Peräänajo aiheutti ketjureaktion, pakettiauto suistui Saimaaseen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nainen törmäsi pysähtyneen auton kulmaan – tapahtuma­ketju johti perheen­isän kuolemaan

Vähäinen törmäys aiheutti ketjureaktion, jossa kolmen alaikäisen lapsen isä kuoli ulosajossa Saimaaseen. Autojen kuljettajien matkapuhelimia oli käytetty onnettomuushetkellä.

Onnettomuus tapahtui kaksi vuotta sitten. Nyt oikeus antoi asiassa tuomionsa.

15.1. 15:51

Vähäisen peräänajon seurauksena syntynyt ketjureaktio johti vastaantulijan ulosajoon, jossa tieltä järveen suistuneen pakettiauton kuljettaja kuoli.

Etelä-Savon käräjäoikeus on nyt lähes kaksi vuotta kuolonkolarin jälkeen tuominnut tapahtumaketjun alun perin aiheuttaneen henkilöauton kuljettajan 1 350 euron sakkoon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Kolmen alaikäikäisen lapsen isän kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Mikkelissä niin sanotulla Anttolantiellä tammikuun lopulla 2020. Lämpötila oli miinuksen puolella, tien pinta luminen ja liukas. Ajokeli oli huono.

13-vuotiaan tyttärensä kanssa liikenteessä ollut naiskuljettaja näki edessään auton, joka oli pysähdyksissä ja ryhmittynyt vasemmalle kääntymistä varten. Naisen oli määrä kääntyä samalle sivutielle.

Kertomansa mukaan nainen jarrutti hyvissä ajoin, mutta ei saanut autoaan pysähtymään. Hän kertoi sen menneen jarrutustilanteessa kuin ”junan raiteilla”. Vielä viime tipassa hän oli yrittänyt väistää oikealle, mutta luisui pysähdyksissä olleen auton oikeaan takakulmaan.

Vaikka törmäys oli vähäinen, edessä ollut auto siirtyi tönäisystä puolen metrin verran vastaantulijoiden puolelle tietä.

Ensimmäinen vastaan tullut pakettiauto onnistui pienellä väistöliikkeellä välttämään yhteentörmäyksen. Sen takana tullut toinen pakettiauto sitä vastoin syöksyi väistöliikkeen seurauksena ensin maantiesillan penkereeseen ja siitä edelleen järveen. Kuljettaja jäi loukkuun autoonsa.

Pakettiauton kuljettaja vietiin Kuopion yliopistosairaalaan, jossa hän hoidosta huolimatta menehtyi. Kuolinsyy ei ollut hukkuminen vaan kylmettyminen.

Naisen puolustus myönsi liikenneturvallisuuden vaarantamisen, mutta piti tämän huolimattomuutta vähäisenä. Kuolemantuottamuksen puolustus kiisti. Sen mielestä järveen suistuneen pakettiauton kuljettaja ajoi liian kovasti liian lähellä edellään ajanutta autoa ja aiheutti itse ulosajon.

Poliisin esitutkintamateriaalin kuvassa punainen nuoli osoittaa pakettiauton suistumisjäljen.

Poliisitutkinnassa kävi selville, että pakettiauton kuljettaja oli puhunut onnettomuushetkellä isänsä kanssa puhelimessa, mutta se jäi näyttämättä, oliko matkapuhelin hänellä silloin kädessään.

Myös peräänajon aiheuttaneen naisen matkapuhelinta oli käytetty onnettomuuden aikoihin, mutta naisen kertoman mukaan sitä käytti hänen tyttärensä. Näyttö puhelimen käyttäjästä jäi epäselväksi, joten siltä osin oikeus ratkaisi asian syytetyn eduksi.

Vaikka onnettomuusketjun alulle panema peräänajo oli vähäinen, käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että se oli ratkaiseva syy myös järveen suistuneen pakettiauton ulosajoon.

Pakettiautoi vaurioitui kauttaaltaan.

Tuomiossaan oikeus toteaa, että vaikka huono keli ja liukkaus on vaikuttanut törmäykseen, kuljettajan on kaikissa keliolosuhteissa sovitettava nopeutensa ja etäisyydet sellaisiksi, että päälle ajon vaaraa ei ole.

Käräjäoikeuden mukaan yleisesti tiedossa on, että jo vähäinenkin huolimattomuus liikenteessä voi aiheuttaa ketjureaktion ja alkuperäiseen onnettomuuteen nähden vakavammankin liikenneonnettomuuden.

Käräjäoikeus tuomitsi 38-vuotiaan naiskuljettajan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 50 päiväsakkoon, joka hänen tuloillaan on 1 350 euroa. Asianomistajien oikeudenkäyntikuluja hän joutuu maksamaan takaisin valtiolle vajaat 3 100 euroa.

Tuomio on lainvoimainen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?