Kiuru Ylellä: Hallitukselle on ehdotettu merkittäviä maahantulon rajoituksia

Kiurun mukaan nyt keskustelussa on se, millaisella aikataululla rajoitukset toteutetaan.

Hallitukselle on ehdotettu, että maahantulon rajoituksia kiristettäisiin merkittävästi, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

14.12.2021 21:20 | Päivitetty 14.12.2021 22:00

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö ehdottivat tänään hallitukselle, että maahantulon rajoituksia kiristettäisiin merkittävästi, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) Ylellä.

EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta Suomeen saapuvilta edellytetään enintään 48 tuntia vanha todistus negatiivisesta koronavirustestistä.

Kiurun mukaan nyt keskustelussa on se, millaisella aikataululla rajoitukset toteutetaan.

Kiuru kertoi Ylellä myös, että kolmansien rokotusten vauhdittamiseksi on lähestytty monia tahoja. Kunnille tulee Kiurun mukaan velvoite selvittää myös muiden tahojen ottamisesta mukaan.

– Olemme lähestyneet kansalaisjärjestöjä, kuten Sostea (Suomen sosiaali ja terveys ry), mutta myös yksittäisesti kansalaisjärjestöjä kuten Punaista Ristiä, saisimmeko siellä vapaaehtoisia mukaan: niitä, joilla on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitausta, Kiuru kertoi Ylellä.

Kiurun mukaan myös Puolustusvoimia on lähestytty siitä, voisiko Puolustusvoimat tulla ”talkoisiin” mukaan.

Myös pääministeri Sanna Marin väläytti tiistaina kolmansien rokotusten vauhdittamista.

– Kolmansien rokotusten antamista on syytä vauhdittaa. Valtio korvaa kunnille rokottamisesta aiheutuvat kulut. Esimerkiksi työterveydenhuoltoa voitaisiin hyödyntää rokottamisessa laajemmin, Marin kommentoi Ilta-Sanomille sähköpostilla.

Hallitus käsittelee Suomen heikentynyttä koronatilannetta neuvottelussaan ensi viikon tiistaina 21. joulukuuta. Marinin mukaan hallituksen sote-ministeriryhmä arvioi rajoitustoimien riittävyyttä tällä viikolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?