Sosiaalisessa mediassa levitetään parhaillaan videota, jossa annetaan vaikutelma siitä, että Venäjän meritorjuntakalustoa siirreltäisiin lähemmäs Suomen rajaa.
Twitterissä levitetyssä videopätkässä näkyy venäläinen rannikkopuolustusohjusjärjestelmä, jota liikutellaan mitä ilmeisimmin venäläisellä autotiellä. Kamera zoomaa videolla tien suuntaviittaan, jossa lukee Helsinki.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa sanoo, että kyseisellä videolla näkyy venäläinen Bastion K-300P meritorjuntaohjusjärjestelmä, mutta videon kuvaajaa, kuvauspaikkaa ja kuvausaikaa ei ole vahvistettu.
– Ei ole pystytty vahvistamaan, että onko se lavastettu, onko se tehty kauan aikaa sitten vai juuri silloin kun se on julkaistu.
Sosiaalisessa mediassa leviävällä videolla nähdään Bastion K-300P meritorjuntaohjusjärjestelmän kalustoa. Arkistokuva Vladivostokista 2018.
Kajanmaan mukaan vahva epäilys on, että video liittyy vaikuttamisyritykseen, jolla yritetään luoda mielikuvaa siitä, että Venäjä parhaillaan liikuttelisi jotain joukkojaan Suomen lähialueilla.
– Se, että kuka tällaista vaikutusyritystä voisi tehdä, niin se voi olla Venäjä tai se voi olla Venäjään päin kallellaan oleva toimija, joka haluaa tukea Venäjää.
Somessa nyt levitetty video saattaisi Kajanmaan mukaan olla mahdollisesti osa isompaa hybridivaikuttamisen kokonaisuutta. Tälle ei kuitenkaan ole saatu vahvistusta.
– Eli että pyritään luomaan mielikuva jostain, jolla sitten vaikutetaan joko kansalaisten reaktioihin tai jopa poliittiseen päätöksentekoon. Tämä video on yksittäinen pieni tapahtuma, mutta emme tiedä liittyykö tämä johonkin isompaan vaikuttamiskokonaisuuteen. Näitähän oli viime viikolla palvelunestohyökkäys sekä muutaman venäläisen poliitikon lausunto Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyyden hakemisesta.
Lue lisää: Ministeriöiden verkkosivut kaadettiin palvelunestohyökkäyksellä
Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto arvioi: Hyökkäys ministeriöiden sivuille oli muistutus Venäjältä
Kajanmaa korostaa, ettei ole tullut mitään viitteitä siitä, että Venäjän kaluston liikuttelussa itärajan tuntumassa olisi tapahtunut muutoksia.
– Suomen itäraja on hyvin rauhallinen tällä hetkellä, eikä siellä ole tapahtunut mitään poikkeuksellista. Videoon ei ole liittynyt mitään virallista pelotteluviestiä, vaan tämä on täysin yksittäinen irrallinen video ilman mitään sanomaa mukana.
Myöskään siinä ei sinänsä olisi Kajanmaan mukaan mitään tavatonta tai hämmästyttävää, mikäli Itämeren rannikolle sijoitettaisiin videolla nähty Bastion K-300P meritorjuntaohjusjärjestelmä.
– Venäjällä on ollut näitä järjestelmiä, ja tämä on normaalia venäläistä meritorjuntaohjuskalustoa, jollaista sekä Suomenlahden pohjukassa että Kaliningradissa on vuosien saatossa esiintynyt. Siinä mielessä ei ole mistään dramaattisesta uudesta järjestelmästä kyse.
Kajanmaa lähettää lopuksi kansalaisille yleisellä tasolla rauhoittelevan viestin.
– Ensimmäinen viesti on se, että mikään tällainen tapahtuma ei tulisi puolustusvoimille yllätyksenä. Puolustusvoimat kykenee seuraamaan lähialueidensa tilannetta ja on hyvin tietoinen siitä, mitä siellä tapahtuu. Toinen viesti on, että luotamme kansalaisten medialukutaitoon, ja tässä täytyy pitää pää kylmänä. Ei ole mitään syytä pelätä.
Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri (evp.) Pekka Toverin arvion mukaan aitoudeltaan vahvistamaton video on mitä ilmeisimmin laitettu sosiaaliseen mediaan tarkoituksella, vaikuttamisyrityksenä ja pelottelun vuoksi.
Kenraalimajuri (evp.) Pekka Toveri.
– Mutta ei tuossa mitään pelotteluarvoa sotilaille ole. K-300P Bastion -meritorjuntaohjuslavettia videolla siirrettiin, ei koko yksikköä, vaan muutama lavetti. Se on ihan normaali rannikkopuolustusjärjestelmä, mutta ei se mikään suuri uhkailu ole. Venäläiset harjoittelevat säännölliseen tahtiin muun muassa Suomenlahden pohjukassa merellistäkin puolustusta.
Myöskään Toverin mukaan kansalaisten ei siis ole syytä pelästyä sosiaalisessa mediassa levitetystä videosta.
–Suomen sotilastiedustelulla on varsin hyvä tilannekuva siitä, mitä meidän lähialueilla tapahtuu. Kyllä siellä ollaan hereillä. Ei todellisia uhkia yllättäen pääse tapahtumaan.
– Luulen, että Venäjällä on ihan tarpeeksi ongelmia Ukrainassa. Että he eivät jaksa innostua tästä suunnasta, varsinkin kun heillä sotilaalliset vaikutusmahdollisuudet ovat juuri nyt suhteellisen rajalliset.
Videon aitoutta ei ole vahvistettu, mutta Toverin käsityksen mukaan sosiaalisessa mediassa on esitetty myös arvio, jonka mukaan kyseessä olisi jo muutaman kuukauden vanha video helmikuulta.
– Videon on voinut laittaa sosiaaliseen mediaan ihan yksittäinen ihminenkin, eli ei se välttämättä mikään venäläinen valtiollinen toimija ole. Mutta voisin olettaa, että mitä pidemmälle kohti kesää mennään ja Nato-asian käsittely kiihtyy, niin kyllä venäläiset valtiolliset toimijat heräävät omiin vaikuttamiskampanjoihinsa.
Toverin arvion mukaan Venäjän tai venäjämielisten henkilöiden erilaiset vaikuttamisyritykset sosiaalisessa mediassa ja muualla verkossa voivat hyvinkin lisääntyä, kun Nato-keskustelu etenee.
– Mutta siitä on mielestäni turha huolestua. Ei haukku haavaa tee, ja se on ihan tarkoituksellista pelottelua. Useimmiten pelottelu ei perustu mihinkään todelliseen kykyyn, vaan sillä yritetään vain käydä psykologista kampanjointia Suomea vastaan.
– Kohta varmaan näytetään näyttäviä videoita Iskander-ohjusjärjestelmän asemaan ajosta ja kaikesta muusta. Somen ja muun kautta vaikuttamista venäläiset varmasti lisäävät sitä mukaa, kuin Nato-asia meillä Suomessa etenee, Toveri arvioi.