Uneliaat saaret

Venäjän vaikutusvalta näkyy Ahvenanmaalla monin tavoin, mutta vain harvat saarten asukkaista ovat huolestuneita maakunnan turvallisuudesta.


29.1. 10:45

Maarianhamina

Ahvenanmaalainen Erik Malmström katsoo Järsön niemenkärjestä merelle kohti etelää. Hän osoittaa, kuinka lännessä aukeaa laivaväylä kohti Tukholmaa ja idässä kohti Turkua.

Oikealla kapean lahdenpoukaman toisella puolen on miljonääri Anders Wiklöfin hulppea kartano. Joutsenparvi värjöttelee lahden suussa makaavan luodon ympärillä.

Järsön rantakallioilta avautuu näkemä strategisesti tärkeille laivaväylille.

Erik Malmström on valmis puolustamaan Ahvenanmaata.

Näille rantakallioille olisi hyvä perustaa rannikko-ohjusasema. Uudenmaan prikaatin Spike-ohjuksilla pystyisi kiusaamaan jopa kahdeksan kilometrin päässä seilaavia vihollisaluksia.

Mutta eihän se oikein käy päinsä. Ei ainakaan vielä.

Jääpeitettä odottavan Itämeren lämpötila nousi kuvainnollisesti useilla asteilla tammikuun puolivälissä. Itämerellä havaittiin kuusi Venäjän sota-alusta, joilla oli kyky myös maihinnousuun. Ruotsi vastasi lisäämällä joukkoja Gotlannissa, ja sotilasliitto Nato lähetti sotalaivansa Tanskaan kuuluvan Bornholmin edustalle.

Gotlannin ja Bornholmin lisäksi Itämerellä on kolmas strategisesti tärkeä saari: Ahvenanmaa. Siellä elämä jatkui entisellään. Ahvenanmaa on ollut kansainvälisten sopimusten nojalla vuodesta 1856 demilitarisoitu alue. Sinne ei saa sijoittaa rauhan aikana pysyviä joukkoja tai rakentaa linnoituksia.

Venäjän konsulaatilla Maarianhaminassa on erityistehtävä: se valvoo Ahvenanmaan demilitarisoinnin toteutumista.

Aseettomuuden toteutumista on valvonut vuodesta 1940 asti Venäjän konsulaatti Maarianhaminan keskustassa. Korkean aidan ympäröimässä rakennuksessa oli kylmän sodan aikaan parhaimmillaan lähes 140 työntekijää mutta nykyisin vain muutama. Historioitsija Jukka Tarkan mukaan konsulaatilla ei ole enää muuta tehtävää kuin Suomen nöyryytys suomettumisen ajan tyyliin.

Venäjän näkemystä konsulaatin tehtävästä emme saa kuulla. Konsuli Aleksandr Roglov kieltäytyi viime viikolla Helsingin Sanomien haastattelupyynnöstä. Ilta-Sanomille hän kertoi olevansa matkoilla.

Venäjän sotalaivat ovat jo poistuneet Itämereltä. Venäläisten aktiivisuus nosti kuitenkin esiin tärkeitä kysymyksiä: Mitkä ovat Venäjän intressit Ahvenanmaata kohtaan? Miten Suomi pystyisi saaria puolustamaan, jos turvallisuustilanne kiristyy entisestään? Ja mitä ahvenanmaalaiset itse ajattelevat tästä kaikesta?

Palataan lumiseen rantametsään. Olemme siellä harvinaisen ahvenanmaalaisen kanssa. Erik Malmströmillä, 21, on sekä halua että kykyä puolustaa kotimaakuntaansa.

Malmström astui kesällä 2020 Dragsvikin varuskunnassa vapaehtoiseen asepalvelukseen ja kotiutui sieltä 11 kuukautta myöhemmin reservin kersanttina. Hän toimi Uudenmaan prikaatin varusmiestoimikunnan puheenjohtajana ja odottaa jo kutsua kertausharjoituksiin.

Malmström haluaa puhua kanssamme suomea. Hänen perheensä muutti Turusta Ahvenanmaalle Erikin ollessa 11-vuotias. Hän on opiskellut suomea koulussa valinnaisena aineena.

