Suomeen eksynyt mursu näytti kohtalaisen hyvinvoivalta vielä viikonloppuna Haminassa, kunnes sen kunto romahti.
Kaikki tapahtui todella äkkiä. Parin päivän kuluttua, kun mursu löydettiin kotkalaisen miehen pihalta, näytti se jo todella laihalta, kertoo eläimen matkaa seurannut norjalainen väitöskirjatutkija Rune Aae.
– Ilmeisesti se ei ollut löytänyt kahteen päivään yhtään ruokaa, Aae epäilee.
Voi olla, että mursun viime ateriasta oli tuossa vaiheessa kulunut jopa useita viikkoja.
– En ole ikinä nähnyt yhtä laihaa mursua, jos totta puhutaan.
Aae arvioi Suomen mursun naaraaksi, jotka tavallisesti painavat täysikasvuisina noin tuhat kiloa. Urokset voivat painaa jopa 1500 kiloa.
Kotkassa nurmikolla makoillessaan mursu oli noin puolet tavallista pienikokoisempi ja painoi luultavasti vain 400-500 kiloa, arvioi Aae. Hän perustaa arvionsa videoihin ja valokuviin, joita on nähnyt mursusta.
Suomen mursun tarina päättyi myöhään tiistai-iltana, kun se kuoli kesken kuljetuksen kohti Korkeasaaren eläintarhan villieläinsairaalaa. Merestä kuivalle maalle itse jo aiemmin siirtynyt mursu oli näyttänyt silminnähden uupuneelta.
Aaen mukaan mursu oli luultavasti niin nälkiintynyt, ettei sen sisäelimet toimineet enää kunnolla.
– Luultavasti se olisi kuollut joka tapauksessa.
Samaa sanoo myös tanskalainen merinisäkästutkija Erik W. Born, joka oli vuosi sitten mukana toimittamassa kirjaa atlantinmursusta.
Bornin mukaan mursu näytti viimeisinä elinpäivinään äärimmäisen väsyneeltä. Eläimen laihasta olomuodosta oli kuitenkin eniten pääteltävissä se, kuinka huonosti se voi.
– Saksassa ollessaan se näytti vielä hyvältä. Kun näin viimeisiä kuvia ja videoita mursusta Suomessa, huomasin heti, ettei se ollut hyvässä kunnossa. Se ei ollut saanut tarpeeksi ravintoa, Born kertoo.
Paitsi, että eläin oli laiha, oli se myös melko vanha. Sekä Aae että Born arvioivat mursun olleen vähintään 25-vuotias, ehkä jopa 30. Sen paljastavat eläimen pitkät hampaat.
– Arvioisin hampaiden olleen noin 60 senttimetriä pitkät, eli todella pitkät, Born kertoo.
Aaen mukaan mursun hampaat olivat naaraalle aika lailla maksimimitassa. Se oli myös vartaloltaan täysikasvuisen mitoissa, eli noin kaksi ja puoli metriä pitkä.
Mursun hampaat olivat arviolta noin 60 senttimetriä pitkät.
Mursun pääteltiin olleen naaras neljän tuntomerkin perusteella.
Ensimmäinen niistä on hampaat, jotka ovat naaraalla uroksia ohuemmat. Uroksen hampaat olisivat paitsi paksummat, myös valkoisemmat.
Toinen tuntomerkki on puuttuneet kohoumat. Vanhoilla urosmursuilla on kehon yläosan iholla pieniä kohoumia, jotka Suomessa olleelta mursulta puuttuivat.
Kolmanneksi tuntomerkiksi Born listaa pään, joka on naarailla yleensä muuhun kehoon verrattuna pienempi kuin uroksilla.
Lisäksi Aae kertoo katsoneensa kuvasta, ettei mursulla näyttänyt olleen penistä.
Nimenomaan naarasmursujen on nähty viime vuosina yhä useammin ajautuvan pois niiden elinalueelta.
Tavallisesti mursut oleskelevat Pohjoisen napapiirin läheisyydessä satojen mursujen laumassa. Ne ovat erittäin seurallisia.
Syy piilee Aaen mukaan ilmastonmuutoksessa.
Raskaana olevat naarasmursut etsivät jäälauttoja, joiden päällä synnyttää. Ilmaston lämmetessä jäätä joutuu lähteä etsimään yhä kauempaa, minkä seurauksena mursu ei välttämättä löydä enää reittiä takaisin.
Aae epäilee myös Suomeen tulleen mursun olleen eksyksissä, ehkä juuri synnytyksen vuoksi.
– Varmasti se suunnitteli suuntaavansa takaisin kotiin, mutta ei enää löytänyt perille.
Itämeressä mursun kohtaloksi koitui ruuan puute. Eläin tarvitsee suuren kokonsa vuoksi valtavasti ravintoa ja syö tavallisesti viidestä kuuteen tuhatta simpukkaa päivittäin.
Simpukat ovat niiden pääsääntöistä ravintoa, mutta ne voivat syödä myös esimerkiksi rapuja ja lintuja.
