Teemu Keskisarjan kolumni: Päivi Räsäsen ja Mooseksen kirjat

Somen sijaan kannattaa lukea itse tekstejä, jotka kiihotusoikeudenkäyntiin liittyvät, kirjoittaa Ilta-Sanomien kirjallisuuskriitikko Teemu Keskisarja.

25.1. 8:00

Räsänen, Päivi: Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Suomen Luther-säätiö, Leväsjoki 2004.

Päivä Räsänen pohtii kiintoisasti ajanhengen ja Raamatun ristivetoa, joka johtuu individualismista.

Nykyihminen määrittää itse oikean ja väärän ja luo jumaluudet omaksikuvakseen. ”Jos Raamattu ei joltakin osin mahdu oman ajattelun raameihin, sellaiset kohdat joutavat leikattaviksi pois.”

Kuinka pitkälle kirkko voi tähän mennä mukaan?

Räsänen tuomitsee uskonnon leikkaamisen ja liimaamisen: ”Omatekoinen ’jumala’ on kiva kapistus siihen asti, kun ihminen alkaa toden teolla tarvita Jumalaa.”

Yksi kiistakirjoittaja naulaa teesinsä, jonka päälle vastustajat kiinnittävät vaikka naulapistoolilla sata antiteesiään.

Räsäsen mukaan: ”Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista.” Hän vastustaa syntisten rankaisemista. ”Seurakunnissa tulee löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.” Räsäsen kanta yhdentyy humanismiin. ”Armon sanoma kuuluu kaikille”, koska ”ei löydy ketään, jonka miehisyys tai naiseus olisi täydellistä ja eheää.”

Homoseksuaalisuuden syistä ja seurauksista Räsänen kirjoittaa toki kiistanalaisesti. Niin kuin kiistakirjoittamisen genressä on ollut tapana kaikissa aiheissa kautta aikain. Yksi kiistakirjoittaja naulaa teesinsä, jonka päälle vastustajat kiinnittävät vaikka naulapistoolilla sata antiteesiään.

Pamfletiksi Räsäsen teksti on kovin kesy.

Lukija, joka tuntee 1960-luvun armottomat seksuaalidebatit, jää kaipaamaan kiihokkeita ja rajanylityksiä.

Arvio: 3/5

Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi. Stockholmis präntätty anno 1642.

Suurteoksen arviointi ei mahdu palstalleni, joten käsittelen nyt vain kolmea ensimmäistä päälukua (Genesis, Exodus, Leviticus).

Totisesti, kirjan alku palkitsee 1600-luvun suomenkielisten lukijain pitkän odotuksen! Kerronnan, juonenkäänteiden, kieli- ja vertauskuvien sekä henkilöhahmojen voiman ylistyksessä kriitikon sanat uupuisivat kesken.

Paikoin fokus heittelehtii.

Kymmeniä sivuja kuluu luetteloihin autiomaan eksoottisten eläinten syömiskielloista ja vaatimuksiin polttouhrata pässi oikein. Suomalaisia pettuleivän purijoita nämä jakeet eivät käytännössä kiinnosta.

Sukupuolielämässä lukemattomat teot esitetään ehdottomasti kiellettyinä. Tiivistämisen tähden olisi kannattanut mainita ne harvat, jotka ovat sallittuja.

Esimerkki tarpeettomista toistoista. ”Ei sinun pidä miehenpuolen cansa macaman nijncuin waimon cansa: sillä se on cauhistus. Ei sinun pidä myös eläimen cansa macaman ettes idzes sen cansa saastutais.”

Tämä tuli selväksi, joten miksi jankuttaa:

”Jos jocu miehen puolen cansa maca / nijncuin jongun waimon cansa / he owat cauhistuxen tehnet / heidän pitä molemmat totisest cuoleman / heidän werens olcon heidän päälläns.”

Tyylirikot eivät pahemmin pilaa lukuelämystä.

Tietysti kokonaisuus ansaitsee paikkansa maailmankirjallisuudessa.

Arvio: 4/5

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?