Mika Aaltolan kolumni: Voiman on kohdattava vastavoima

Aktiivisen vakauspolitiikan painopiste on nyt suunnattava Eu:hun ja Yhdysvaltoihin, kuten presidentti tekee, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

5.3. 8:00

Venäjän läntisellä rajalla on kolme aikaisemmin sotilaallisesti liittoutumatonta maata. Valko-Venäjä, Ukraina ja Suomi. Niistä Valko-Venäjä on vaivihkaa nielaistu. Ukrainalle kyse on kansallisesta henkiinjäämisestä, mutta maa taistelee myös meidän puolestamme. Me tiedämme tämän. Suomi ei ole mikään helppo suupala. Se on vapaa, demokraattinen ja Eurooppaan kuuluva maa, jolla on painoarvoa. Se on kruununjalokivi kolmen maan joukossa. Venäjä tietää tämän.

En tiedä, missä vaiheessa Venäjä hukkasi oman tulevaisuuden näkymänsä modernina resurssirikkaana maana. Nyt se pommittaa tuota visiotaan Ukrainassa, johon se on ulkoistanut kadotetun visionsa. Suren venäläisten puolesta. Heille olisi suonut vapauden. Kansaa on turha asiasta syyllistää. Pelaisimme Venäjän pussiin.

Venäjän suunnitelma on Ukrainaa suurempi. Varteenotettava skenaario on, että Venäjän aseellinen painostus kohdistuu Suomeen muutaman vuoden sisällä. Aikaa ei kannata haaskata hätäilyyn, eikä unohtaa malttia, heittäytyä tunteiden varaan. Kuukaudet pitää käyttää strategiseen päättäväisyyteen. Paine erityisesti Suomenlahden kapeikossa ja Pietarin porteilla on aina ollut suuri. Sama koskee Itämeren keskeisiä kohteita ja Suomen Kuolaan rajoittuvia alueita. Muutakin likaista sotaa voidaan kokea. Sotatilaan viritettyä Venäjää eivät enää sido mitkään muodolliset rajat.

Venäjän laajentumispolitiikka ei perustu mihinkään itse keksimäämme jännään hybridimalliin tai johonkin tekoälyyn, vaan kylmään aseelliseen voimaan. Siihen yhdistyy kyvykkyyksiä informaatiosodan, avaruuden, ydinaseiden, energian ja kyberin toimintakentiltä. Nyt katse palloon, naapurimme voimapolitiikkaan. Venäjä on myös menettänyt paljon. Sen korruptoiva voima, joka perustuu hämäriin talousverkostoihin, on nyt paljolti neutralisoitu Suomen omilla päätöksillä ja läntisillä sanktioilla. Venäjä ei kikkaile enää monimutkaisilla ”airistonhelmillä”, vaan hamuaa vahvasti omaa strategista toimintavapauttaan Itämerellä ja Arktiksella.

Älkäämme olko sinisilmäisiä vaan ylpeitä tehokkaista neliöistämme, josta olemme saaneet jalostettua modernin maailman korruptiovapaimman maan, jonka hyvinvoinnin ja tasa-arvon taso on huomattava.

Älkäämme olko sinisilmäisiä vaan ylpeitä tehokkaista neliöistämme, josta olemme saaneet jalostettua modernin maailman korruptiovapaimman maan, jonka hyvinvoinnin ja tasa-arvon taso on huomattava. Venäjän peilikuvan. Se ei ole sattumaa vaan lukuisten sukupolvien geopoliittisen ponnistuksien tulosta. Muistakaamme heidän perintöään. Älkäämme unohtako.

Nyt ei minusta ole aika olla sanomatta asioita kylmän viileästi, inhorealistisesti. Tasavallassa valta kuuluu kansalle. Heitä on pidettävä ajan tasalla, valveilla. Opittujen puheiden asemasta annettava ymmärrystä ja näkymä tulevaisuuteen. Eivät suomalaiset panikoidu tai ole ulkopoliittisesti tyhmiä. He tietävät ja luottavat, että Suomi on strategisesti harkitseva ja päättäväinen. He ymmärtävät, että nyt Euroopan muututtua epävakaaksi, meitä voidaan viedä kuin ajopuuta Venäjän paineen alla.

Tietysti tiedämme sen, että miltei yksin jääminen on lohduton prosessi, kuten Kiovan kaduilla ymmärretään. Onneksi meillä on aikaa, malttia ja kykyä ohjata valtiolaivaa. Onneksi Ukrainan kansa taistelee uuvutussotaansa. Se ostaa meille aikaa. Sota tullee päättymään lohduttomasti, Kiovan kaatumiseen, vaikka vastarinta eri muodoissaan jatkunee vielä vuosia ja sitonee huomattavasti Venäjän resursseja.

