Somaliassa syntynyt Jama Jama tuli perheensä kanssa Suomeen pakoon Somalian sisällissotaa vuonna 1995. Nykyään hänen sydämensä kaupunki on ehdottomasti Tampere.

"Kun kerran meitä niin paljon tykätään paapoa..." – Jama Jama, 36, latoo suorat sanat somekohuista

Positiiviisuuden ruumiillistuma Jama Jama sanoo, että kun maahanmuuttajien asioista väitellään sosiaalisessa mediassa, väittelyssä ovat usein mukana kaikki muut paitsi maahanmuuttajat itse.


30.4. 16:05

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.

Naurusta ei ole tulla loppua, kun Jama Jama iske tarinaa pilke silmäkulmassa. 36-vuotias herrasmies saa hymyn tarttumaan ja tuo auringon tullessaan, vaikka päivä olisikin sateinen.

Helppoa ei Jaman matka tähän pisteeseen ole kuitenkaan ollut. Lapsena kovia kokenut maailmankansalainen haluaa jakaa erityisesti lapsille hyvää.

Somaliassa syntynyt Jama Jama tuli perheensä kanssa Suomeen pakoon Somalian sisällissotaa vuonna 1995.

Jama kertoo nuoruudessaan Espoossa joutuneensa kuuntelemaan paljon n-huutoja, mutta kertoo myös ymmärtävänsä kiusaajia.

– Ei se ollut helppoa kiusaajillekaan, eivät he olleet koskaan nähneet mustaa miestä, Jama naurahtaa ilkikurisesti.

Samalla hän vakavoituu toteamalla, että tilanne 1990-luvun Suomessa oli monin tavoin erilainen kuin 2020-luvun Suomessa.

Integroituminen helpottui lopulta jalkapallokentällä, jossa värillä ei ollut väliä – vain taidot ratkaisivat.

Jama saapui Suomeen perheensä kanssa 1995.

Elämä heitteli täysi-ikäistynyttä Jamaa Espoosta Tampereelle, jonne hän matkasi aikanaan silloisen tyttöystävän perässä.

Matkan varrella parisuhde kariutui, mutta Jama löysi ”Mansesta” itselleen henkisen kodin.

Hänestä tuli aikanaan lähes käsite paikallisessa Turtolan K-Citymarketissa yltiöpositiivisena kassahenkilönä, jolla oli aina aikaa kuunnella niin ikäihmisten kuin muidenkin arjen huolia ilman kiirettä.

– Tärkeintä on toisen ihmisen kuulemisen taito. Sen opin silloin ja sitä kannan yhä mukanani sydämessäni nykyisessä työssäni.

Jama Jama Turtolan K-Citymarketin kassalla 2010.

Jama työskentelee tällä hetkellä Tesoman koulussa yläkoululaisten puolella.

– Yläkouluikäiset ovat herkässä iässä, johon kuuluu murrosikä ja tietynlainen aikuistumisen alkaminen.

Hän kertoo työssään tulevan vastaan välillä haastaviakin tilanteita.

– Moni nuori on turhautunut ja vihainen. Silloin minä olen se, joka kuuntelee. Ei välttämättä tarvitse olla mitään vastauksia, myötäilyä tai vastaväitteitä.

– Ihan vaan se, että nuori kokee tulevansa kuulluksi – se on tärkeintä.

Jama Jama kertoo kantavansa myös huolta yhteiskunnan häilyvästä roolijaosta.

– Meillä on paljon ihmisiä, joilla menee tosin hyvin ja sitten on myös niitä, joiden asiat ovat todella huonosti.

Moni nuori on turhautunut ja vihainen. Silloin minä olen se, joka kuuntelee.

Päivätöiden lisäksi hän valmentaa TPV:n 2007-syntyneitä poikia.

– Lasten ja nuorten liikkuminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ihan jo peilaten omaan historiaani. Tiedän kuinka tärkeää lapsille on voida olla osa jotain isompaa porukkaa ja se tunne, että kuuluu johonkin.

– Työssäni tapaan monia koululaisia, joilla on kotiasiat huonosti eikä koulukaan suju. Heille liikkuminen, vaikka jossain joukkueessa voi olla se henkireikä eikä siinä tarvitse olla mitään sen suurempia tavoitteita NHL:stä tai jalkapallon Mestarien liigasta.

Jama valittiin vuonna 2011 positiivisimmaksi tamperelaiseksi. Sen jälkeen hän teki muutamia vuosia Aamulehdelle Jaman matkassa-ohjelmaa.

