Jos asut pääkaupunkiseudulla ja aiot uusia passisi tai henkilökorttisi lähiaikoina, varaudu odottamaan käsittelyä jopa kolmen kuukauden päähän. Tai jos menet paikan päälle asioimaan, ota mukaasi hyvä kirja. Jonotuksessa voi mennä kahdesta kolmeen tuntia.
– On meillä tuossa telkkarikin, Länsi-Uudenmaan poliisin lupapäällikkö Leena Höysniemi lohkaisee.
Lupapalveluissa on Höysniemen mukaan ruuhkaa tällä hetkellä kolmesta syystä.
– Ensimmäinen syy liittyy biometristen passien uusimiseen. Ne on mahdollista uusia niin sanotun kevennetyn menettelyn avulla, jolloin asiakkaan ei tarvitse käydä paikan päällä poliisiasemalla, jos hänen henkilötietonsa ovat ennallaan ja hän on jättänyt poliisille sormenjälkensä viimeisen kuuden vuoden sisällä. Koska ensimmäiset biopassit uusittiin kymmenen vuotta sitten, on tämä kuuden vuoden aika ehtinyt umpeutumaan. Passin uusiminen edellyttää ihmisiltä siis taas tunnistautumiskäyntiä.
– Sitten poikkeusaikana ihmiset jättivät passinsa uusimatta, ja monen matkustusasiakirja ehti vanhentua jo yli vuosi sitten. Silloinkin asiakkaan on tultava poliisiasemalle tunnistautumiskäynnille, eli kevennetty menettely ei kelpaa. Myös hiihtolomaviikko on selkeästi lisännyt ruuhkaa asiakaspalvelussamme.
Höysniemi ennustaa ruuhkan jatkuvan myös tulevina viikkoina. Ukrainan sodan vaikutuksia hän ei osaa suoraan arvioida.
– Toki sekin on meillä käynyt mielessä, eikä ihmisten motiiveja tietenkään voi tuosta vain tietää. Mutta mitään selkeätä näyttöä asiasta meillä ei ole.
Lisähaastetta juuri Espoon asemalle tuo se, että sen asiakaspalvelu operoi tällä hetkellä väistötiloissa. Kysyttäessä Poliisin määrärahaharmien mahdollisista vaikutuksista Höysniemi myöntää, että ruuhkassa ahertava henkilökuntakin on toisinaan kovilla.
– Ainahan henkilökuntaa voisi olla enemmän, mutta kyllä tämä työn kuormittavuus suhteessa resursseihin on aika korkealla. Esimerkiksi ajanvarausjonot ovat kaksinkertaistuneet, mikä lisää työtaakkaa.
– Ja kun olemme nyt täällä väistössä, olemme joutuneet karsimaan palvelupisteitäkin. Lisäksi lopetamme vuoronumeroiden jakelun jo kello 15. Näin varmistamme, että ehdimme palvella kaikkia vuoronumeron saaneita asiakkaita ennen asiakaspalvelun sulkeutumista.
Espoon asema palvelee myös ajanvarauksella, hän muistuttaa.
Kansalainen voi helpottaa passiruuhkaa myös itse ennakoimalla uusimistarpeensa riittävän ajoissa, Leena Höysniemi huomauttaa. Vaikka Espoossa sähköisen käsittelyn jonot olisivatkin kuukausien mittaisia, voi passinsa käydä uusimassa myös Lohjan tai Raaseporin poliisiasemilla.
– Lohjalla jono on tällä hetkellä kuusi viikkoa, Raaseporissa neljä.
Passin uusiminen ei myöskään ole sidoksissa kansalaisen kotipaikkakuntaan. Homman voi siis hoitaa käytännössä missäpäin Suomea tahansa.
– Jos kevään aikana lomailee jollakin hiljaisemmalla paikkakunnalla, voi passin uusia ruuhkaa hillitäkseen vaikka siellä.