Tulipalo savuttaa Thyssenkruppin tehtaalla Jämsässä

Tehtaan ilmastointilaite on tulessa.

Tehtaalla operoi Thyssenkruppin omistama yritys nimeltä Aerospace Finland. Se valmistaa ilmailuvälineitä erityisesti puolustustarkoituksiin.

3.8. 18:28

Jämsässä sijaitsevalla Thyssenkruppin tehtaalla palaa, tiedottaa Keski-Suomen pelastuslaitos.

Tulessa on rakennuksen katon ilmastointilaite. Kohteeseen on hälytetty 13 pelastuslaitoksen yksikköä Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta.

Keski-Suomen pelastuslaitos arvelee tiedotteessaan, että palo on saanut alkunsa todennäköisesti aiemmin katolla suoritettujen tulitöiden seurauksena. Palo on toistaiseksi saatu rajattua ilmastointikonehuoneeseen, eikä se ole levinnyt kattorakenteisiin.

Kyseisessä osoitteessa toimii saksalaisen jättikonsernin omistaman, alun perin mänttäläisen Aerospace Finlandin kiinteistö. Se valmistaa lentokone- ja puolustusvälineitä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jukka Järvinen arvelee vahinkojen jäävän toistaiseksi vähäisiksi.

– Vaikuttaa siltä, että paloalue on ollut rajallinen. Näillä näkymin tehtaan tuotantotilat eivät siis ole kärsineet vaurioita.

– Mutta laajempi vahinkojen arviointi tehdään tietysti tehtaan puolesta ajan kanssa, hän lisää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?