Viking Linen Gabriella-risteilyalus törmäsi laituriin Helsingin Katajanokalla viime viikon keskiviikkoiltana. Törmäys tapahtui kello viiden jälkeen illalla Allas Sea Poolin edustalla. Törmäyksestä syntyi näkyviä vaurioita laituriin. Nyt vahinkojen mittaluokkaa on ehditty arvioimaan.
– Teimme viime viikon perjantaina luotaustutkimuksia. Tulokset saadaan tämän viikon lopulla. Alustavien tietojen mukaan vakavia vahinkoja, kuten kantavuusongelmia ei ole syntynyt, Helsingin Satama Oy:n teknisistä palveluista vastaava johtaja Pekka Hellström kertoo Ilta-Sanomille.
Hänen vastuualueeseensa kuuluvat satamarakenteiden, väylien, satama-alueiden ja laitteiden ylläpito ja rakentaminen sekä liikenteen ja maankäytön suunnittelu.
Hellströmin mukaan tämäntapaiset onnettomuudet ovat harvinaisia.
– Onnettomuudet, joissa isoja massoja on liikkeellä, ovat aina vakava riski ja siksi vauriot tutkitaan tarkasti.
Helsingin SatamaN viestintäpäällikkö Eeva Hietanen kertoo, että sen verran tiedetään jo nyt, että kaksi taulufenderiä ja mahdollisesti rengasfenderi putosivat mereen sekä yksi pollari meni rikki.
Fenderit, joihin laiva tukeutuu, ovat lepuuttajia suomeksi. Ne sijaitsevat laivan ja laiturin välissä.
Hietanen kertoo, että laiturin reunakiveä on lisäksi mennyt rikki.
– Alustava suurusluokka on kuitenkin vähäistä merkittävämpi, kun rakenteet ovat järeitä.
Hellströmin ja Hietasen mukaan vahinkojen suuruusluokka on enintään kymmeniä tuhansia euroja. Lopulliset luotauskuvat ja ulokkeen tutkiminen kertovat tarkemman summan.
Altaan puolella on tiettävästi myös jotain vaurioita, joista kaupunki vastaa.
– Tuo ramppi, johon laiva törmäsi, on poistunut aktiivisesta alusliikennekäytöstä jo aiemmin, alueen käytön muutoksen yhteydessä ja se on luovutettu kaupungille noin 10 vuotta sitten. Rakenne kyllä mahdollisesti korjataan, vaikkei sen korjaaminen olekaan nykyisen käytön vuoksi kriittisen kiireellinen virtaussuojaamisen kannalta. Kaupunki vastaa siis siitä osasta, Hietanen kertoo.
Alue tunnetaan Allas Sea Poolin ohella Helsingin maailmanpyörästä.
Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoi törmäysiltana, että laiva menetti sähköt, kun se oli lähtemässä Katajanokalta kello 17.15 ja törmäsi sitten laituriin. Törmäyksestä ei seurannut henkilövahinkoja. Laivassa oli hieman yli 200 matkustajaa.