Erik Malmströmin mukaan Ahvenanmaalle voitaisiin harkita kodinturvajoukkojen perustamista.

Malmström on valmistautunut haastatteluun kirjoittamalla paperille perustelunsa asepalvelukseen lähtemisestä.

– Mulle se tuntui luonnolliselta. Mä halusin antaa takaisin ja suorittaa velvollisuuteni. Minä ja pari hyvin läheistä ystävää olimme keskustelleet mahdollisuudesta pitkään, ja lopulta se tuntui itsestään selvältä päätökseltä. Minulla on aina ollut tietty puolustushenki, joka tietysti vahvistui 11 palveluskuukauden aikana, Malmström lausuu.

Asepalveluksen suorittaa vuosittain kourallinen ahvenanmaalaisia. Yleinen asevelvollisuus ei heitä koske. Toisin kuin usein luullaan, ahvenanmaalaisten vapautus asevelvollisuudesta ei perustu maakunnan asemaan demilitarisoituna alueena.

”Säännökset ahvenanmaalaisten vapautuksesta asevelvollisuuden suorittamisesta on aikoinaan perusteltu sillä, että suomi on komentokielenä myös ruotsinkielisissä joukko‐osastoissa”, hallituksen asettama Ahvenanmaa-komitea totesi mietinnössään 2015.

Komitea tosin arvioi, että ”Ahvenanmaan demilitarisoitu ja neutralisoitu asema on tänä päivänä komentokielen ohella perustelu sille, että ahvenanmaalaisten tulisi olla vapautettuja asevelvollisuudesta.”

Malmströmin mukaan ahvenanmaalaisetkin ovat isänmaallisia – ainakin jääkiekon MM-kilpailujen aikaan. Venäjän pullistelu Itämerellä ei kuitenkaan hänen lisäkseen montaa kiinnostanut.

– Ahvenanmaan turvallisuustilanteesta puhutaan hyvin vähän. Täällä pistetään päät hiekkaan ja puhutaan idealistisesti.

Ahvenanmaan tunnetuin liikemies Anders Wiklöf ajaa hopeanvärisellä Bentleyllä.

Palaamme Järsöstä Maarianhaminan keskustaan. Hotelli Arkipelagin pihaan kaartaa hopeanvärinen Bentley, joka pysähtyy sivuoven eteen. Parkkipaikka on hieman kyseenalainen, mutta se tuskin haittaa, sillä kuskin paikalta astuu ulos itse Anders Wiklöf. Hotelli Arkipelag on yksi hänen omistamistaan yrityksistä.

Wiklöf, 75, on luultavasti mies, jolla olisi eniten menetettävää jos vieras valta miehittäisi Ahvenanmaan. On siis syytä kysyä hänen mielipidettään alueen puolustuksesta.

Se ei olekaan ihan nopeasti tehty. Wiklöf pyytää liittymään vanhoista kavereistaan koostuvaan lounasseurueeseen.

– Kahvia? Viskiä? hän ehdottaa.

Wiklöf kannattaa demilitarisaatiota ja luottaa Suomen puolustusvoimiin.

Anders Wiklöf esittelee puhelimestaan videomanipulaatiota, jolla Vladimir Putin laulaa Beach Boysin kappaletta.

– Isäni oli mukana molemmissa sodissa. Hän piru vieköön puolusti Suomea Venäjää vastaan. Olen vakuuttunut siitä, että Suomi pystyy puolustamaan Ahvenanmaata ja olen sataprosenttisen varma, että sen se myös tekee. Meillä on itsehallinto, mutta me kuulumme Suomeen, Wiklöf sanoo.

Wiklöf ei tosin usko, että Venäjä missään olosuhteissa hyökkäisi Ahvenanmaalle. Hän sanoo tuntevansa hyvin konsuli Roglovin, jota hän kutsuu tuttavallisesti Aleksandriksi.

– Hän on yksi mukavimmista ihmisistä, joita olen tavannut.

Lopuksi Wiklöf haluaa näyttää videon. Se löytyy hänen puhelimestaan parin minuutin etsimisen jälkeen. Videomanipulaatiossa Vladimir Putin ja muut maailman johtajat laulavat eri kielillä. Wiklöf ja hänen kaverinsa hihittelevät.

