Kommentti: Suomi on yksi harvoista länsi­maista, jossa ainuttakaan Isisin alueelta palannutta ei ole tuomittu terrorismi­rikoksista

Monet Suomeen palanneista naisista osallistuivat Isisin toimintaan. Silti ainuttakaan syytettä terrorismirikoksista ei ole nostettu, kirjoittaa jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen.

16.1. 12:56

Joulukuussa 2021 tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun Sanna Marinin hallitus päätti kotiuttaa Syyrian ja Irakin konfliktialueelta kaikki suomalaislapset.

Tänä aikana valtaosa Suomeen kytkeytyneistä henkilöistä – joita arvioitiin olevan enimmillään yli 40 – on palannut maahan al-Holin ja Roj’n leireiltä.

Vaikka hallituksen mukaan sillä ei ole moraalista velvoitetta auttaa konfliktialueelle matkanneita aikuisia, kotiutuksia koordinoivan ulkoministeriön edustajan mukaan lasten kotiutus on käytännössä vaatinut myös heidän huoltajiensa paluun avustamista ja osassa tapauksia kotiuttamista.

Yleisesti voidaan todeta Suomesta konfliktialueelle matkanneiden aikuisten naisten motiivien ja roolien olleen moninaisia.

Radikalisoituneiden naisten kohdalla motiiveihin on vaikuttanut keskeisesti jihadistisen aatteen ja Isisin vetovoima sekä ryhmän aitona islamilaisena yhteiskuntana markkinoima yhteiskunta, kalifaatti.

Kuvaa al-Holin leiriltä huhtikuulta 2019.

Radikalisoituminen on vaikuttanut naisten omaksumiin rooleihin ja harjoittamaan toimintaan konfliktialueella. Näin on ollut etenkin niiden keskuudessa, jotka ovat viettäneet pitkiä aikoja Isisin alaisuudessa.

Osalle rooli vaimona ja äitinä on ollut aatteellisesti merkittävä ja riittävä tapa edistää ryhmän toimintaa. Monet naiset ovat kuitenkin toimineet myös kodin ulkopuolella, esimerkiksi virtuaalisessa toimintaympäristössä.

Etenkin vuosien 2013 ja 2015 välillä jihadistiset toimijat ja aatemaailmaan kytkeytyneet henkilöt pystyivät jakamaan sisältöä monissa sosiaalisissa medioissa ja muunlaisilla verkkoalustoilla.

Isisin jäsenillä oli tuolloin tilaisuus jakaa avoimesti ja aktiivisesti näkemyksiään, sekä edistää Isisin toimintaa monin eri tavoin, muun muassa sen luomaa sisältöä jakamalla.

Nainen käveli al-Holin leirillä 8. tammikuuta 2020.

Ei ole yllättävää, että myös Suomesta lähteneiden naisten tuolloin harjoittama virtuaalinen aktivismi on näyttäytynyt samanlaisena. He ovat muun muassa luoneet Isis-myönteistä sisältöä sosiaaliseen mediaan ja Isisin viralliseen viestintään, jakaneet Isisin tuottamaa sisältöä sekä pyrkineet vertaisrekrytoimaan.

Jaetussa sisällössä on näkynyt myös Isisin väkivallan ihannointia ja oikeuttamista, sillä uhkaamista ja jopa terrori-iskuihin yllyttämistä.

Suomessa viranomaiset ovat korostaneet, että konfliktialueelta palaavat aikuiset ovat rikosoikeudellisesti vastuussa tällaisesta toiminnasta sukupuolesta riippumatta.

Tästä huolimatta Suomi on yksi harvoista Syyriaan ja Irakiin kohdistuneen vierastaistelijaliikkuvuuden koskettamista maista, jossa ainuttakaan palaajaa ei olla tuomittu terrorismirikoksesta.

Naisia al-Holin leirillä keväällä 2019.

Toistaiseksi ainutkaan palaajaa ei ole saanut tuomiota terrorismirikoksista, eikä tähän vaikuta olevan tulossa muutosta lähitulevaisuudessa.

Vaikuttaa myös todennäköiseltä, ettei viimeaikaisia palaajia tulla näkemään oikeudessa terrorismirikoksista – kuten esimerkiksi monissa muissa Euroopan maissa, mukaan lukien Pohjoismaissa vastaavanlaisissa tapauksissa.

Mistä tämä johtuu? Tälle ei ole yhtä selittävää tekijää, vaan se on monen osatekijän summa. Yksi todennäköinen syy on se, että terrorismirikosten selvittäminen on usein haastava, hintava ja hidas prosessi. Tämä on näkynyt aiemmissa terrorismirikoksia selvittävissä, syytteeseen johtaneissa esitutkinnoissa.

Näin on etenkin tapauksissa, joissa epäilty terrorismirikos on tapahtunut ulkomailla ja yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa on käytännössä mahdotonta – kuten Syyriassa tai Irakissa mahdollisesti tapahtuneissa rikoksissa. Nämä vaikeudet ovat kuitenkin yleisiä, ja ne vaikeuttavat rikostutkintoja kaikissa länsimaissa.

