Alakouluikäinen lapsi kuoli kuumuuteen autossa Kontiolahdella

Lapsi on kuollut kuumuuteen auton sisälle Itä-Suomessa. Poliisin mukaan vanhemmat eivät ole toimineet tapauksessa välinpitämättömästi tai huolimattomasti.

6.7. 12:01 | Päivitetty 6.7. 21:26

Poliisin mukaan Itä-Suomessa menehtyi alkuviikosta alle 15-vuotias lapsi kuumuuteen auton sisälle.

Auttajien saapuessa paikalle, henkilöauton sisätilassa oli huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton. Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei ollut enää apua.

– Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen poliisin tiedotteessa.

IS:n tietojen mukaan tapaus sattui maanantaina Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. IS:n tietojen mukaan kyse on alakouluikäisestä lapsesta.

Lue lisää: Kontiolahti suree pikkupojan traagista kuolemaa – ”Ei voi kuvitellakaan”

Ilta-Sanomat tavoitti Hämäläisen, joka avaa tilannetta hieman.

– Pitkään mietittiin, että julkaistaanko tätä tiedotetta lainkaan medialle.

– Nähtiin tämä kansalaisten varoittaminen kuumenevista henkilöautoista sen verran tärkeänä, että päätettiin ilmoittaa tästä tapauksesta.

Poliisi ei tiedotteessaan yksilöinyt lapsen ikää tai paikkakuntaa, koska henkilö ja hänen perheensä olisi Hämäläisen mukaan voitu mahdollisesti sen myötä tavalla tai toisella selvittää.

– Itä-Suomessa on paljon pieniä kuntia.

Tapauksessa ei siis epäillä mitään rikosta, kuten esimerkiksi kuolemantuottamusta tai heitteillejättöä?

– Ei epäillä mitään rikosta.

– Lapsi on ollut siinä iässä, että on kyennyt itsenäiseen toimintaan eli vanhemmat eivät ole toimineet välinpitämättömästi tai huolimattomasti, sen verran voin sanoa, Hämäläinen tähdentää.

Hämäläinen ei kommentoi sitä, oliko lapsi mennyt itse autoon.

Hämäläisen mukaan tapahtuneesta ei tulla jatkossakaan tiedottamaan tarkemmin.

– Poliisi jatkaa kuolemansyyn selvittämistä, ja kaikki uudet tiedot ovat salassa pidettäviä.

Poliisi varoittaa kesähelteillä kuumenevista autojen sisätiloista ja pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi.

Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna.

– Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa tiedotteessa.

Onnettomuustutkintakeskus Otkes on saanut poliisilta lisätietoa tapahtumasta. Johtavan tutkija Hanna Tiiringin mukaan Otkes ei käynnistä tapauksesta tutkintaa.

– Kyseessä on erittäin ikävä yksittäistapaus. On onneksi erittäin harvinaista, että lapsi menehtyy kuumaan autoon.

Tiiringin mukaan aiemmin ei ole sattunut vastaavanlaisia tapauksia, jotka olisivat päätyneet Otkesin selvitykseen.

– Tällä hetkellä ei ole tiedossani, että olisi tullut ilmoitusta vastaavanlaisesta tapauksesta henkilön ikään katsomatta.

Ikävä tapaus on Tiiringin mukaan hyvä muistutus auton vaarallisuudesta kesähelteissä.

Tiirinki huomauttaa yleisellä tasolla, että lapsia tulee vahtia aktiivisesti myös autoillessa.

– On tietysti selvää, että kuuma auto helteillä on lapsille ja kaikille ihmisille katala paikka. Lasten turvallisuudesta tulisi huolehtia samalla tavalla kuin esimerkiksi uidessa. Kuten tiedämme, lämpötilan nousu autossa tapahtuu nopeasti. Tähän tulisi aina kiinnittää erityistä huomiota.

Tiirinki muistuttaa myös sivullisten auttamisvelvollisuudesta.

– Meillä kaikilla on auttamisvelvollisuus. Jos ihminen istuu kuumassa autossa ja hälytyskellot soivat, on autettava tai haettava apua lähettyviltä. Ja soitettava hätäkeskukseen, jos on epävarma siitä, miten tulisi toimia.

Pohjois-Karjalan päivystävän palomestarin Jani Nevalaisen mukaan lapsia ja eläimiä jää lukkojen taakse autoon esimerkiksi parkkipaikoilla. Nevalaisen mukaan tapauksia sattuu myös kesäisin.

– Satunnaisesti on niitä tapauksia, että käymme auton ovia avaamassa, mutta niissä kuumuus ei ole ehtinyt aiheuttaa vaaraa, koska aika autossa on ollut niin lyhytkestoinen.

Kontiolahden kaltaisia tapauksia ei ole Nevalaisen kohdalle osunut. Samaa kerrotaan myös Pohjois-Savon ja Pirkanmaan pelastuslaitoksilta.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ville Estlander ei hänkään muista vastaavaa tapahtumaa 22 vuoden uraltaan.

– Onhan näitä lapsia muuten jäänyt autoon erilaisista syistä, mutta en muista, että kuumaan autoon jäänyttä lasta olisi tullut vastaan.

Yleisellä tasolla Estlander muistuttaa, että tilanteisiin, joissa kuumassa autossa oleva henkilö vaikuttaa olevan vaarassa, on reagoitava herkällä korvalla.

– Jos tilanne tapahtuu paikassa, jonne avun tulo voi kestää, saattaisin itse ryhtyä toimenpiteisiin esimerkiksi rikkomalla auton lasin, jotta on mahdollista varmistaa, ettei autossa olijalla ole hätää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?