Näin kesämyrsky pyyhkäisi Suomen yli – tuhoja siivotaan vielä ensi viikolla

Puuskittainen tuuli, salamat ja kaatosade työllistivät viranomaisia eri puolilla Suomea lauantaina. Myrskyn aiheuttaman tuhon jälkiä joudutaan siivoamaan vielä ensi viikolla, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan.

7.8. 10:48

Lauantaina kesämyrsky aiheutti erilaisia omaisuusvahinkoja ja tuhoja länsirannikolta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Etelä-Savossa myrsky piti pelastuslaitoksen väkeä hyvin kiireisenä puolestapäivästä viiteen asti illalla.

– Illalla laskimme, että meillä oli noin 47 vahingontorjuntatehtävää, joista pääosa liittyi siihen, että puita oli kaatunut tai uhkasi kaatua omaisuuden tai kulkuväylien päälle. Myrsky aiheutti muutaman tulipalon, kun puu oli kaatunut sähkölinjalle ja tolppa oli syttynyt palamaan. Myrsky aiheutti ainakin kaksi rakennuspaloa. Henkilövahinkoja ei meidän tietoomme tullut, kertoo päivystävä palomestari Joni Himberg Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

  • Jutun alussa olevalla videolla nähdään, kuinka sadevesi tulvi Mannerheimintiellä Mikkelissä

Rankkasade sai kadut tulvimaan ja aiheutti joitakin vesivahinkoja. Pelastuslaitos kävi poistamassa rakennusten lattioille vuotanutta vettä. Etelä-Savossa suurin osa tuhoista iski Mikkelin seudulle. Yksittäisiä tehtäviä oli myös Pieksämäen ja Savonlinnan suunnalla.

– Tuuli, salamat ja kaatosade aiheuttivat tehtävät meillä, Himberg kuvailee.

Myrskytuhojen pelossa festivaaleja jouduttiin keskeyttämään. Satama Open Air -festivaali jouduttiin keskeyttämään kesken JVG:n keikan Kemissä, kun tuuli yltyi puhaltamaan yli riskirajan. Apulanta ei päässyt esiintymään.

Katso video – Satama Open Air -festivaali keskeytetään JVG:n keikan aikana:

Pohjanmaan pelastuslaitos päätti keskeyttää Vaasa Festivalin lauantai-iltana vaarallisen kovien myrskytuulien vuoksi. Mariskan, Kaija Koon ja Lauri Tähkän keikat jäivät festivaaliyleisöltä näkemättä.

– 40 vuoden aikana ei ole koskaan tapahtunut tämmöistä, Kaija Koo kommentoi peruuntunutta keikkaa Instagram-tilillään.

Lue lisää: Sääolosuhteet keskeyttivät eturivin artistien keikat – Lauri Tähkä ehdotti yllättävää ratkaisua pettyneille faneille

Myös Porispere-festivaalilla Porin Kirjurinluodossa Anssi Kelan konsertti peruttiin puuskittaisen tuulen vuoksi.

Siikaisissa puu kaatui ulkoilemassa olleen ihmisen päälle lauantai-iltana ja hän jäi puun alle puristuksiin. Henkilö toimitettiin jatkohoitoon.

Katso video – Puu kaatuu hurjassa rankkasateessa kotipihassa Mikkelin Pitkäjärvellä:

Pohjanmaalla myrsky ei aiheuttanut isoja tuhoja. Muutama puu kaatui ja veneisiin tuli vettä, jota pelastuslaitos kävi pumppaamassa pois.

– Aika pienellä päästiin täälläpäin. Puita kaatui sähkölinjojen päälle ja jossakin oli hetkittäin sähköt poikki, kertoo päivystävä palomestari Ismo Ojala Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Lue lisää: Puu kaatui ihmisen päälle Siikaisissa – näin ukkoset, rankka­sateet ja voimakkaat tuulet ovat piinanneet Suomea

– Trombi iski pihaamme ja kaatoi kaksi koivua, joista toinen osui osittain talon päälle Savonlinnan Pihlajaniemellä. Leikkimökki onnistuneesti blokkasi puun kaatumisen täysin talon päälle, kuvan lähettänyt IS:n lukija kertoo.

Pohjois-Karjalassa vielä vajaat 700 asiakasta ja Pohjois-Savossa reilut 300 asiakasta on yhä sähköttä eilisen myräkän jäljiltä, uutisoi STT. Eilen illalla koko maassa oli Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan sähköttä noin 11 000 taloutta. Sähkökatkot painottuivat Itä-Suomeen.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella oli toistasataa myrskyyn liittyvää tehtävää. Suurin osa tehtävistä liittyi kaatuneiden puiden raivaamiseen pois teiltä, ajoneuvojen ja rakennusten päältä.

– Puita meni nurin siellä täällä. Omaisuusvahinkoja tuli. Puita ja oksia on yhä ulkoilureiteillä, mutta pääväyliltä ne on saatu poistettua, kertoo päivystävä palomestari Jani Nevalainen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Katso video – Myrsky kaatoi puita Ysitielle:

Eniten tehtäviä pelastuslaitoksella oli Joensuussa ja Liperissä. Vahingot rajoittuivat päivystävän palomestarin mukaan suhteellisen pienelle alueelle, mutta niitä oli paljon.

– Ensi viikolle asti mennään, Nevalainen arvioi, kun häneltä kysyy, kuinka pitkään myrskyn jälkiä vielä siivotaan.

Valtaosa Toimi-myrskyn aiheuttamista sähkövioista saadaan korjattua sunnuntaina, kertoo PKS Sähkönsiirto tiedotteessaan. Sen mukaan hankalimmat viat ovat Kontiolahdella, missä edelleen 300 taloutta on vailla sähköjä. Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.

Tampereen Särkänniemessä puu kaatui laitteen päälle sen pyöriessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?