Puutiais­aivo­kuume­tapausten määrä räjähti – katso oman kuntasi tilanne

Grafiikka näyttää, kuinka paljon punkin puremasta aiheutuvaa puutiaisaivokuumetta on diagnosoitu kotikunnassasi.

1.7. 19:30

Puutiaisaivokuume on lisääntynyt huomattavasti Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Suurin hyppy tartunnoissa tapahtui viime vuonna.

Puutiaisaivotulehduksia raportoitiin koko maassa viime vuonna 150, kun edellisvuonna niitä oli 91. Vuosikymmen sitten vuonna 2012 tapauksia todettiin 39, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Puutiaisaivokuume on THL:n mukaan TBE-viruksen aiheuttama tauti (tick borne encephalitis), joka tarttuu punkin pureman välityksellä. Virus voi aiheuttaa pahimmillaan aivotulehduksen ja vakavia ja pitkäkestoisia neurologisia oireita.

Grafiikka näyttää, missä kunnissa on raportoitu eniten puutiaisaivokuumetta vuosina 2017–2021.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapauksia on diagnosoitu eniten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Uudenmaan alueella tapaukset ovat lähes kaksinkertaistuneet. THL:n tartuntarekisterin mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vuonna 2020 tapauksia oli 46, mutta viime vuonna tapauksia ilmeni jo 81.

Esimerkiksi Ahvenanmaalla tapauksia todettiin 72 vuosina 2017–2021. Niistä 29 diagnosoitiin viime vuonna.

Lohjalla on todettu vuosina 2017–2021 yhteensä 44 tapausta, joista 10 ilmeni viime vuonna.

Puutiaisaivotulehdukseen ei ole parantavaa hoitoa, mutta tautia vastaan voi rokottautua.

Suomen johtaviin virologeihin kuuluvan Helsingin yliopiston professorin Olli Vapalahden mukaan tärkein suojautumiskeino punkkeja, puutiaisaivokuumetta ja borrelioosia vastaan on oikeanlainen vaatetus.

– Pukeutumisella estetään puutiaisen pääsemistä lahkeesta sisään. Kannattaa suosia vaaleita vaatteita, niin puutiaiset on helpompi havaita.

Vapalahden mukaan mökeillä ja pihapiirissä ruoho on hyvä pitää lyhyenä, sillä punkit viihtyvät pitkässä ruohikossa. Lyhyt ruoho on punkeille liian kuivaa aluetta.

Vapalahti suosittelee tekemään ulkoilun jälkeen perusteellisen punkkisyynin eli puutiaistarkastuksen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?