Meidän on syytä aloittaa viivyttelemättä valmistelut oman yhteiskuntamme mobilisoimiseksi. Puolustuskykyämme on kasvatettu ja siihen nyt satsataan. Läntisiä sidoksia on määrätietoisesti sementoitava. Sopimukset tai julistukset eivät meitä pelasta, mutta ei niiden ole sitä tarkoitus tehdäkään, vaan luoda käytännön valmiuksia. Suomen itsenäinen puolustus on jo nyt demokraattisen Euroopan kollektiivista puolustusta. 1 300 kilometriä rajaa on kaksi kertaa Nato-rajan tämän hetkinen pituus. Miettikäämme taakkaamme ja velvollisuuttamme synnyinmaan perinnön puolustajina. Itse me sen saamme tehdä, olimme Natossa tai emme.

Säilytetään ääripuolustuksellinen jämäkkyytemme. Siinä on paljon ikiaikaista pelotonta viisautta, kansallista eheyttä. Se muodostaa pidäkkeen, rauhan avaimen.

Meidän on saatava ajasta lisäarvoa jalostetuksi. Tehokkaita tunteja harkiten ja suunnitelmallisesti, yhdessä. Idän haaste on kasvava. Säilytetään ääripuolustuksellinen jämäkkyytemme. Siinä on paljon ikiaikaista pelotonta viisautta, kansallista eheyttä. Se muodostaa pidäkkeen, rauhan avaimen.

Ensimmäinen opetus Ukrainasta on sotilaallisen huoltovarmuuden tärkeys taistelussa rauhan puolesta, imperialismia vastaan. Voiman on kohdattava vastavoima. Diplomatia on loppujen lopuksi tämän asioiden tilan toteamista paperilla, ei mitään muuta. Pitäkäämme huolta, että sopimuksien olosuhteet ovat otollisia kannaltamme. Karut tosiasiat on syytä tunnustaa.

Tilanteemme on eri kuin talvisodan jälkeinen valinta kansanmurhaisten Neuvostoliiton ja Saksan välissä. Kun suomalainen vastaa Nato-kyselyyn, hän vain artikuloi asioiden tilan, koska muita vaihtoehtoja ei ole tehty tarpeeksi selviksi. Eivät he ole sinisilmäisiä Naton suhteen. Suomen turvallisuushaaste ei ole muuten ratkaistavissa kuin kansan halulla puolustaa itseään ja saada sille tukea, mistä sitä on saatavissa.

Visio hyvästä tai edes tyydyttävästä Venäjä-suhteen ylläpidosta on tullut rasite ja häiriötekijä, vaikka yritimme aidosti useaan kertaan manageerata asioita. Valtapoliittinen taso vaan ei salli osamanageerausta. Se nähdään heikkoutena, hunajana karhulle.

On hyvä tehdä selväksi Suomen ja Ruotsin rooli osana länttä konfliktin eskaloituessa. Vasta-askel länneltä on takuu siitä, että sodan syttyessä Suomi ja Ruotsi ovat koskematonta aluetta, koskien myös atomivaaraa ja tarjoten sotilaallista huoltovarmuutta. Ilman meitä Baltia tai Pohjois-Norja eivät ole puolustettavissa, vaikka maat ovat Natossa. Vaihtokaupan avaimet ovat käsissämme.

Suomen turvallisuudelle ei ole lopullista ratkaisua, muuta kuin vankka omaehtoinen puolustus. Mutta vakauteen pitää määritellä näkymä. Reitti, jonka päämääränä on tukea omaa puolustuskykyä, jolla on alueellisesti vakauttava vaikutus. Reitillä on nyt edessä välietappi, suhteiden tiivistäminen Yhdysvaltojen, Ruotsin ja eurooppalaisten demokratioiden kanssa. Väliasema ei myöskään saa olla mikään limbotila, johon jäädään roikkumaan. Askel voidaan ottaa vain, jos etappi vakauttaa Suomea myös pysyvämmin. Välietapista voi tulla siten myös pääteasema.

Samalla pitää saada selkeyttä aikaan Ruotsin ja Suomen roolista sodan levitessä. Esimerkiksi EU:n 42.7 ja Naton 5. -artiklojen lukemista toisiaan tukevina. Aktiivisen vakauspolitiikan painopiste on nyt suunnattava Eu:hun ja Yhdysvaltoihin, kuten presidentti tekee. Strategista päättäväisyyttä, ääripuolustuksellista jämäkkyyttä. Näin toimien Suomi pysyy suojassa, Venäjän repiessä rikki rajojaan ja tulevaisuuttaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?