Suomessa todettu 22 520 uutta korona­tartuntaa perjantain jälkeen – katso oman kuntasi tilanne

THL:n maanantaina julkaisema luku sisältää tartuntoja useammalta päivältä.

24.1. 11:50 | Päivitetty 24.1. 14:06

Suomessa on todettu perjantain jälkeen 22 520 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tietoja uusista koronatapauksista ei julkaista viikonloppuisin.

Kahden viime viikon aikana raportoitujen tapausten ilmaantuvuus on 2 067 sataatuhatta asukasta kohden.

THL:n tietojen mukaan ilmaantuvuus on tällä hetkellä korkeinta Ahvenanmaalla, jossa ilmaantuvuusluku on 4 956, ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuusluku on 3 531.

Suomessa on todettu koko koronavirusepidemian aikana kaikkiaan 449 346 tautitapausta. Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.

Suomessa on sairaalahoidossa 682 koronapotilasta, mikä on 17 enemmän kuin perjantaina. Heistä tehohoidossa on 52 potilasta, mikä on 10 vähemmän kuin perjantaina.

Koronarokotteen kolmannen annoksen on Suomessa saanut nyt 2,2 miljoonaa ihmistä eli 45,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.

Määrä on kasvanut eilisestä lähes 95 000:lla. Kolmesti rokotettujen osuus koko väestöstä on nyt 40,3 prosenttia.

Toisen annoksen ottaneita on runsaat 4,1 miljoonaa, mikä on 83,2 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Kahdesti rokotettujen osuus koko väestöstä on THL:n mukaan nyt 73,3 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?