Elämä Espanjan auringon alla ei aina ole pelkkää unelmaa. Jaakko kertoo tulleensa huijatuksi työpaikoissaan ja päätyi asumaan kadulle useamman viikon ajaksi Fuengirolassa.

Tällaista on suomalaisten kerjäläisten elämä Aurinko­rannikon kaduilla – Jaakko kertoo naisten järkyttävistä kohtaloista

Kun sekä avioliitto että perheyritys tulivat tiensä päähän, Jaakko lähti etsimään onnea ulkomailta. Hän päätyi Espanjaan palkkatöihin, mutta kaikki meni karmealla tavalla pieleen. Lopulta Jaakko päätyi kadulle, eikä hän ole ainoa – Aurinkorannikolle on muodostunut jo suomalaisten kerjäläisten joukko.


20.6. 19:00

Fuengirola, Espanja

Espanjan aurinko porotti kuumana Jaakon niskaan. Eteen ojennettiin kaljatölkki, johon Jaakko tarttui epäilemättä. Kylmä juoma viilensi kehoa, mutta sitten muistikuvat sumenivat.

Jaakon kertoman mukaan hän heräsi seuraavana päivänä kadulta, eikä tiennyt mitä oli tapahtunut. Pian kaljaa tarjonneet henkilöt tulivat karhuamaan Jaakolta rahaa. Tilanteen selvittely yltyi miehen mukaan tappeluksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?