Porissa nimitettiin 18 vaali­virkailijaa vain puoli tuntia ennen äänestys­paikkojen avautumista – myös muualla turvauduttu vara­miehitykseen sairastumisten takia

Useat Porin vaaliviranomaiset estyivät tehtävästään vaalipäivänä sairastumisten tai korona-altistumisten vuoksi. Tilalle valittiin jopa 18 korvaavaa virkailijaa vielä sunnuntaiaamuna. Vantaalla yhtä varavirkailijaa soitettiin paikalle vielä puolilta päivin sunnuntaina. Äänestysaika alkoi koko maassa kello 9.

23.1. 12:14

Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen (sd.) joutui kutsumaan lauantai-iltana kaupunginhallituksen ylimääräiseen kokoukseen sunnuntaiaamuksi. Joukko kaupungin aluevaalien vaalivirkailijoiksi aiemmin nimettyjä henkilöitä oli estynyt osallistumaan vaalivirkailijan tehtäviin vaalipäivänä.

Kokouksessa nimitettiin 18 korvaavaa aluevaalivirkailijaa, jotta vaalivirkailijamäärä saataisiin varmistettua vaalipäivänä. Yksi virkailijan tehtäviin pika-aikataululla värväytyneistä on Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen (sd.) joutui kutsumaan Pori kaupunginhallituksen ylimääräiseen kokoukseen sunnuntaiaamuna, jotta tarvittava vaalivirkailijamäärä saataisiin vaalipäivänä täyteen.

Kaupunginhallitus oli kokoontunut jo kerran aiemmin nimittämään korvaavia vaalivirkailijoita, mutta uusia estymisiä tuli yllättäen juuri ennen vaalipäivää. Laulainen kertoi Satakunnan Kansalle, että alun perin vaalivirkailijoiden tehtäviin valittujen henkilöiden poissaolojen syitä on monia, kuten sairastuminen, mahdollinen tai todettu koronatartunta tai koronalle altistuminen.

Kaupunginhallitus kokoontui sunnuntaiaamuna kahdeksalta ja päätti kokouksen puoli yhdeksältä. Vaalihuoneistojen ovet avautuivat valtakunnallisesti kello yhdeksän.

Vantaalla turvauduttu 12 varavaalivirkailijaan vaalipäivänä

Myös Vantaalla on jouduttu tukeutumaan varavaalivirkailijoihin. Vaalipäivänä kaupungissa nimettiin 12 varahenkilöä hoitamaan vaalivirkailijan tehtäviä. Viime viikon aikana kaupungin keskusvaalilautakunnalle tuli jopa 50 ilmoitusta estymisestä vaalivirkailijan tehtäviin.

Ennen puolta päivää sunnuntaina Vantaalla soitettiin vielä yhtä viimeistä varajäsentä hoitamaan vaalivirkailijan tehtäviä.

Uudet vaalitoimitsijoiden kokoonpanot nimesi Vantaan keskusvaalilautakunnan sihteeri Niina Kolju. Kaupunginhallitus delegoi tehtävän varavaalivirkailijoiden nimeämisestä hänelle viime maanantain kokouksessa, sillä poissaolojen määrät kasvoivat vaaleja edeltävän viikon aikana suuriksi.

Tampereella varauduttu hyvin

Tampereella koronan aiheuttamiin erityisjärjestelyihin varauduttiin jo hyvissä ajoin ennen varsinaista aluevaalipäivää. Kaupungin keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa kertoo, että kaupunginhallitus on syksyn ja kevään aikana nimittänyt uusia vaalivirkailijoita sitä mukaa, kun joku aiemmin nimitetyistä vaalivirkailijoista on syystä tai toisesta estynyt vaalivirkailijan tehtävistä.

Viimeiset nimitykset vaalivirkailijoiden tehtäviin tehtiin viime maanantaina.

– Allekirjoitan, että meillä on tavallista enemmän poissaolijoita näissä vaaleissa, mutta ei Tampereella ole mikään huolestuttava tilanne alkuunkaan.

Tampereella on yhteensä 680 vaalilautakunnan jäsentä, eli vaalivirkailijaa. Sen lisäksi äänestyspaikoilla on vaaliavustajia.

Oulussa yksi vaalivirkailijan estyminen vaalipäivänä

Oulussa käytiin viimeisin keskusvaalilautakunnan kokous perjantaina. Tilanne vaalivirkailijoiden osalta näytti tuolloin hyvältä, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Kaisu Tuomi (kok.).

– Kävimme parisen viikkoa sitten keskusvaalilautakunnan kokouksen, jossa nimettiin muutamia uusia vaalivirkailijoita. Meillä on ollut hyvin niin sanottua särkymävaraa, jos joku vaalivirkailija estyisi vaalipäivänä, Tuomi kertoo.

Hänelle oli tullut vaalipäivän aamuna vain yksi soitto koskien vaalivirkailijan estymistä.

– Olemme pitäneet koko ajan peukkuja, että viime tipassa ei tulisi estymisiä. Se olisi ollut äärimmäisen hankala tilanne, jos meille olisi tullut runsaasti vaalivirkailijoiden poisjäämisiä koronan takia.

Oulussa on yhteensä 55 äänestyspaikkaa. Niissä on Tuomen mukaan arviolta 3 – 5 vaalivirkailijaa äänestyspaikkaa kohden.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?