Toinen todennäköinen syy on Suomen puutteellinen terrorismirikoslainsäädäntö. Huolimatta siitä, että monet konfliktialueelle matkanneet ovat osallistuneet jihadistiseen liikehdintään, he eivät välttämättä ole tehneet sitä tavalla, joka olisi – ainakaan tekohetkellä – kriminalisoitu.

Osittain tämä johtuu siitä, että ääriliikehdintä on Suomessa ollut, etenkin ennen vuotta 2012, hyvin vähäistä.

Näin ollen Suomella on ollut vähemmän syitä kehittää ilmiöön keskittyvää lainsäädäntöä. Toisaalta, Suomea on myös toistuvasti kritisoitu kansainvälisten velvoitteiden puutteellisesta soveltamisesta terrorismin torjunnan lainsäädännöllisessä ulottuvuudessa.

Syyriaan kohdistuneen vierastaistelijaliikkuvuuden aikana Suomen terrorismirikoslainsäädäntöä on päivitetty ja kiristetty merkittävästi.

Tämä prosessi on kuitenkin ollut hidas, eivätkä säädetyt lait – kuten ulkomaille matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten – ole astuneet voimaan sellaisessa aikataulussa, joka mahdollistaisi Syyriasta ja Irakista palanneiden syyttämisen.

Kolmas todennäköinen syy lienee korkealle asetettu esitutkintakynnys. Poliisiviranomaiset ovat keränneet ja vastaanottaneet tietoa monista rikosepäilyistä, jotka ovat viime vuosina johtaneet esiselvityksiin.

Käytännössä esiselvityksissä kerätty tieto ei usein ole joko osoittautunut riittäväksi esitutkinnan aloittamista varten tai vastaanotettua tietoa ei ole voitu käyttää esitutkinnan aloittamiseksi esimerkiksi erinäisistä rajoituksista johtuen.

Esitutkintakynnys onkin aiheuttanut julkista kiistelyä viranomaisten välillä. Siitä vaikuttaa kuitenkin olevan yhteisymmärrys, että Suomessa on viime vuosina ollut useita rikosepäilyjä, joita olisi pitänyt selvittää perusteellisemmin. Näin lienee myös muutamien al-Holista palanneiden tapauksissa.

Alkuvuodesta 2021 Supo paljasti, että se on toimittanut keskusrikospoliisille tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa neljän viime vuoden aikana.

Silti terrorismirikosepäilyjä selvittävät esitutkinnat ja oikeudenkäynnit voidaan käytännössä laskea sormin. Terrorismirikoksista jaetut rangaistukset pelkästään vasemman käden peukalolla.

Sisäisen turvallisuuden näkökulmasta on vaikeaa todeta rikosoikeudellisen vastuun epäillyissä terrorismirikoksissa toteutuvan tavoilla, jota lainsäätäjät ovat tarkoittaneet.

Terrorismirikoslainsäädäntö ei ole olemassa itseään tai kansainvälisiä velvoitteita varten. Sen on tarkoitus mahdollistaa viranomaisten puuttuminen sisäistä turvallisuutta ja järjestystä vaarantavaan terroristiseen toimintaan, rangaista tällaiseen toimintaan osallistuvia, ja toimia pelotteena tällaiseen toimintaan osallistumista harkitseville.

Ongelmat rikosoikeudellisen vastuun toteutumisessa ovat esillä etenkin vierastaistelijaliikkuvuuteen kytkeytyvissä terrorismirikosepäilyissä. Toistaiseksi ainutkaan palaajaa ei ole saanut tuomiota terrorismirikoksista, eikä tähän vaikuta olevan tulossa muutosta lähitulevaisuudessa. Haasteet rikosoikeudellisen vastuun toteutumisessa näkyvät myös kotimaisessa aktivismissa.

Jihadistinen ja äärioikeistolainen liikehdintä on kehittynyt merkittävästi edellisen vuosikymmenen aikana.

Yhä suurempi määrä maassa oleskelevia henkilöitä on ottanut osaa terroristiseen toimintaan tavoilla, joiden kautta he ovat esimerkiksi päätyneet suojelupoliisin terrorismintorjunnan kohdehenkilöiksi.

Suomen terrorismin torjunnan strategia korostaa rikosten paljastamisen tärkeyttä terrorististen tekojen ennalta estämiseksi ja rikosoikeudellisen vastuun toteutumiseksi.

Ilman tätä elementtiä viranomaisten on yhä haastavampaa pyrkiä terrorismin torjunnan keskeiseen tavoitteeseen: siihen, ettei ääriliikehdintään ja terrorismiin liittyvät ilmiöt Suomessa kehity nykyistä vakavammiksi.

Näin haastavan ja tärkeän tehtävän edessä Suomen ei kannata asettaa itselleen lisäesteitä. Suotavaa olisi, että Suomen rikosoikeudellisen vastuun toteutumiseen liittyviä haasteita ja ongelmakohtia lähdettäisiin selvittämään seikkaperäisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?