Syyte: Lottomiljonääri menetti kaiken ja ajautui vararikkoon

Lottovoittaja menetti kahdeksan miljoonan euron pottinsa. Syyttäjän mukaan ainakin neljä miljoonaa meni huijareille.

| Päivitetty

Kahdeksan miljoonan euron lottovoitto ei tuonut onnea 31-vuotiaalle länsiuusimaalaiselle miehelle. Hyväuskoinen mies menetti miljoonansa muutamassa vuodessa.

Miljonääri menetti pelkästään lähes neljä miljoonaa euroa kahdelle miehelle ja naiselle. Heitä vastaan nostettiin maanantaina syytteet Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa törkeistä petoksista ja rahanpesusta.

Lottovoittaja oli itse paikalla oikeudessa ja häntä edustaa konkurssipesä, sillä mies on tällä hetkellä käytännössä varaton. Mihin loput neljä miljoonaa euroa kahdeksan miljoonan potista ovat kadonneet, ei ole tiedossa.

Oikeus käsittelee suurta juttukokonaisuutta kaikkiaan yksitoista päivää. Syytettyjä jutussa on kahdeksan.

Maanantaina käsiteltiin ainoastaan lottovoittajan noin neljän miljoonan euroa kohtaloa, jota käsitellään tällä viikolla vielä kahtena päivänä. Ensi viikolla alkavat juttukokonaisuuteen linkittyvien muiden rikossyytteiden käsittely.

Lottovoittajan tarina alkaa vuodesta 2016, jolloin onni potkaisi nuorta miestä, kun lottopallot tanssivat hänen kirjoittamiensa numeroiden mukaisesti.

Oikeudessa mies kuvasi itseään hyväuskoiseksi ja siitä alkoi pian näkyä merkkejä suurina ja jatkuvina pankkisiirtoina.

Lottovoittaja harrasti nettipelejä ja käytti aikaansa niihin jonkin verran.

Alan harrastajista ei keskustelupalstoilla ollut pulaa ja mies löysi nopeasti juttuseuraa, pelit yhdistivät osapuolia.

Lottomiljonääri tutustui netissä mieheen, jonka kanssa keskustelut kääntyivät pian pelien suuruuteen ja voittoihin ja kohta vastapuoli ymmärsi, että hänen käsissään oli mahdollinen kultasuoni.

Montakaan kuukautta ei kulunut voitosta, kun nuori miljonäärimies aloitti rahasiirrot nettituttavalleen.

Noin kolmen ja puolen vuoden aikana hän siirsi 1 424 920 euroa orimattilalaisen 31-vuotiaan miehen tilille lukuisina tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen tilisiirtoina ja niin sanottuina nopeina bittisiirtoina.

Rahat saanut mies lupasi maksaa vipit takaisin, mihin hän tosiasiassa ei kyennyt, sillä hänellä ei ollut maksukykyä.

Mies maksoi silloin tällöin joitain summia takaisinkin, jotta sai pidettyä arvokasta pankkiyhteyttä yllä lottovoittajaan. Takaisinmaksuja kertyi yhteensä 273 450 euroa.

Yhdessä 29-vuotiaan rikoskumppaninsa kanssa sama orimattilalainen mies onnistui huijaamaan toisen vieläkin suuremman rahapotin. Noin viidessä kuukaudessa loppuvuoden 2018 aikana lottovoittajalta siirtyi useilla pankkisiirroilla 2 124 478 euroa.

Kaksikko sai rahat yrityksen tilille. Miehet kertoivat käyttävänsä rahat toisen yhtiön projektiin, josta olisi tiedossa hyvät tuotot. Lottovoittajalle tuotoista luvattiin myös siivu.

Todellisuudessa kaksikko siirsi rahat omille ja lähipiirinsä tileille ja rahat hupenivat monenlaisiin laskuihin. Rahat ovat menneet eikä kaksikko pystynyt palauttamaan lottovoittajalla mitään.

Kummastakin teosta tekijöille luettiin syytteet törkeästä petoksesta.

Esitutkinnassa miehet tunnustivat teonkuvauksen, mutta oikeudessa kertomus muuttui eivätkä miehet myöntäneet rikoksia.

