Saara Kankaan­rinnan kolumni: Sota ihmisen ja luonnon kanssa

Historian paras anti ei ole jälkiviisaus, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

4.4. 8:00

”Miten tähän on tultu?” kysyi tuttu maailman lannoitekriisistä. Vilkaisu historiaan valaisee.

1900-luku oli maailmansotien vuosisata. Samaan tahtiin, eikä sattumalta, maailman ruoantuotanto mullistui.

Entisaikojen kulttuureissa onnistuneen viljelyn tiedettiin vaativan lantaa, kompostia sekä hyvin suunniteltuja viljelykiertoja. Ei ollut keinotekoisia lannoitteita.

Sotien liepeillä saksalainen huipputieteilijä Fritz Haber yhdisti osaamisensa insinööri Carl Boschin kanssa. He keksivät Haber-Bosch -typensidontamenetelmän.

Typpi on räjähteiden raaka-aine. Sodat sinkosivat innovaation menestykseen. Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat investoi 10 uuteen typpitehtaaseen.

Sodan loputtua typpeä ja varsinkin sen tuotantokapasiteettia jäi yli. Samaan aikaan ymmärrys viljelyn kemiasta kasvoi, ja oli luontevaa pistää typpi pelloille.

Keinolannoitteen avulla yhden tai kahden satokasvin tuotanto nostettiin uudelle tasolle. Ihmisten elintaso nousi, ruokaa tuli enemmän ja helpommin. Ymmärrettävä pyrkimys.

Mutta viljely yksipuolistui. Kaikki lisätty ei mennyt satokasvien hyödyksi. Iso osa typestä valui ja valuu vesiin levää kasvattamaan.

Sodan raakuus musertaa, tänäkin päivänä. Keksinnöillä on ei-toivottuja vaikutuksia.

Niinpä kaikkialla maapallolla tehotuotannon ympärillä on nyt myös rehevöitymiskatastrofit. Itämerellä myös.

Keinolannoite ja monokulttuurit näivettivät maaperän elonkirjoa ja hiili karkasi vuosikymmenten aikana. Epäkuntoinen maa päästää lisäksi dityppioksidia ilmaan. Se kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Haber–Bosch-menetelmä on hurja energiasyöppö; sen käyttö aiheuttaa valtavasti CO2-päästöjä. Mutta kas, Venäjällä riittää kaasua, se selittää miksi on ollut helppo valloittaa lannoitemarkkina.

Takaisin sotiin. USA:n kemiallista sodankäyntiä johtanut William Porter totesi tyhjentävästi 1944: ”Biologian perusperiaatteet ovat samat, myrkytetäänpä japanilaisia, hyönteisiä, rottia tai bakteereja.”

Hermokaasujen kehityksen myötä myös maatalouden torjunta-aineiden kehitys sai vauhtia.

Torjunta-aineet tappavat haitalliset mutta myös hyvät ötökät, joita pelloilla tarvitaan. Nyt 80 vuotta myöhemmin todistamme hyönteisten, niitä syövien lintujen ja pölyttäjien määrän romahduksen maapallolla.

Maailmansotien tieteelliset panostukset loivat siis uutta kemiaa ja osaamista. Ainekset ihmisen ja elonkirjon tuhoamiseen.

Saksalainen kemian yhtymä IG Farben oli sotien aikaan maailman neljänneksi suurin yritys, Bosch toimitusjohtajanaan. Haber oli jo 1. maailmansodassa tehnyt kemiallisille aseille pohjatyön. Molemmat kuolivat ennen natsi-Saksan loppua.

IG Farben sai teollisuuslaitoksia ja pakkotyövoimaa natsi-Saksan valtaamilta alueilta, ja perusti tehtaan mm. Auschwitzin keskitysleirin alueelle.

Yritys tuotti kaasukammioissa käytetyn Zyklon B -myrkyn. Se on muuten edelleen torjunta-aineena eteläisemmässä Euroopassa, eri nimellä.

IG Farbenin johtajat olivat ensimmäiset liikemiehet, jotka tuomittiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

Historian paras anti ei ole jälkiviisaus vaan se, mitä voimme oppia järjestelmien rakentumisista ja ihmisestä.

Sodan raakuus musertaa, tänäkin päivänä. Keksinnöillä on ei-toivottuja vaikutuksia. Ja ilman nöyryyttä luontoa kohtaan saatamme rakentaa ihmiselle hyvinvointia, mutta samalla kädellä myös katastrofia.

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?