan heidän kotikaupunkiaan Harkovaa. Monen muun perheen tavoin Bedenkot pakenivat. Heidän evakkomatkansa päättyi Suomeen ja Etelä-Pohjanmaalle.

Bedenkon perheen lapsista Mark, 6, aloitti esikoulun. Myös isosisko Nika, 15, ja isoveli Nikita, 10, suuntasivat koulunpenkille.

Perhe sai apua ilmajokelaisilta Vera ja Zenja Garbalilta, jotka ovat asuneet Suomessa 23 vuotta. Garbalit majoittivat luokseen yhteensä 14 ukrainalaista sekä auttoivat heitä muun muassa asunnon saamisessa.

Bedenkot muuttivat Ilmajoelta naapurikaupunkiin Seinäjoelle maaliskuussa. Lapset kävivät aluksi omien opettajiensa pitämää etäkoulua, kunnes toukokuussa suomalaiskoulun ovet avautuivat heille muutamaksi päiväksi Seinäjoella.

Nikita alkaa luetella numeroita ykkösestä sataan suomeksi. Ne hän ehti oppia ennen kesälomaa.

– Muut asiat olen jo unohtanut, hän tunnustaa.

Nikita on jo käynyt kertaalleen neljännen luokkansa, samoin kuin Nika yhdeksännen. Eteenpäin mennään sitten, kun uusi kieli alkaa sujua.

Perheen kotikieli on venäjä. Harkovan noin 2,6 miljoonasta asukkaasta yli 95 prosenttia puhuu äidinkielenään venäjää.

Bedenkon perheestä pääsivät Suomeen ensin äiti Irina kolmen lapsen kanssa sekä myöhemmin myös isä Maksym sekä tämän iäkkäät vanhemmat. Kaikki kolme sukupolvea asuvat Seinäjoella neljän huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa.

Bedenkon perheestä pääsivät Suomeen ensin äiti Irina kolmen lapsen kanssa sekä myöhemmin myös isä Maksym sekä tämän iäkkäät vanhemmat.

Irinan vanhemmat eivät halunneet lähteä Harkovasta. Myös sisko perheineen jäi sinne.

Irina murehtii läheisiään joka päivä.

– Vanhempieni tilanne on tosi huono, koska he ovat siellä saarrettuina, eli alue on suljettu, eivätkä he pääse ulos. Myöskään sinne ei pääse. Kaasua ei tule eikä vettä hanasta. Nettiä ei ole, ja puhelinyhteyden saa vain yhdestä paikasta. He soittavat minulle kerran viikossa. Niitä puheluita kuitenkin kuunnellaan, joten ihmiset eivät oikein uskalla kertoa asioita. Joku oli saanut rangaistuksen, kun oli puhunut ulkomaille jotakin.

Irina on patistanut vanhempiaan pakenemaan, mutta enää pakeneminen ei olisi edes mahdollista. Jos he lähtisivät, ainoa reitti kulkisi Venäjän kautta.

Lasten koulukaverit ovat paenneen eri puolille maailmaa, ja heitä nyt melkein joka maassa.

– Kaipaamme opettajia ja luokkakavereita. Opettajista suurin osa on Saksassa, Nika tietää.

– Minun opettajani on jäänyt Harkovaan, kertoo Vania Sharepo, 13, joka piipahti Bedenkon perheen luona parturissa tiistaina. Insinööri Maksym kun on toiselta ammatiltaan parturi.

Vania Sharepo, 13, joka piipahti perheen luona parturissa.

Irinan tiedon mukaan lasten koulu Harkovassa on toistaiseksi pysynyt ehjänä.

– Muutaman kilometrin päässä sijaitseva toinen koulu on aivan raunioina, hän suree.

Myös perheen kotikerrostalo on toistaiseksi säilynyt ehjänä. Asuntoon on muuttanut sukulaisia, joiden omat kodit ovat tuhoutuneet.

Irina ja Maksym eivät tällä hetkellä osaa sanoa, haluavatko palata takaisin Ukrainaan.

– Se on vaikea kysymys, sillä meillä ei ole siellä paikkaa mihin mennä. Aivan kuten kaikki muutkin Ukrainasta paenneet, mekin koetamme saada elämäämme järjestykseen siellä maassa, jossa nyt olemme. On vaikea ajatella, että Ukrainaan pystyisi enää koskaan palaamaan.

Maksymin vanhemmat sen sijaan odottavat kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun pääsevät takaisin kotiin.

Bedenkot vakuuttavat viihtyvänsä Suomessa ja Seinäjoella. Vastaanotto on ollut sydämellinen, varsinkin alussa, ja apua on löytynyt kaikissa käänteissä.

– Se auttamisen halu oli valtavaa, mutta koska meitä on paljon ja meihin on alettu tottua, se on vähentynyt, kertoo Irina.

– SPR tai koulu lahjoittivat lapsille pyörätkin, hän iloitsee.

Harkovasta perhe on ikävöinyt eniten ystäviä ja kaupungin ihmisiä.

– Minulla on ikävä skeittiparkkeja, ne oli niin hienoja. Ja parkouriakin aloin harrastaa ennen kuin sota syttyi. Nyt kaikki on mennyttä, suree Nikita.

Harkovasta Seinäjoelle saapunut perhe on ikävöinyt eniten ystäviä ja kaupungin ihmisiä.

Mark taas kaipaa isoa kauppakeskusta, jossa oli hieno huvipuisto.

– Minä kaipaan ystäviä, seurakuntaa ja kaupunkia. Siellä oli tosi paljon hienoja ulkoilualueita, joissa vietimme aikaa, jatkaa Nika.

Seinäjoella lapset ovat viettäneet paljon aikaa kirjastossa.

Parasta Suomessa ja Seinäjoella on ollut taivaan näkeminen. Se oli asia, jota ainakin Irina kertoo ikävöineensä Harkovassa. Seinäjoella hän kääntääkin katseensa ylös vähän väliä eikä jaksa olla ihmettelemättä valtavaa taivaankantta.

– Harkovassa oli paljon kerrostaloja ja katulamppuja, eikä taivasta näkynyt ollenkaan. Täällä taivasta on tosi paljon. Ja revontulia! Niitä katselimme keittiön ikkunasta maaliskuussa. Emme todellakaan olleet koskaan nähneet revontulia, hän innostuu.

Yksi asia Nikitaa on ihmetyttänyt Suomessa.

– Se että koulu alkaa keskellä kesää. Jos se olisi leiri, ymmärtäisin, mutta että koulu!

Ukrainasta Suomeen sotaa paenneet Vania, Nikita, Mark ja Nika aloittivat tällä viikolla koulun Seinäjoella.

Hän ei ole ainoa ukrainalaiskoululainen, joka kummastelee samaa asiaa.

– Meillä kesäloma alkoi kesäkuussa ja kouluun mentiin syyskuun ensimmäisenä päivänä, Irina-äiti selventää.

Nikita ja Nika menevät silti mielellään kouluun. Nikalla on jo muutama paikallinen ystäväkin ukrainalaisten ystävien lisäksi.

Markin eskari on läheisessä päiväkodissa.

– Tarkistin navigaattorista, että missä se päiväkoti oikein on, ja tajusin, että tuossahan se on kymmenen metrin päässä, Irina nauraa.

Haastattelussa toimi tulkkina Vera Garbali.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?