Uskon kuvaavani varsin monen tuntemuksia, kun sanon, että torstaina aamulla ensimmäinen tunne oli epäusko. Venäjän hyökkäys Ukrainaan merkitsi, että Euroopassa käydään täysimittaista sotaa.
Seuraava ajatus oli, että tämäkin vielä. Juuri kun koronapandemia alkoi näyttää pieniä laantumisen merkkejä – tai ainakin aika moni meistä oli oppinut elämään viruksen kanssa – päälle painoi seuraava kriisi.
Kriisistä kriisiin.
Tai koronapelosta sodan pelkoon.
Moni meistä on katsellut koulussa Suomen karttaa; ainakin 80-luvulla se roikkui peruskoulujen luokkahuoneissa seinällä. Kartta näyttää, että Suomella on noin 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa.
Suomalaista peruskoulua on vaikea läpäistä ilman, että tietää rajanaapurit. Kaikki koululaiset tietävät ne.
Tästä seuraa, että lapset ja nuoret reagoivat Venäjän aloittamaan sotaan Ukrainassa. Nykyaikuisten ollessa lapsia ei ollut sosiaalisen median kanavia. Me katsoimme iltauutiset ja luimme paperisia sanomalehtiä, jos luimme. Moni aikuinen hankkii nytkin tietonsa perinteisestä mediasta – mistä seuraa, että he näkevät journalistisen prosessin läpi kulkeneita kuvia.
Lapset ja nuoret seuraavat paljon sosiaalista mediaa. Ovatko vanhemmat perillä siitä, että esimerkiksi Tiktokissa lasten ja nuorten eteen voi päätyä suoraa lähetystä rintamalta? Varsinkaan ala-asteikäisillä ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää näkemäänsä. Nuoret ymmärtävät hieman paremmin, mutta ihme on, jos he eivät pelästy näkemäänsä.
Olisi äärimmäisen tärkeää, että vanhemmat ja luottoaikuiset puhuvat lasten ja nuorten kanssa tilanteesta. Kysyvät, mikä mietityttää. Avaavat tilannetta. Jos oikeita sanoja on vaikea löytää, voi hyvin sanoa, että tilanne on itsellekin ahdistava, mutta asiaa yritetään parhaillaan ratkoa. Tärkeintä on olla läsnä, pysyä itse rauhallisena ja kuunnella nuorien huolia.
Erilaisiin kriisipuhelimiin ja chat-kanaviin tulee jo nuorten yhteydenottoja. Mieli ry:n kriisitoimintojen johtaja Outi Ruishalme sanoo, että nuoret pohtivat yhteydenotoissaan esimerkiksi sitä, joutuvatko he sotimaan. Koska Venäjä on ydinasevaltio, osaa huolettaa ydinsodan pelko. Jossain puheissa nousee esiin huoli ikääntyneistä sukulaisista ja siitä, millaisia tuntemuksia Euroopassa käytävä sota heissä herättää.
Asiantuntijat sanovat, että lapsen tai nuoren pelkoa ei kannata tyrmätä sanomalla, ettei ole mitään pelättävää. Tärkeämpää on puhua tilanteesta ja antaa faktoja sen verran kuin lapsen tai nuoren voi ikänsä puolesta olettaa ymmärtävän.
Lue lisää: 58 kuvaa Ukrainan sodan kahdesta ensimmäisestä vuorokaudesta
Kun itse olin lapsi, asuin varsin lähellä isovanhempiani. Muistan hyvin, miten kipaisin paikalle aina, kun porukka, jota kutsuin ”Vaarin sotakavereiksi” tuli kylään. Isoisä oli ollut talvi- ja jatkosodassa. Tuo porukka oli lapsen silmin hauska ja hyväntuulinen setien ryhmä. Vanhempana ymmärsin, että puheet muuttuivat varmasti aika tavalla sen jälkeen, kun olin päättänyt kipaista takaisin kotiin.
Aikuiset tekivät sen, mikä on heidän tehtävänsä. Suodattivat lapselle tulevaa tietoa. Tätä samaa meidän itse kunkin on nyt tehtävä. Ja varmistettava, etteivät lapset ja nuoret katso somen kautta suoraa kuvaa rintamalta.
