– Ensimmäinen ajatus on, että tätä saa mitä tilaa, kuljetusyrittäjä ja keskustan entinen kansanedustaja Markku Pakkanen kommentoi Ilta-Sanomien tekemää selvitystä Helsingin taksiliikenteestä.
IS:n toimittaja ajoi eri takseilla yhteensä kymmenen matkaa Helsingin rautatieaseman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä.
Taksikuskien asiakaspalvelun laatu vaihteli. Pahimmillaan toimittajaa yritettiin repiä laukusta kyytiin. Matkojen hinnoissa oli suuria eroja. Kallein matka maksoi 96,20 euroa, kun taas halvin 38 euroa.
– Tätä pelättiin, että hintahaitari on valtava, luotettavuus on hyvin kirjavaa ja palvelu on hyvin kirjavan tasoista, Pakkanen sanoo.
Hän nostaa esiin myös kuskien paikkatuntemuksen. Kymmenestä kuskista kahdeksan tarvitsi reittiohjeita löytääkseen määränpäähän.
– Kun on puhe ammattiliikenteestä kahden Suomen tunnetuimman osoitteen välillä, niin onhan se erikoinen tilanne, jos suomalainen taksi ei osaa ajaa niihin ilman navigaattoria, Pakkanen sanoo.
Vuonna 2018 tuli voimaan taksiuudistus, jossa alan kilpailua vapautettiin. Sen jälkeen asiakkaiden epäluottamus takseihin on lisääntynyt.
Uudistuksen toteutti Juha Sipilän (kesk) hallitus. Pakkanen oli tuolloin eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Hän vastusti uudistusta.
– Meille, jotka jyrkästi vastustimme uudistusta, sanottiin, että hinnat laskevat ja laatu paranee, kun tulee lisää kilpailua. Kilpailua on tullut lisää, laatu on mitä on ja hinnat heittelevät valtavasti, Pakkanen sanoo.
– Keskustalaisena minua hävettää kulkea Taksiliiton kokouksissa. Tämä on puolueellemme karmea riippakivi edelleen.
Myös Pakkanen äänesti lopulta uudistuksen puolesta. Hän kertoo päätyneensä ratkaisuun sen jälkeen, kun Taksiliitto oli hyväksynyt uudistuksen sisällön.
Pakkasen mukaan taksiliikenne on uudistuksen myötä myös keskittynyt yhä enemmän suuriin keskuksiin.
– Haja-asutusalueella, jossa itsekin toimin, taksin saatavuus on heikentynyt valtavasti.
Nykyinen hallitus on pyrkinyt korjaamaan uudistuksen epäkohtia. Taksilupa edellyttää nykyään muun muassa yrittäjäkoetta ja y-tunnusta. Pakkanen ei ole vakuuttunut hallituksen tekemistä korjauksista.
– Sellaisia uudistuksia ei ole tehty, jotka parantaisivat luotettavuutta, hintojen ennalta-arvattavuutta ja ehkäisisivät harmaata taloutta, hän sanoo.
Hän ei ole kuitenkaan huomannut, että myöskään oppositiosta olisi tehty aloitteita uudistuksen korjaamiseksi.
– Ensi kevään eduskuntavaaleissa ei minkään puolueen kannata hurskastella sillä, että uudistus korjattiin.