Kello lähestyy vilkkainta työmatkaruuhka-aikaa kesäkuun viimeisenä torstaina. Seison Helsingin rautatieaseman Asema-aukiolla sähkömyyjän jututettavana ja tähyilen ruuhkaiselle taksitolpalle.
Yksi taksikuskeista huomaa olallani roikkuvan matkalaukun ja juoksee luokseni kysymään, olenko matkalla lentokentälle. Vastaan myöntävästi. Nuori sähköfirman paitaan pukeutunut miesmyyjä pyytää kuskia odottamaan, että saa puoliväkisin kaupattua minulle sähkösopimuksen.
Kuski ei pitkään odottele, vaan ryntää paikalle pian uudestaan. Myönnyn lähtemään hänen matkaansa. Hän johdattelee minua kohti tolpalle parkkeerattua valkoista Volkswagenia. Muutaman askeleen otettuani viereeni ilmestyy toinen kuski, joka vaatii minua nousemaan hänen kyytiinsä.
Ensimmäinen kuski tuntuu jostakin syystä turvallisemmalta vaihtoehdolta, joten jatkan kulkemista hänen jalanjäljissään. Toinen tarttuu minua laukkuni olkahihnasta ja repii taaksepäin.
Hämmennyn ja pyydän häntä englanniksi olemaan koskematta. Kolmas kuski tulee väliin, toteaa tilanteen olevan hallinnassa ja kehottaa minua seuraamaan ensimmäistä kuskia. Tämä nappaa laukkuni ja viskaa sen autonsa takakonttiin.
– Hän yritti hyökätä päällesi, kuski toteaa englanniksi, kun olen saanut sullottua itseni takaovesta sisään.
Kuski ajaa reipasta tahtia ruuhkautuneessa keskustassa, mutta joutuu toistuvasti pysähtymään kotimatkalaisten muodostamien autoletkojen hännille. Hän kysyy, mihin olen menossa, ja sepitän ennalta suunnitellun tarinan siitä, että lähden tapaamaan vaihto-opiskelijana Italiassa olevaa ystävääni.
Kun pääsemme Helsinki-Vantaan terminaali 2:n eteen, tarjoan käteistä. Saan kämmenelleni nopeasti vaihtorahat. Seuraavaksi pyydän kuittia. Kuittikone ei toimi ensimmäisellä kerralla, mutta toisella yrityksellä se sylkäisee ulos paperinpalan, jonka mukaan matka maksoi 96,20 euroa.
Yllä oleva tapaus on osa IS:n selvitystä Helsingin taksiliikenteen tilanteesta. Taksiala vapautui vuonna 2018, mikä on lisännyt niin asiakkaiden epäluottamusta takseihin kuin kuljettajien välisiä kahakoitakin. Asema-aukion taksitolpasta on tullut kuljettajien reviirikiistojen areena eikä asiakkaan oikeus valita itse haluamaansa taksia välttämättä toteudu.
Ajoimme yhteensä kymmenen matkaa Helsingin rautatieaseman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä niin, että joka toinen matka suuntautui rautatieasemalta lentoasemalle ja joka toinen päinvastaiseen suuntaan. Matkaa kohteiden välille kertyy noin 20 kilometriä.
Matkat ajettiin eri takseilla 30. kesäkuuta kello 11.30–19. Kyytiin noustiin rautatieasemalla vaihtelevasti Asema-aukion ja Elielinaukion taksitolpilta. Lentoasemalla taksi valittiin joko terminaali 2:n lähtöaulan etuovien edestä tai ensimmäisessä kerroksessa olevan tuloaulan taksiasemalta.
Selvityksessä mukana olivat suurempien firmojen takseista Taksi Helsinki ja Menevä. Lisäksi yksi matka ajettiin taksilla, jossa oli Yangon tarrat. Muut taksit olivat pienempien firmojen tai yksityisten yrittäjien omistamia.
”Matkaa kohteiden välille kertyy noin 20 kilometriä.
Kaikki matkat maksettiin käteisellä, jotta pystyttiin tarkkailemaan sitä, tarjotaanko asiakkaalle matkasta oma-aloitteisesti kuittia, jos maksusta ei jää merkintää maksupäätteeseen. Kuittien lisäksi huomiota kiinnitettiin muun muassa matkan hintaan, autoon, kuskin asiakaspalveluhenkisyyteen ja reitin tuntemukseen.
