Savonlinnassa tapahtui lauantaiaamuna vakava liikenneonnettomuus, kun neljää nuorta kuljettanut henkilöauto menetti hallintansa ja törmäsi opastinpylvääseen. Onnettomuudessa menehtyi kolme noin 20-vuotiasta nuorta ja yksi on sairaalahoidossa.
Lue lisää: Kolme nuorta kuollut liikenneonnettomuudessa Savonlinnassa
Savonlinnan kirkkoherran sijaisena toimiva rovasti Toivo Loikkanen kertoo, että sunnuntaille on järjesteillä suruhartaus, joka alkaa kello 18 Savonlinnan tuomiokirkossa.
Kirkko on kahden tunnin ajan auki, itse suruhartaus kestää noin kolmen vartin ajan, jonka jälkeen paikallaolijat voivat halutessaan keskustella seurakunnan väen tai ammattiauttajien kanssa.
– Suruhartaus on oma kokonaisuutensa ja sen jälkeen siellä on puolenkymmentä meitä seurakunnan työntekijää ja pari, kolme näitä ammattiauttajia, Loikkanen kertoo.
Suruhartauden lisäksi kolarin uhreille rukoillaan aamun jumalanpalveluksissa seurakunnan eri kirkoissa.
Loikkanen kuuli kaupunkia järkyttäneestä onnettomuudesta vasta iltapäivällä, oltuaan aamupäivän kiinni erilaisissa työtehtävissä.
– Päivän tunnelmat ovat epäuskoiset ja järkyttyneet.
Eilen Savonlinnassa vietettiin kaupungin juhlapäivää, pyhän Olavin päivää. Savonlinna täytti 383 vuotta. Juhlapäivää seuraavana aamuna iloinen tunnelma haihtui savuna ilmaan.
– Itsekin ollut tässä vahvemman järkytyksen vallassa. Aina pysäyttää tällaiset uutiset.
Onnettomuus tapahtui lauantaina aamukuudelta Rantasalmentiellä, lähellä Savonlinnan keskustaa.
Poliisin mukaan onnettomuustilanteessa oli suuri tilannenopeus. Henkilöauto oli ajanut Savonlinnan ohitustiellä ensin keskikaistan kivetykseen, josta auto ajautui kylki edellä ajokaistojen väliin ja törmäsi lopulta opastinpylvääseen.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan auto oli merkiltään Volvo ja katkesi onnettomuustilanteessa kahtia.
Onnettomuuspaikalla on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus ja sää oli onnettomuuden aikana sateinen.
Lue lisää: Tältä näyttää Savonlinnan onnettomuuspaikalla – IS:n tiedot: auto katkesi onnettomuudessa kahtia
Lue lisää: Poliisi Savonlinnan kuolonkolarista: ”Tilannenopeus on ollut suuri”
Lue lisää: Kolme nuorta kuollut liikenneonnettomuudessa Savonlinnassa
Juttua muokattu 31. heinäkuuta kello 1.39. Tarkennettu otsikkoa.