Kuvat: Revontulia näkyi Sodankylässä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Revontulet hehkuivat taivaalla – Dennis kuvasi upean ilmiön Sodankylässä: ”Se oli tänään tai ei ollenkaan”

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulien todennäköisyys on ”hieman kohonnut”.

Revontulia on perjantaina näkynyt Sodankylän lisäksi myös esimerkiksi Mikkelissä ja Kuopiossa, Ursan Taivaanvahti-palveluun on ilmoitettu.

15.1. 0:05 | Päivitetty 15.1. 2:32

Revontulet leimusivat kirkkaina perjantain ja lauantain välisenä yönä ympäri Suomen.

Sodankylässä luonnonilmiön tallensi Dennis Lehtonen, joka harrastuksekseen kuvaa revontulia.

– Alkuillalla oli pilvistä ja silloin näkyi vain pieniä revontulia. Kun pilvet väistyivät, alkoi näkyä hienoja, isoja revontulia, Lehtonen kuvailee.

– Yleensä menee toisin päin.

Lehtosen mukaan ennusteet olivat lupailleet näyttäviä revontulia viikonlopulle. Sääennusteen mukaan viikonloppu on Sodankylässä pilvinen ja epävarmaa on, kuinka hyvin revontulet näkyisivät lauantaina ja sunnuntaina.

– Onneksi päästiin näkemään ne näin etuajassa. Se oli tänään tai ei ollenkaan.

Lehtonen asuu Sodankylässä. Hän kertoo, että yksi syy muuttoon oli mahdollisuus nähdä revontulia useammin. Hän on kiinnostunut myös tähtitieteestä.

– Keskustasta, kun lähtee pari kilometriä pohjoiseen, on jo riittävän pimeää. Nämä kuvat otin oikeastaan pihatiellä.

Ilmatieteen laitoksen perjantaiaamuna julkaistun ennusteen mukaan revontulien todennäköisyys on ”hieman kohonnut”. Etelä- ja keskiosissa revontulten todennäköisyys on lauantaina kohtalainen, mutta muuten pienehkö. Lapissa revontulia voi nähdä, vaikka avaruussää olisi rauhallinen.

Ursan Taivaanvahti-palveluun lähetettyjen havaintojen perusteella revontulia on perjantai-iltana havaittu Lapin eteläpuolella muun muassa Mikkelissä, Kuopiossa ja Vaasassa.

Ella Laamanen tallensi revontulet kuviin Turussa. Laamasen mukaan kuvat on otettu lauantaina aamuyöllä kello 1.40 maissa.

Heidi Nikulainen kuvasi revontulet Niemisjärvellä. Hän kertoo nähneensä aiemminkin revontulia Niemisjärvellä, mutta ei koskaan aiemmin yhtä voimakkaita.

– Ivalosta Lapista olen kotoisin ja siellä vastaavanlaisia näkyy kyllä. Mieletön revontulimyrsky oli taivaalla nyt pitkän aikaa. Helpotti koti-ikävää, Nikulainen sanoo.

Veikka Örn ja hänen tyttöystävänsä Sanni Tuominen näkivät revontulet Helsingin Ullanlinnassa.

– En ole ikinä aiemmin elämässäni nähnyt revontulia. En edes Lapissa, Örn kertoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?