Seida Sohrabin kolumni: Jokaisella pitäisi olla selkärangassa käytöstavat kumppania etsiessä

Kohtele toista kuin haluaisit itse tulla kohdelluksi on tärkeä perusoppi, jota on hyvä noudattaa kaikissa ihmissuhteissa, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Seida Sohrabi.

Olen edelleen sinkku. Turhautunut ja pettynyt siihen miten ihmiset toisia kohtelevat. Missä ovat peruskäytöstavat? On mahdotonta löytää parisuhdetta jos ihmiset käyttäytyvät huonosti. Näin totesi entinen kollega, kaunis ja sanavalmis ystäväni Lilian Bitar.

Jaan Lilianin turhautumisen. Olen viimeiset vuodet pyrkinyt löytämään kumppanin, mutta se on mahdotonta, mikäli ihmisiin ei voi luottaa. Olemme ystäväni kanssa reflektoineet kokemuksiamme ja huomanneet, että kielteisiä yhtymäkohtia on aivan liikaa. Ihmiset sepittävät asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. He antavat ymmärtää, että osaisivat kohdella toisia kunnioittavasti, mutta osoittavatkin pelkurimaista käytöstä.

Lilian on saanut kylmiä rättejä päin kasvojaan. Olemme harmitelleet kokemuksiamme ja yrittäneet oppia pitämään puoliamme paremmin. Olemme myös ihmetelleet erästä vallitsevaa trendiä. Niin sanottu ”ghostaaminen” on hyvin yleistä.

Tapailun alussa toinen osapuoli näyttää valtavaa kiinnostusta ja innostusta, mutta joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua hän yhtäkkiä katoaa. Henkilö ei reagoi lainkaan yhteydenottoihin. Mitään selitystä yllättävälle katoamiselle ei anneta. Katoamistempun tehnyt osapuoli voi selittää toimintaansa kiireeseen tai pahaan oloon vedoten.

Jokainen tervejärkinen hyvillä käytöstavoilla varustettu ihminen ymmärtää, ettei näillä voida selittää huonoa käytöstä. Kiinnostuksen hiipuessa jokaisen pitäisi kyetä laittamaan edes yksi viesti lopettaakseen suhteen.

Kohtele toista kuin haluaisit itse tulla kohdelluksi on tärkeä perusoppi, jota on hyvä noudattaa kaikissa ihmissuhteissa. On hyvä muistaa, että deittiapeissa on viestien takana oikea ihminen, jolla on haaveita ja toiveita, joita hän sinuun reflektoi.

Huonokäytöksisyys deittimaailmassa ei kosketa vain naisia. Myös naiset sepittävät valheita potentiaalisille mieskumppaneille.

Miten tästä eteenpäin?

On ok etsiä kumppania, mutta on tärkeää, että viihdyt omassa elämässäsi niin, ettet koe tarvitsevasi toista ollaksesi tyytyväinen. Kannattaa tehdä niitä asioita mistä tulee hyvä fiilis. Harrastusten parissa voi vaikka löytyä kumppani toteaa personal trainer ja hyvinvointivalmentaja Lauri Voutilainen. Sinkkuus ei tee sinusta huonompaa, hän lisää.

Mikä tahansa hyvä suhde vaatii rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamuksellisuutta toteavat ystäväni. Molemmilta. On hyvä myös tarkkailla sitä onko toinen johdonmukainen.

Sänkyyn ei tarvitse heti mennä. Kuitenkin tärkeintä on tehdä sellaisia asioita, joita molemmat haluavat, sekä kunnioittaa omia ja toisen rajoja.

Mitään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Ihmiset tulkitsevat asioita omasta vinkkelistään. Jos on uusi tuttavuus, he eivät voi yksinkertaisesti tuntea sinua. Jos samanlaista kritiikkiä tulee paljon, luottoihmisiltä voi kysyä näkökulmaa. Asiat kannattaa kertoa mahdollisimman neutraalisti, värittämättä tarinaa itselleen suotuisaksi, toteaa Lauri viisaasti.

Vastoinkäymisistä voi aina oppia. Uskossa on toivoa. Sinkuille lukijoilleni haluan todeta, että jos olet catch, oikea syöttiisi kyllä tarttuu.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, Lähi-idän asiantuntija ja Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu (kok).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?