Ohjelmassa vierailtiin vuorollaan erilaisissa paikoissa, kuten sairaaloissa, kehitysvammaisten ryhmäkodeissa tai vanhusten palvelutalossa viemässä iloa ja jakamassa nimikirjoituksia.

Nimikirjoituksista vastasi vuorollaan mukana ollut urheilutähti. Mukana olivat suomalaisen urheilun supertähtiä aina jalkapalloilija Teemu Pukista kiekkotähtiin, kuten Aleksander Barkoviin ja Patrik Laineeseen.

– Myös nämä mukana olleet urheilijat kertoivat saaneensa kohtaamisista paljon irti itselleen.

Vuoden positiivisin tamperelainen vuosimallia 2011.

Jaman kontaktit urheilijoiden kanssa ovat säilyneet siitä asti, ja hän onkin kanavoinut verkostot yhteisten asioiden eteen.

Hän on viime vuosina järjestänyt kesäisin hyväntekeväisyystapahtumia, milloin Hope ry:n kanssa, milloin Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) uuden lasten ja nuorten sairaalan kanssa.

– Ensi kesänä hyväntekeväisyystapahtuma järjestetään heinäkuussa Ratinan stadionilla Ilves – HJK-ottelun yhteydessä.

Jama kertoo sukkuroineen niin Ilveksen kuin Taysin välillä.

– Kesän tapahtumaan ovat varmuudella tulossa Sasha (Barkov), Pate (Laine), Roope Hintz sekä urheilun ulkopuolelta muun muassa radio Suomipopin Juha Perälä sekä fitnessyrittäjä Nanna Karalahti.

– Lista tulee kevään mittaan vielä täyttymään pomminvarmasti isoilla nimillä.

Jama kertoo organisoineensa kaiken omalla vapaa-ajallaan ja kiittelee myös Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemeä hyvästä yhteistyöstä.

Jama kertoo tämän vuoden hyväntekeväisyysrahojen menevän Taysin lasten ja nuorten psykoterapian parantamiseksi.

– Nuorissa on tulevaisuus, mutta pitää myös osata kunnioittaa vanhempia ihmisiä, jotka ovat tämän upean maan meille rakentaneet ja sitä kautta antaneet lapsille hyvän ympäristön kasvaa.

Jama on viime vuosina järjestänyt kesäisin hyväntekeväisyystapahtumia Tampereella.

Venäjän helmikuun lopussa aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on saanut Jaman muistelemaan omaa kotimaataan ja ennen kaikkea pakolaisuuttaan.

– Suomi on kyllä fantastinen maa ja täällä on asiat loppujen lopuksi todella hyvin. Toki asiat voisi aina olla paremmin, mutta ehkä joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.

– On ollut hienoa nähdä, kuinka innoissaan suomalaiset ovat lähettäneet rahaa ja tavaroita Ukrainaan sekä ottaneet myös pakolaisia koteihinsa asumaan.

Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Jama ottaa usein kantaa mieltä kuohuttaviin asioihin, kuten viime syksyiseen Afrikan Tähti -kohuun.

Lue lisää: Somaliasta Suomeen pakolaisena tullut Jama Jama ei ymmärrä Afrikan tähti -keskustelua: ”Ihan älytöntä”

Maahanmuuttajan hän kokee, että usein itse maahanmuuttajilta jätetään kysymättä mielipidettä, kun heidän asioistaan väitellään sosiaalisen median keskustelualustoilla.

– Olisi jotenkin ymmärrettävä, että meitä maahanmuuttajia on moneen junaan, eivätkä kaikki koe asioita aina negatiivisesti tai halua identifioida itseään uhriksi.

– Kun kerran meitä niin paljon tykätään paapoa, niin hyvä olisi meiltä myös kysyä meitä koskevista asioista, eikä vain Helsingin kantakaupungissa asuvilta korkeasti koulutetuilta valkoisilta naisilta, miten he kokevat maahanmuuttajien asiat milloinkin, kun uusi somemyrsky syntyy, Jama lataa.

Mutta kuinka tamperelainen Jama lopulta on?

– No tykkään kyllä Popedasta, mutta mustaamakkaraa en syö.

Tunnetko sankarin?

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 arjen sankaria Suomesta.

Sankaruutta voi olla monenlaista. Sankari voi olla niin hengenpelastaja kuin ympäristöstä roskat putsaava kaupunginosa-aktiivi.

Hän voi olla omaishoitaja, vanhuspalveluiden vapaaehtoinen tai vaikka nuorille työpaikkoja järjestävä yrittäjä. Heitä on kaiken ikäisiä ja heitä on ympäri Suomea.

Tunnetko arjen sankarin tai oletko sellainen itse? Vinkkaa:

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?