Erot matkojen hinnoissa olivat huomattavat. Kallein matka maksoi 96,20 euroa, kun taas halvin 38 euroa. Keskimääräinen matkan hinta oli 59,84 euroa. Edullisimman taksin kuljettaja pyysi matkan aluksi kertomaan summan, jonka asiakas oli valmis kyydistä maksamaan, joten saman matkan hinta olisi voinut olla mahdollisesti vieläkin alhaisempi.
Kuudennen taksin kuski ilmoitti matkan hinnan etukäteen heti kyytiin astuessa. Muissa autoissa kyydistä maksettiin taksamittarin mukaan. Kaikissa takseissa mittarit olivat selkeästi esillä lukuun ottamatta kahdeksatta autoa, jossa mittari oli sijoitettu kuskin ja etupenkin väliin niin, ettei sitä nähnyt takapenkiltä kunnolla. Kyydin hinta tuli lopulta yllätyksenä, eikä kuski sanonut veloitettavaa summaa ääneen.
Lähes kaikkien selvitykseen osallistuneiden taksien hinnastot löytyivät autojen ulkopuolelta, mutta etenkään Asema-aukiolta taksia valitessa hinnastoon ei ehtinyt tutustumaan.
Viidennessä taksissa hinnasto oli sujautettu etupenkin selkäpuolella olevaan taskuun, jolloin sitä ehti silmäillä ajon aikana. Taksiliiton mukaan taksin hintatietojen on oltava helposti asiakkaan havaittavissa ennen matkan alkamista. Tämä ei viidennessä taksissa toteutunut.
Vaihtorahaa kuskeilla oli tarjota vaihtelevasti. Toisesta taksista alennusta sai 60 sentin verran, viimeisen kyydissä perille pääsi euron ennalta sovittua halvemmalla, sillä vaihtorahaa ei löytynyt. Ensimmäisen taksin kuskilla oli vaikeuksia laskea takaisin annettavaa summaa. Yhdellä ei ollut antaa 60 senttiä takaisin.
Selvitykseen osallistuneista takseista vain kahdessa kuljettaja tarjosi oma-aloitteisesti kuittia. Takseista viimeisessä kuittia ei pyydettäessäkään saanut, ja kahdeksannessa kuitin piti tulla sähköpostitse, muttei se koskaan ilmestynyt postilaatikkoon.
Annetut kuitit olivat pääsääntöisesti selkeitä ja niistä kävi ilmi yrityksen nimi, ajettu matka kilometreinä, matkaan kulunut aika sekä matkan hinta.
Taksit olivat lähes poikkeuksetta siistissä kunnossa sekä sisältä että ulkoa. Ulkona paahtoi kesäkuinen helle, ja monet kuskit olivat kääntäneet autojensa ilmastoinnin päälle. Muutamassa autossa pyöräilyshortseihin ja bleiseriin pukeutuneelle matkustajalle ehti tulla matkan aikana jopa kylmä.
Ilmastoinnin puutetta pyrittiin usein paikkaamaan avaamalla ikkunoita. Monet kuskit tiedustelivat useaan kertaan matkan aikana, onko matkustajalla kylmä ja pitäisikö ikkunoita sulkea.
Kymmenestä kuskista kahdeksan tarvitsi reittiohjeita löytääkseen määränpäähän. Osa katsoi ohjeita erillisestä navigaattorista, osa käytti puhelimen reittiopasta. Ensimmäisen taksin kuskilla oli käytössä myös ääniopastus. Reittiohjeita antava ääni kuului aluksi kaiuttimen kautta, mutta kuskin tajutessa asian hän laittoi korviinsa kuulokkeet.
Kuskien asiakaspalveluhenkisyydessä oli selkeitä eroja. Kymmenestä kuskista puolet auttoi matkalaukkuni auton kyytiin ja osa totesi, että ”ota se vaan sinne takapenkille”. Loput eivät asiaan puuttuneet. Puolet kuskeista avasi auton oven matkustajalle joko auton ulko- tai sisäpuolelta.
Kuskeista puheliain oli seitsemännessä taksissa. Hyppäsin hänen kyytiinsä, sillä hän seisoi autonsa edustalla taksin takaovi auki ja viittilöi kohteliaan oloisesti lentoasemalta ulos parveilevia matkustajia astumaan autoonsa. Kun lauma matkalaukkujaan raahaavia ihmisiä suuntasi kylmästi hänen ohitseen vilkutin hänelle ja sujahdin auton takaovesta sisään samalla, kun hän nosti matkatavarani takakonttiin.