Tapahtumiin liittyy vielä orimattilalaismiehen 53-vuotias äiti, joka sai syytteen törkeästä rahanpesusta. Hän otti vastaan pojaltaan runsaan kahden vuoden aikana 229 222 euroa tilisiirtoina. Rahat hän käytti kiinteistönostoon.

Loppukesällä 2018 rahoilla ostettiin äidin nimiin uudelta omakotialueelta Orimattilasta talo. Huijatuilla rahoilla on maksettu pankkilainoja.

Syytteen mukaan talokaupalla rikoksella saatu hyöty muuttui kiinteäksi omaisuudeksi. Tarkoituksena oli peittää omaisuuden luonne ja alkuperä.

Syyttäjä vaatii kiinteistön menettämistä rikoshyötynä valtiolle. Talosta oli maksettu 275 000 euroa ja 11 000 euroa varansiirtoveroja.

Syyttäjä pitää kiinteistön omistajina äitiä ja poikaa. Kiinteistö on takavarikoitu.

Syyttäjä on tehnyt talokaupan osalta myös toissijaisen syytteen tuottamuksellisesta rahanpesusta.

Kolmen syytetyn osalta syyttäjä vaatii päätekijöille pitkiä vankeusrangaistuksia.

Orimattilalaismiehelle syyttäjä vaatii seitsemän vuoden ehdotonta vankeustuomiota.

Päätekijän rikoskumppanille syyttäjä vaatii viiden ja puolen vuoden mittaista ehdotonta vankeutta. Rikoskumppani oli pari kuukautta vangittuna loppuvuodesta 2020.

Rahanpesusta syytetyn äidin osalta syyttäjän rangaistusvaatimus on puolitoista vuotta ehdollista vankeutta.

Juttukokonaisuuden käsittely jatkuu tällä viikolla kahtena päivänä. Viimeinen istuntopäivä on 8. helmikuuta.

Kahdeksan miljoonan euron lottovoitto on niin suuri, että se noteerattiin Veikkauksen haastattelulla alkukesällä 2016. Myös Ilta-Sanomat kirjoitti Veikkaukselle annetusta haastattelusta.

IS:n tietojen mukaan kyseessä on sama mies, jonka petosasiaa käsitellään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Veikkaus kertoi vuonna 2016, että mies saapui voittotositteen kanssa Veikkauksen tiloihin heti voittoa seuranneen viikon alussa.

– Säilytin tositetta lukollisessa peltirasiassa. Jos vaikka talo palaa, vaikka ei kai se kivitalo kovin helposti pala, voittaja kertoi Veikkauksen haastattelussa.

Hän tarkasti tositteensa sunnuntaiaamuna saatuaan kaveriltaan viestin, jossa kysyttiin, voittiko hän.

– Kaveri laittoi WhatsAppissa viestin, että voititko Lotossa. Olimme käyneet yhdessä Vihdin S-marketissa ja pelanneet Lottoa.

– Se oli heti se ensimmäinen rivi. Se oli aivan käsittämätön fiilis, hän kertoi Veikkaukselle.

Hän kertoi Veikkaukselle lottoavansa satunnaisesti, eikä onni ollut aiemmin potkinut eikä peleistä ollut tullut voittoja.

Veikkauksen haastattelussa voittaja sanoi aikovansa ostaa voittorahoilla omakotitalon, uuden auton, matkustella ja sijoittaa osakkeisiin. Haastattelun aikaan voittajalla oli suunnitteilla myös reissu Las Vegasiin. Hän kertoi, että ei aio tuhlata rahojaan miten sattuu.

– Pää ei saa mennä sekaisin, hän sanoi.

Artikkelin otsikkoja ja ingressiä muokattu 17.1.2022 kello 16.52. Alkuperäisen otsikon mukaan lottomiljonääri olisi menettänyt kaikki rahansa petosvyyhdissä. Maanantaina oikeudessa oli esillä neljän miljoonan euron kohtalo ja loppujen rahojen todellinen kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Uutista korjattu kello 21. Uutisessa luki alun perin, että törkeästä rahanpesusta syytetty nainen olisi noin 30-vuotias. Törkeästä rahanpesusta syytetään 53-vuotiasta naista. Lisäksi juttua on täydennetty vuoden 2016 lottovoittoon liittyvillä yksityiskohdilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?