Topi Uosukaisen kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa: ”Suurin niistä on rakkaus”

Topi Uosukainen kuoli joulukuun lopulla.

23.1. 8:05

Everstiluutnantti ja kuntapoliitikko Toivo ”Topi” Uosukainen menehtyi 28. joulukuuta Imatralla. Alzheimerin tautia sairastanut Uosukainen kuoli hoivakodissa 81-vuotiaana.

Uosukaisen kuolinilmoitus julkaistiin sunnuntaina Helsingin Sanomissa.

Kuolinilmoituksessa on ote Raamatun ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille:

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus”

Ilmoituksessa esitetään lämmin kiitos osanotosta. Uosukainen siunattiin lauantaina läheisten läsnäollessa.

Uosukainen tunnettiin eduskunnan entisen puhemiehen Riitta Uosukaisen puolisona. He olivat yhdessä 60 vuoden ajan.

Uosukainen syntyi 2. joulukuuta 1940 Ruokolahden Vuoksenniskalla, joka nykyisin on osa Imatran kaupunkia.

Hän valmistui kadettikoulusta vuonna 1965 ja palveli Rajavartiolaitoksessa koko sotilasuransa. Lähes koko palvelusaika kului Suomen kaakkoisrajalla. Hän jäi eläkkeelle Rajakoulun apulaisjohtajan tehtävästä.

Hän toimi aktiivisesti Imatran kunnallispolitiikassa ja oli muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1997-2001.

Uosukainen sairastui Alzheimerin tautiin vuonna 2016. Hän vietti viimeiset kuukautensa hoitokodissa Imatralla. Siihen asti Riitta Uosukainen hoiti miestään kotona.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?