Saltvikin kirkon vieressä on hylätty kartano, jonka omistaa Venäjän federaatio.

Knut ja Uffe Grüssneriä ei naurata. Olemme ajaneet heidän kanssaan vajaa 30 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen Saltvikin kylään. Sen keskellä seisoo yli 800-vuotias Pyhän Marian kirkko.

Aivan kirkon vieressä on aidan ympäröimä ränsistynyt kaksikerroksinen puutalo. Metallisessa portissa on uudelta näyttävä lukko, mutta portti on kaadettu kumoon.

Talo on Grüssnereiden lapsuudenkoti, mutta se on ollut jo 75 vuoden ajan Neuvostoliiton ja sitten Venäjän hallussa.

Knut ja Uffe Grüssner vierailevat lapsuudenkodissaan, jonka heidän perheensä menetti Neuvostoliitolle.

Veljesten äiti Anna-Greta tapasi ennen sotia saksalaisen opiskelijan, joka oli Ahvenanmaalla tekemässä geologista tutkimusta. Pari meni naimisiin ja muutti Berliiniin, jossa heille syntyi neljä lasta. Isä Albrecht joutui Saksan armeijassa itärintamalle, ja äiti palasi 1943 lastensa kanssa Ahvenanmaalle.

Jatkosodan jälkeen saksalaisnimestä tuli äkisti taakka. Äiti ja lapset yrittivät paeta sodan päätyttyä veneellä Ruotsiin, mutta rannikkovartiosto pysäytti heidät. Perhe suljettiin internointileirille Uotin parantolaan Lempäälään. Siellä he viettivät lähes kaksi vuotta ennen kuin palasivat kotiinsa Saltvikiin.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomi lupautui luovuttamaan saksalaisten omaisuuden Suomessa Neuvostoliitolle. Veljekset muistavat, kuinka eräänä päivänä talon pihalle saapuivat Venäjän konsulaatin edustajat mustilla autoillaan. He ajoivat lapset loitommalle.

Grüssnereiden lapsuudenkoti on ollut tyhjillään jo lähes 70 vuotta.

Grüssnereiden perhe menetti Neuvostoliitolle myös rantatontin, josta osa on lohkaistu Venäjän presidentin kanslialle.

– Sitten he puhuivat äitimme kanssa. He sanoivat, että teillä on kolme päivää aikaa lähteä talosta. Ette voi ottaa muuta kuin vaatteenne mukaan. Sen muistan, se ei ollut hauskaa, ei ainakaan äidille, Uffe Grüssner kertoo.

Samalla perhe joutui luopumaan myös kymmenen hehtaarin rantatontistaan Saltvikin kylän ulkopuolella. Grüssnereiden mielestä kyseessä oli suuri vääryys. Heidän mukaansa Anna-Greta oli edelleen Suomen kansalainen ja avioehdon perusteella omaisuus kuului yksin hänelle.

Kallioisesta tontista Grüssnerit eivät enää niin välitä, mutta lapsuudenkotiaan he ovat yrittäneet saada takaisin Neuvostoliitolta ja sen jälkeen Venäjältä vuosikymmenten ajan.

Neuvostoliittolaisten jäljiltä on jäänyt kartanoon erilaisia tavaroita.

Mikään ei ole tepsinyt. Venäläiset kyllä kuuntelevat kohteliaasti toiveita ja lounastavat ahvenanmaalaisten päättäjien kanssa, mutta lopulta pyynnöt hukkuvat jättivaltion byrokratian hampaisiin.

Kartano on ollut tyhjillään vuosikymmenet. Venäläiset pitivät siinä hetken aikaa majataloa, mutta toiminta lakkasi jo 1950-luvulla.

Yhdessä huoneessa on vanhoja venäläisvalmisteisia suksia, toisessa venäläinen televisio. Yläkerrasta löytyy Neuvostoliiton perustuslain suomenkielinen käännös.

– Meillä oli täällä oikein mukavaa, Uffe Grüssner päivittelee.

– Nyt täällä on vain Putin, Knut Grüssner vitsailee.

