Ei ollut yllätys, että 53 prosenttia suomalaisista kannatti Nato-jäsenyyttä Yleisradion gallupissa.
Muutos, siirtymä, oli ollut havaittavissa sosiaalisessa mediassa, erityisesti somen vihertävissä kuplissa.
Kannatuksen olisi odottanut olevan suurempikin. Ja olisi sitä varmasti ollut, mikäli gallupia olisi alettu koota vuorokausi myöhemmin.
Kun pelko oli muuttunut raivoksi.
Lue lisää: Ylen kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä
Suomalaista Nato-keskustelua on käyty vuosikausia erilaisilla foorumeilla. Naton kannattajia on kutsuttu ”natokiihkoilijoiksi” tai ”natokiimaisiksi” ja jäsenyyden vastustajia ”putinisteiksi” tai ”hyödyllisiksi idiooteiksi”.
Naton kannatuksen lisääntyminen perustuu ymmärrettävästi voimakkaalle tunnereaktiolle. Samalla jäsenyyden vastustajat ovat joutuneet puolustuskannalle.
Järki vai tunteet, kumpaakin löytyy varmasti kummaltakin puolelta. Kun tehdään päätöksiä, tunteet pitää työntää syrjään. Jäljelle jää järki.
”On melkoinen ero niiden, jotka ovat vastuussa ja jotka eivät ole, ajatusten välillä”, totesi presidentti Sauli Niinistö A-Studiossa.
”Helposti syntyy sellainen tunne, että me ja Nato olemme täydessä suojassa.”
Niinistö korosti päätöksenteon vastuullisuutta.
Nyt on hyvä hengittää syvään ja muistaa, että Nato-jäsenyyden vastustajat ovat yhtä vähän putinisteja kuin Paasikivi oli stalinisti.
Ukrainassa toteutui se, mitä paasikiveläiset inhorealistit pelkäsivät. Maailma ei ollutkaan muuttunut, yksi mies Kremlissä kaikkein vähiten.
Suomen Nato-jäsenyydessä ei ole kyse Ukrainasta, vaan Suomesta.
Moni tuntuu nyt pelkäävän Venäjän hyökkäävän Suomeen jopa lähitulevaisuudessa. Moni muu taas ei usko Venäjän hyökkäävän Suomeen edes kaukaisessa tulevaisuudessa.
Tämä näkemys on Nato-vedenjakaja.
Ja etenkään ei hyökkää, mikäli Suomi ei liity Natoon. Miksi Venäjä hyökkäisi? Siihen on vaikea keksiä yhtään rationaalista syytä. Hyökkäykselle Ukrainaan kaikki syyt olivat näkyvissä pitkään. Niitä ei pidä hyväksyä, mutta ne olivat olemassa.
Miksi Venäjä ei hyökkäisi Suomeen?
Sitä voidaan perustella vuosiluvuilla, joiden jokaisen takana on kappale Suomen historiaa, sen peruskiviä: 1809, 1863, 1917, 1939-40, 1944, 1995.
Edesmennyt Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Osmo Jussila luennoi ja kirjoitti paljon Venäjän rajamaista ja vertaili niiden keskenään hyvin erilaista historiallista ja hallinnollista suhdetta Venäjään.
Suomi ei ole Ukraina. Suomi ei ole edes Viro.
Jussilan kollega, emeritusprofessori Matti Klinge on harvoja, jotka ovat johdonmukaisesti yrittäneet nähdä Suomen historian eurooppalaisesta ja myös venäläisestä näkökulmasta. Ja saanut pilkkaa osakseen.
Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.
Virolle Nato-jäsenyys on elintärkeä tilanteessa, jossa Venäjän johto näyttää ajautuneen tavanomaisesta venäläisestä turvallisuuspoliittisesta vainoharhaisuudesta henkilökohtaisen mielipuolisuuden avohoito-osastolle.
Mutta jopa hullu voi olla rationaalinen hullu.
Tällä hetkellä on äärimmäisen tärkeää kohdella tavallisia venäläisiä kunniallisesti kaikkialla, missä he ovat vähemmistöjä.
Entä Suomi?