Yritin vältellä turhien puhumista, sillä kykyni selittää uskottavasti täysin tekaistu tarina Italiassa vaihdossa olevasta ystävästäni, Napolista ja maailman vanhimmasta pizzeriasta epäilyttivät minua. Kuski halusi kuitenkin tietää mistä olen tulossa, mitä opiskelen ja käynkö töissä, joten aloimme keskustella.
”Kuskien asiakaspalveluhenkisyydessä oli selkeitä eroja. Kymmenestä kuskista puolet auttoi matkalaukkuni auton kyytiin ja osa totesi, että ”ota se vaan sinne takapenkille”.
Löysimme yhteistä puhuttavaa niin paljon, että lähestulkoon unohdin kirjata puhelimeeni ylös huomioita matkan kulusta. Helsingin keskustaa lähestyessämme hän pyysi minua ulos kahville, mutta kieltäydyin kohteliaasti.
Kuski varmisti, että jättää minut itselleni sopivaan paikkaan. Asema-aukion taksitolpalle pysähtyminen pelotti, sillä arvelin tolpalla päivystävien kuskien tunnistavan minut parveiltuani aukiolla taksia etsien jo aiemmin päivällä.
Kuitti matkasta piti tulla sähköpostiini. Näpyttelin itse sähköpostiosoitteeni iPadin näytölle ja näin kuskin lähettävän kuitin, muttei sitä koskaan kuulunut.
Asema-aukion pahamaineinen taksitolppa herättää kauhua niin matkustajissa kuin taksikuskeissakin.
– Kyllä täällä tappeluja on ollut. Olen itsekin todistanut pystypaineja ja myös nyrkiniskuja kasvoihin. Olen ollut alalla 40 vuotta enkä ole tällaista nähnyt koskaan, kertoi tolpalla päivystänyt kuljettaja Timo Salonen IS:lle lokakuussa 2020.
Torstaina kellon lähestyessä keskipäivää tolpalla oli suorastaan kummallisen rauhallista. Sain kävellä rauhassa taksijonon viertä ja pohdiskella, kenen kyytiin hyppäisin.
Tehtävä osoittautui vaikeaksi odottamattomasta syystä: usean auton muodostamasta jonosta oli lähes mahdotonta löytää kulkuvälinettä, jonka sisällä olisi istunut kuljettaja. Miehet olivat kokoontuneet kuumana kesäpäivänä rinkiin yhden auton edustalle keskustelemaan keskenään.
Astuin sisään ensimmäiseen autoon, jonka kuskin paikalla näkyi liikettä. Kuljettaja tuntui suorastaan yllättyneen, kun koputin hänen autonsa ikkunaan ja kysyin, pääsisinkö kyydissä Helsinki-Vantaalle.
Nytkähdimme liikkeelle ja kuljettaja komensi minua heti tiukkasanaisesti laittamaan turvavyöni kiinni. Sen jälkeen hän varmisti, että kai olemme menossa lentoasemalle. Vastasin myöntävästi ja hän näppäili puhelimeensa jotakin, kunnes laite alkoi antaa kovaäänisesti reittiohjeita.
Sisältä auto näytti tavanomaisen siistiltä. Etupenkin takapuolella olevasta taskusta pilkotti Helsingin Sanomien paperilehti. Ikkuna oli raollaan, jotta ilmastoimattomaan autoon virtaisi viileyttä.
Päädyin perille noin puolessa tunnissa. Ojentaessani käteistä kuski tuntui hieman hätääntyneen, eikä hän ei osannut antaa takaisin oikeaa summaa. Hän pyysi minua laskemaan uudelleen hänelle antamani rahat. Poimin kolikoita lompakkoni pohjalta ja toivoin löytäväni euron, jotta pystyisin antamaan kuljettajalle tasarahan. Kolikkoa ei löytynyt.
– Toivottavasti ei haittaa, että vähän kestää, kuski pahoitteli laskiessaan kuumeisesti kämmenellään olevia rahoja.
Totesin, että aikaa on vielä hyvin. Lopulta poistuin autosta kädessäni oikea määrä seteleitä ja kolikoita valmiina suuntaamaan seuraavaan taksiin.
Lue lisää: Yle: Taksiasemilla käydään väkivaltaista taistelua
Lue lisää: Taksikyydit kallistuvat – suuri kyyditsijä nosti jo hintojaan