Elinkautiseen tuomittu räppäri hukutti iäkkään isänsä likakaivoon ja irrotti pään - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Räppäri hukutti iäkkään isänsä lika­kaivoon – oli juuri päässyt avo­hoitoon

Hovioikeus ei muuttanut elinkautistuomiota. Oikeusasiakirjoista ilmenee, että ystävät olivat huolestuneet miehen käytöksestä jo viikkoja ennen surmatyötä.

Itä-Suomen hovioikeus antoi ratkaisunsa torstaina. Arkistokuva

14.1. 9:21

Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut isänsä murhanneen Jere Nivukosken, 42, elinkautistuomiota. Henkirikos tapahtui Etelä-Savon Juvalla marraskuussa 2019.

Tuomittu valitti Etelä-Savon käräjäoikeuden elinkautistuomiosta hovioikeuteen, koska katsoi käräjäoikeuden arvioineen henkirikosta oikeudellisesti väärin. Miehen mielestä isän surma ei ollut erityisen raaka tai julma, saati törkeä. Hän vaati, että murhan sijaan hänet tuomittaisiin lievempään rangaistukseen taposta.

Surmaaja vetosi olleensa teon aikaan syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen ja ”toimineensa täysin harhojensa vallassa”. Henkirikoksen esitutkinnassa mies oli kertonut salaliittoepäilyksistään ja kokemistaan harhoista.

Lue myös: Syyttäjä: Mies työnsi isänsä kaivoon ja murhasi tämän puutukilla – syytetty kertoi kärsineensä harhoista

Miehen kertoman mukaan hän oli surmapäivänä impulsiivisesti raivostunut olohuoneen sohvalla makoilleelle isälleen. Hän nosti isän ylös sohvalta, kantoi ulos likakaivon viereen, löi keittiöveitsellä ja tiputti kaivoon. Mies hakkasi isäänsä hiilivetimellä ja tukilla. Surmatyön jälkeen hän oli ottanut voimakkaan rauhoittavan lääkkeen, koska oli menossa tapaamaan lapsiaan.

Kotiin palattuaan mies oli laskeutunut sakokaivoon ja jatkanut väkivaltaa.

Seuraavana päivänä lastenhuoltoviranomainen oli soittanut miehelle, ja hän oli tunnustanut tekonsa.

Noin tunnin kestäneellä surmatyöllä ei ollut silminnäkijöitä. Mies kertoi jälkikäteen kokeneensa, että isä on saatana tai demoni. Hän ei osannut kertoa teolleen selkeää motiivia. Uhrin kuolinsyyksi varmistui hukkuminen.

78-vuotias isä oli asunut väliaikaisesti poikansa luona Juvalla. Hänen tarkoituksenaan oli muuttaa pitkäaikaisen avopuolisonsa kanssa yhteiseen asuntoon toiselle paikkakunnalle.

Avopuoliso oli saanut surmasta tiedon luettuaan lehdestä uutisen henkirikosepäilystä Juvalla. Totuus valkeni, kun hän soitti kumppaninsa lähiomaiselle.

Oikeusasiakirjoista ilmenee, että nelikymppinen mies oli jo aiemmin kärsinyt mielenterveyden häiriöistä ja käyttänyt runsaasti päihteitä.

Viime vuosina mies on tehnyt päihteidenkäyttöä käsittelevää underground-tyylistä räppiä omalla artistinimellä. Vuonna 2010 hän tuotti takavuosina tunnetuksi tulleen oululaislähtöisen räppärin menestyksekkään levyn.

Keväällä 2019 mies jakoi Facebookissa artistisivullaan uutislinkin, jossa kerrottiin tietyn kannabislajikkeen yhteydestä psykoosiin.

– Ite hiisannu ko lajiketta suurimmaksi osaksi 25v, eli 5x5. lähinnä se aiheuttaa sen, että ympäröivä maailma on psykoosissa, hän kirjoitti uutislinkin jakotekstiin.

Murhan käräjäkäsittelyssä kuultiin todistajina laajaa joukkoa miehen lähipiiriä. He olivat tehneet miehen käytöksestä ja harhaisuudesta huolestuttavia ja yhdenmukaisia havaintoja isänmurhaa edeltävänä syksynä. Mies oli todistajien mukaan pelännyt ”Aarnion jengiä”, liivijengejä, ”S-ryhmän mafiaa” ja tarkka-ampujia.

Hän itse arvioi olleensa psykoosissa.

Eräs todistajana kuultu lapsuudenystävä kertoi tavanneensa miehen noin kuukautta ennen surmaa. Hän huomasi lämpimänä, mukavana ja luotettavana tuntemansa ihmisen käyttäytyneen hyvin sekavasti. Ystävä oli yrittänyt rauhoitella miestä ja tarjonnut hänelle yösijan.

Ystävä luonnehti, että miehellä oli nuoruusvuosina alkanut ”hippimeininkivaihe”, joka oli johtanut kannabiksenpoltteluun.

Melko pian kaverusten tapaamisen jälkeen mies otettiin sisään psykiatriseen sairaalaan. Hän surmasi isänsä oltuaan noin kolme viikkoa avohoidossa.

Mies passitettiin mielentilatutkimukseen vangitsemisensa yhteydessä muutama päivä henkirikoksen jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lausunto miehen mielentilasta valmistui elokuussa 2020.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli teon aikaan syyntakeinen, eli hän ymmärsi tekonsa seuraukset. Hänen ei todettu kärsivän mielisairaudesta.

– Mielentilalausunnosta tarkemmin ilmenevin perustein on kuitenkin katsottu, että harhoja on ollut liian paljon ja harhojen kokonaiskuva on ollut liian monimutkainen sopiakseen psykoosisairauteen, lausunnossa todettiin.

Lausunnon laatineet asiantuntijat toivat kuitenkin esiin näkemyksen, jonka mukaan miehellä uudelleen aloitettu tietty lääkitys oli todennäköisesti pahentanut hänen harhaisuuttaan syksyllä 2019. Asiantuntijoiden mukaan tätä lääkitystä ei olisi pitänyt aloittaa.

Itä-Suomen hovioikeuden tuoreesta ratkaisusta ilmenee, että THL oli sittemmin tarkistanut miehestä laaditun mielentilatutkimuslausunnon monijäsenisessä lautakunnassaan. Vankisairaalan ylilääkärin mukaan miehen mielentilaa oli pohdittu hyvin seikkaperäisesti.

Kuten Etelä-Savon käräjäoikeus, myös hovioikeus katsoi, että kaikki tarpeellinen tieto miehestä oli ollut viranomaisten käytössä vuonna 2020 tehdyssä mielentilatutkimuksessa. Itä-Suomen hovioikeus ei nähnyt tarvetta tutkimuksen uusimisille, vaikka mies sitä pyysikin.

Hovioikeus piti elinkautistuomion murhasta ja hautarauhan rikkomisesta ennallaan.

Ylemmän oikeusasteen mukaan teon raakuutta ja julmuutta oli ilmentänyt monivaiheisuus, useiden eri astaloiden käyttö ja iäkkään uhrin puolustuskyvytön tila.

– On ilmeistä, että uhri on teon edetessä ollut kauhun vallassa tajutessaan, mitä hänelle ollaan tekemässä, ja tuntenut suurta kärsimystä ja kipua, hovioikeus toteaa perusteluissaan.

Hovioikeus päätti myös, ettei miehen maksettavaksi määrättyjä uhrin omaisten kärsimyskorvauksia alenneta, vaikka mies sitä vaatikin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?