Suomeen on juuri parhaillaan tulossa ainakin neljä tai viisi bussilastillista Ukrainan sotaa paenneita naisia ja lapsia, kertoo 31-vuotias Elizabeth Harjunpää.
– Ja koko ajan enemmän ja enemmän busseja on lähdössä Suomesta, hän kertoo.
Harjunpää koordinoi Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:ssä palvelua, joka polkaistiin pystyyn muutamassa päivässä. Palvelun avulla majapaikkaa ja apua tarvitsevat pakolaiset yhdistetään Suomessa asuviin ihmisiin, joilla on mahdollisuus auttaa.
– Tähän mennessä tuhat ihmistä on ilmoittautunut vapaaehtoisiksi auttajiksi, ja heistä noin 70 prosenttia on kertonut voivansa majoittaa pakolaisia, Harjunpää kertoo.
– Olen todella kiitollinen kaikille.
Elizabeth Harjunpää on keskittänyt energiansa ukrainalaisten auttamiseen.
Helsingin Kattilahallissa tavaraa on paikalla jo rekkalasteittain.
Vapaaehtoiset yrittävät tehdä pakolaisista ja Suomessa asuvista mahdollisimman hyviä ”matcheja” esimerkiksi yhdistämällä perheitä, joissa on saman ikäisiä lapsia. Samalla tarkistetaan aina, ettei apua tarjoavalla ole väärät tarkoitusperät.
Kymmenen vuotta Suomessa asunut Harjunpää on saanut nyt töistä vapaata ja onkin painanut 15-tuntista päivää pakolaisten auttamiseksi. Hän kertoo, että useat suomalaisyritykset ja lukemattomat vapaaehtoiset ovat olleet mukana talkoissa.
– En voi mitenkään auttaa Kiovaan jääneitä vanhempiani, mutta muita ukrainalaisia voin, Harjunpää sanoo.
Kiire pitää ajatukset poissa omien läheisten kohtalosta.
Suomessa asuu vakituisesti noin 7 200 ukrainalaista, ja Harjunpää arvioi, että he kaikki tekevät nyt kaikkensa ukrainalaisten eteen.
– Meillä kaikilla on joku siellä Ukrainassa.
Natalia Shevchuk toivoo, että Suomi lähettää lisää aseita ja ensiaputarvikkeita Ukrainaan.
Mukana toiminnassa oleva Natali Panchuk toivoo, että Suomen viranomaiset kommunikoisivat selkeämmin ukrainalaisille ja tiedottaisivat käytännön asioista.
Hän sanoo, että moni ei esimerkiksi tiedä, voiko Suomeen tulla, jos aikuisella on passi mutta lapsella ei.
Kattilahallissa Helsingin Suvilahdessa moni tulee itkien halaamaan 58-vuotiasta Natalia Shevchukia. Butshan kaupunki, jossa hänen sukulaisiaan on, on joutunut tykkitulen kohteeksi pitkin viikkoa.
Kattilahallissa Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry kerää taskulamppuja, lääkkeitä, ensiaputarvikkeita ja muuta tarpeellista lähetettäväksi Ukrainaan.
Tarvikkeita lajittelevista ukrainalaisista moni sanoo, ettei ole nukkunut tai syönyt torstain jälkeen. Kädet tärisevät, ja jotkut kertovat saaneensa paniikkikohtauksia.
Vuonna 1993 Suomeen muuttanut Shevchuk kertoo, että hänen äitinsä, siskonsa ja siskon mies ovat juuri nyt tykkitulen keskellä.
– Tilanne on pelottava. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ukrainalaisten yhdistys Suomessa toimittaa Ukrainan rajalle hyödylliseksi arvioitua tavaraa.
Shevchuk kertoo, että sisko soittaa aina silloin, kun pystyy. Tunti sitten edellinen puhelu päättyi, ja nyt kukaan ei tiedä, mikä tilanne on. Puhelu loppui siihen, kun siskon oli pakko kiirehtiä takaisin pommisuojaan.
– Vanha, monisairas äitini on päättänyt, että hän ei lähde minnekään. Ja myös siskoni on päättänyt jäädä, Shevchuk sanoo ääni murtuen.
Shevchukille on kerrottu, että Molotovin cocktaileja – tai Banderan pirtelöitä (engl. Bandera smoothies), kuten niitä Ukrainassa kutsutaan – on tehty paljon. Nimi on annettu Ukrainan nationalisteja 1930- ja 1940-luvuilla johtaneen Stepan Banderan mukaan.
– En tiedä, voiko tätä sanoa lehdessä, mutta kaikki vihaavat vihollista, Shevchuk sanoo.
– Mutta Ukrainan armeija taistelee.
Shevchuk on nyt kahtena päivänä ollut lähes kellon ympäri Kattilahallissa auttamassa. Hän haluaa tehdä kaiken voitavan.
Shevchuk on sodan alkamisen jälkeen nukkunut vain pari tuntia yössä. Hän kertoo lukevansa uutisia ja Telegram-viestejä koko ajan.
– Butshan kaupungissa kuvattu video, jossa näkyy tuhottuja panssarivaunuja ja joka levisi kaikissa medioissa, oli kuvattu ihan minun kotini läheltä, naapurikadulta. Koulukaverini talo tuhoutui. En tiedä, mitä hänelle on tapahtunut.
Olexandra Sandblom toivoo, että venäläiset ymmärtäisivät, mitä Ukrainassa todella tapahtuu.
Kattilahallissa myös 36-vuotias Olexandra Sandblom auttaa tavaroiden lajittelemisessa ja koordinoinnissa. Hän sanoo, ettei muista, milloin on viimeksi nukkunut tai syönyt. Hän pelkää äitinsä ja ystäviensä puolesta, jotka ovat päättäneet jäädä Ukrainaan.
– Harkovassa olevat ystäväni ovat kertoneet, että lapsia on kuollut pommisuojiin, kun ruokaa ei ole ollut.
Torstaina aamuyöllä Sandblomin Zaporozhyessa asuva äiti oli herännyt siihen, kun lähistölle osuneesta ohjuksesta lähtenyt paineaalto tempaisi kodin oven auki.
– Tällä hetkellä suurin huoli on siitä, että Venäjä on hyökännyt Energodariin, joka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä äitini kotikaupungista, Sandblom sanoo.
Energodarissa on Euroopan suurin ydinvoimala.
– Joka päivä, koko ajan mietin vain sitä, mihin kaupunkiin nyt on hyökätty.
– Pelkään mennä nukkumaan, sillä en voi tietää, mitä aamuun mennessä on tapahtunut.
Hän näyttää puhelimestaan kuvia siitä, kun ensimmäiset Suomesta lähetetyt tarvikkeet saatiin kuljetettua perille.
– Huomenna mieheni lähtee bussilla Puolan rajalle. Sieltä haetaan ihmisiä, jotka tulevat Suomeen.
– Mutta kyydissä ei ole ketään minun tuttujani. He ovat päättäneet jäädä puolustamaan kotejaan. Äiti sanoi, ettei aio hylätä koiraansa, Sandblom sanoo ja murtuu itkuun.
