Navetta paloi Vöyrillä – kymmeniä nautoja kuollut

Palomestarin mukaan palo on saatu hallintaan.

13.2. 7:44 | Päivitetty 13.2. 8:51

Vöyrillä on palanut navetta poroksi, kertoo päivystävä palomestari Linus Östman.

Navetassa oli ennen paloa 70 nautaa.

– Osa on saatu pelastettua, Östman kertoo, mutta kymmenet eläimet ovat kuolleet palossa.

Kokonaiskuva tilanteesta ei vielä ole tarkka.

Maatilalle töihin tullut työntekijä näki navetan täyden palon vaiheessa aamulla ja hälytti apua. Pelastuslaitos on kirjannut hälytyksen suuresta rakennuspalosta sunnuntaiaamuna kello 6.11.

Pelastuslaitoksen mukaan paikalle lähetettiin 15 yksikköä.

– Pystyimme estämään palon leviämisen muihin rakennuksiin ja saimme joitakin lehmiä pelastettua, Östman kertoo.

Palon syttymisen syystä ei ole Östmanin mukaan vielä tietoa. Syytä tutkitaan.

Maatila sijaitsee Östmanin mukaan kaukana muusta asutuksesta. Vöyri sijaitsee Vaasan pohjoispuolella Pohjanmaan maakunnassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?