Maavoimien mekanisoitu Arrow 22 -harjoitus järjestetään Pohjankankaalla Niinisalossa ja Säkylässä 2.–13. toukokuuta.
Harjoitukseen osallistuu lisäksi kansainvälisiä joukkoja ja panssariajoneuvoja Britanniasta, Latviasta, Yhdysvalloista sekä Virosta, kerrotaan puolustusministeriön tiedotteessa.
Kyseessä on Maavoimien toimintasuunnitelman mukainen vuosittain järjestettävä kansallinen harjoitus, johon on avattu osallistumismahdollisuus kansainvälisten kumppaneiden harjoitusosastoille vuonna 2014.
Harjoitusta johtaa Panssariprikaati. Mukana on henkilökuntaa ja varusmiehiä muun muassa Porin ja Karjalan prikaatista sekä Maavoimien esikunnasta. Harjoitukseen liittyy myös Ilma- ja Maavoimien lentotoimintaa, kerrotaan tiedotteessa.
Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on noin 3 400 henkilöä ja siihen osallistuu noin 150 panssariajoneuvoa ja noin 300 muuta ajoneuvoa.
Britanniasta osallistuvan harjoitusjoukon muodostaa noin 120 hengen panssarivaunukomppania. Joukon pääkalustona on Challenger 2 - taistelupanssarivaunu, tiedotteessa kerrotaan.
Panssarivaunuharrastajien sivun mukaan Challenger 2 on Naton parhaiten suojattu panssarivaunu. Vaunun kuorta on vahvistettu panssaritorjunta-aseiden hyökkäyksiltä, minkä lisäksi sen kerrotaan kestävän myös biologiset ja kemialliset aseet.
Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukkojen (USAREUR) ratsuväkieskadroonan 110-henkisen joukon pääkalustona ovat Stryker-taisteluajoneuvot, kun taas Viron panssarijääkärijoukkueella on käytössä CV9035-rynnäkköpanssarivaunuja.
Harjoituksen tarkoitus on kehittää mekanisoitujen joukkojen toimintaa kansainvälisessä ympäristössä sekä kansainvälisen avun vastaanoton ja isäntämaan tuen antamisen suorituskykyä. Lisäksi tarkoituksena on kehittää Puolustusvoimien yhteistä tulenkäyttöä.
Harjoitusjoukot keskitetään Kankaanpäähän ja Niinisaloon vaiheittain 26. huhtikuuta ja 2. toukokuuta välisenä aikana. Tela-ajoneuvot siirretään harjoitusalueelle juna- ja lavettikuljetuksin. Tiellä liikkuvien on hyvä varautua normaalia hitaampaan matkantekoon ja ajoittaisiin ruuhkiin.
Osa harjoitusjoukosta siirtyy Niinisalosta Säkylään sunnuntaina 8. toukokuuta. Harjoituksen taisteluammuntavaihe toteutetaan 7.-13. toukokuuta Niinisalon Pohjankankaalla.