Ukrainan sodan perusteella Suomen Nato-kysymys on kääntynyt päälaelleen.
Lue lisää: A-studio: Sauli Niinistöltä kysyttiin suoraan, pitäisikö Suomen liittyä Natoon – näin hän vastasi
Suomi ei tarvitse Natoa, Nato tarvitsee Suomea. Nato tarvitsee Suomea kyetäkseen uskottavasti puolustamaan Viroa, jos sinne hyökätään.
Naton kuuluisa 5:s artikla on pelkkä numero, joka ei takaa vielä mitään, paitsi että kaikki koettavat jotenkin auttaa. Kukin tavallaan. Millä tavalla, sitä ei ole määritelty ja mahdotonta se olisikin etukäteen määritellä.
Entä jos se toinen mieleltään tärveltynyt, se narsisti, palaa Yhdysvaltojen presidentiksi? Mies, joka tuskin muistaa, missä Viro on. Tai Suomi. Saati, että kiinnostaisi.
Suomi on Nato-yhteensopiva. Näin meille on kerrottu.
Kysytään huolestuneina, ehtiikö Suomi liittyä Natoon, jos sotaa jo käydään. Kysymys on elämälle vieras. Nato tuskin edellyttää Suomen olevan Naton jäsen, kun se pyytää Suomelta apua Viron puolustukseen.
Mihin Suomi tarvitsee rauhan ajan Nato-jäsenyyttä, jos se on omiaan johtamaan rauhattomaan sapelinkalisteluun itärajalla, jatkuvaan jännitykseen ja Niinistöä siteeraten ”laajamittaiseen ilkeyteen”.
Sitä paitsi nyt on nyt. Historia ei pysähdy Putiniin.
Juuri nyt Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus tuntuu vanhanaikaiselta, mutta pohjimmiltaan liittoutumattomuus on arvokasta ja antaa mahdollisuuden elää maailmassa, jossa on sävyjä ja ulottuvuuksia.
Lue lisää: Toinenkin Nato-kansalaisaloite keräsi 50 000 kannattajaa
Entä jos Putin selviää Ukrainasta voittajana, Venäjän johtajana? Ja jatkaa pala palalta Venäjän rajojen palauttamista Neuvostoliiton rajoiksi? Keisarikunnan rajat eivät ole uskottava näkökulma, sillä hengeltään Putin on KGB:n nuhruinen kasvatti.
Seuraavassa Nato-gallupissa olisi hyvä kysyä, oletko valmis, että Suomi liittyy automaattisesti sotaan, jos Viroon hyökätään?
Se on vaikea kysymys.
Hirvittävä kysymys.
Siksi Putin pitää pysäyttää Ukrainassa. Ilman ydinsotaa. Pakotesodalla. Venäjän totaalisella boikotilla. Ukrainaa avustamalla. Anonymous-hyökkäyksillä. Jopa sosiaalisen median meemeillä.
Slava Ukraini!
Harvoin historia toistaa itseään niin autenttisena kuin 24.2.2022. Suomen talvisota syttyi Ukrainassa uudelleen. Parhaillaan uutisissa kerrotaan 65 kilometriä pitkästä kolonnasta matkalla Kiovaan.
Raatteen tiellä se kolonna oli ukrainalainen divisioona. Eivät hekään olleet siellä vapaaehtoisesti. Militaristisessa totalitarismissa ihmisen omalla mielipiteellä ei ole arvoa. Ihmisarvoa ei ole. Pelkkää mielettömyyttä. Mielivaltaa.
Armeijassa totellaan, alhaalta ylös. Kärsiviltä näyttivät myös puolustusministeri Sergei Soigu ja armeijan komentaja Valeri Gerasimov Putinin pitkässä pöydässä.
Kävi Ukrainassa miten hyvänsä, oman henkilökohtaisen taistelunsa Putin on jo hävinnyt. Hänestä ei tule uutta Pietari Suurta, vaan uusi Hitler. Ei uutta Katariina Suurta, vaan uusi Stalin. Sotarikollinen.
Lenin balsamoitiin. Putin on balsamoinut itsensä elävältä.
Botoxilla.