Ei Putin tietenkään ole talossa koskaan käynyt, mutta hänkin linkittyy Grüssnereihin. Vuonna 2014 kävi ilmi, että metsätontista oli lohkaistu 1,78 hehtaaria Venäjän presidentin kanslialle. Syy siihen ei ole koskaan selvinnyt.

Uffe ja Knut Grüssner näyttävät, missä perheellä oli tapana kestitä vieraitaan.

Tontilla ei ole minkäänlaisia rakennuksia, tosin ruotsalaiset aktivistit pystyttivät sinne 2015 ”homobaarin”. Venäjän silloinen konsuli vaati Ahvenanmaan poliisia tutkimaan tapauksen. Ahvenanmaan käräjäoikeus vapautti lopulta aktivistit syytteistä, jotka koskivat rakentamista tontille ilman maanomistajan lupaa.

Konsulaatin, kartanon ja rantatontin lisäksi Venäjä muistuttaa olemassaolostaan Ahvenanmaalla hienovaraisin tavoin. Esimerkiksi Maarianhaminan hautausmaalla on muistomerkki niin ensimmäisessä kuin toisessa maailmansodassa kaatuneille venäläissotilaille. Konsuli käy laskemassa niille seppeleen voitonpäivänä.

Maarianhaminan hautausmaalla on Venäjän konsulaatin kustantama muistomerkki toisen maailmansodan aikana Kökarista kuolleena löytyneelle venäläislentäjälle.

Maarianhaminan ulkopuolella eläkepäiviään viettävä valtiotieteen emeritusprofessori Görän Djupsund kertoo, että maakunnan päättäjät käyvät aika ajoin keskustelua siitä, miten Venäjän pehmeän vaikuttamisen keinoihin pitäisi suhtautua.

Venäjä lahjoitti 2011 Maarianhaminan 150-vuotisjuhlan kunniaksi kaupungille keisarinna Maria Aleksandrovnan näköispatsaan. Maarianhamina on nimetty hänen mukaansa. Patsaan sijoittamisesta käytiin kiivasta keskustelua, ja lopulta se päätyi kaupungintalon puistoon.

Djupsund kertoo toisenkin esimerkin: Pietarin kaupunginhallitus halusi 2013 lahjoittaa maakunnan hallitukselle suuren historiallisen maalauksen. Heillä oli jopa ajatuksia sen sijoituspaikasta Maakuntatalossa.

Maakunnan hallituksen kansliatoimikunta käsitteli ehdotusta mutta ei tehnyt asian suhteen mitään päätöstä. Tällä kertaa lisää venäläistaidetta ei Ahvenanmaalle päätynyt.

On pitkälti Djupsundin ansiota, että Ahvenanmaan puolustus nousi puheenaiheeksi. Hän julkaisi 15. tammikuuta twiitin, jossa hän ihmetteli, kuinka välinpitämättömästi maakunnassa suhtauduttiin Venäjän aktiivisuuteen Itämerellä.

Emeritusprofessori Görän Djupsundia kummastuttaa ahvenanmaalaisten arkuus puhua turvallisuuspolitiikasta.

Djupsundin avauksen jälkeen keskustelua Ahvenanmaan puolustuksesta käytiin – tosin enemmän mantereella kuin itse saarilla. Ahvenanmaalaiset päättäjät vakuuttivat maakuntaneuvos Veronica Törnroosin johdolla, että turvallisuuspolitiikasta puhuminen ei kuulu heille.

Suomen puolustusvoimat kyllä näytti olevansa hereillä. Tapaamme Djupsundin keskiviikkona. Samana aamuna miinalaiva Hämeenmaa on käynyt kääntymässä Maarianhaminan Länsisatamassa. Se on paikallisen sanomalehden verkkosivujen ykkösuutinen.

Djupsundia ahvenanmaalaisten vaikeneminen ei yllättänyt. Hänen mielestään Ahvenanmaalla ei edes olla kovin kiinnostuneita ulkomaailman jännitteistä.

– Täällä ollaan jotenkin sellaisessa omassa lintukodossa, että meitä eivät kosketa maailman tapahtumat millään tavalla. Meillä on tämä demilitarisaatio ja se muka suojaa meitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?