Omikron tarttuu julmetun herkästi – kaksi selvää syytä

Omikron on noin kolme kertaa tarttuvampi kuin läpi maailman levinnyt deltavariantti.

15.12.2021 5:30 | Päivitetty 15.12.2021 11:45

Omikronvariantin hurja leviämisnopeus on herättänyt hämmennystä maailmanlaajuisesti. Mikään aiempi koronaviruksen variantti ei ole lähtenyt leviämään yhtä raivoisasti.

Lue lisää: Ruotsiin odotetaan valtavaa omikron­aaltoa jo ensi viikolla

Britanniassa omikronvariantin aiheuttamien tautitapausten määrän on todettu tuplaantuneen noin 2,5 päivän välein. Maassa todettiin ensimmäiset (2 kappaletta) omikrontapaukset 27. marraskuuta. Määrä oli kasvanut 12. joulukuuta mennessä 3 137 tautitapaukseen.

Lue lisää: Asiantuntijat arvioivat koronatilannetta Ylen A-studiossa: ”Infektiotsunamin vaara on tässä olemassa”

Kyse on laboratoriotesteillä vahvistetuista tapauksista, todellinen määrä on asiantuntijoiden mukaan huomattavan paljon suurempi – joidenkin arvioiden mukaan jo nyt jopa 200 000 omikrontartuntaa päivässä.

Räjähdysmäisen nopean leviämiskykynsä takia omikronista tulee valtaviruskanta jo parin päivän sisään, Tanskassa ensi viikolla. Norjassa epidemian kiihtyminen on voimakkainta koko Euroopassa.

Omikronin tartuttavuusluvuksi (R-luku) on eri arvioissa saatu 3–4, eli se on noin kolme kertaa tartuttavampi kuin valtakantana ollut deltavariantti.

R-luku 3 tarkoittaa, että esimerkiksi sata sairastunutta tartuttaa viruksen edelleen 300:lle, he puolestaan 900:lle ja nämä 2 700:lle. Näin virus leviää todella nopeasti ja massiivisesti.

Pintatartuntojen osuus on jäänyt kauttaaltaan hyvin vähäiseksi.

Miksi omikron leviää niin julmetun nopeasti?

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoo, että omikronilla on esimerkiksi deltavarianttiin verrattuna kaksi selvää etua.

– Omikron kiertää immuniteettia paremmin ja pilkkoutuu paljon nopeammin, Vapalahti sanoo.

Immuniteetin kiertäminen tarkoittaa, ettei sairastetun infektion tai saadun rokotuksen antama suoja estä omikronia niin tehokkaasti. Omikronvariantin piikkiproteiinissa on yli 30 mutaatiota, ja sen ansiosta omikron saattaa iskeä siitä huolimatta, vaikka olisi koronan jo sairastanut tai saanut rokotukset.

Professori Olli Vapalahti sanoo, että omikron pystyy kiertämään immuunisuojaa paremmin ja jakautumaan nopeammin kuin muut variantit.

Omikronin nopeampi pilkkoutuminen tarkoittaa, että virus jakautuu nopeammin eli leviää sen takia tehokkaammin.

– Kun koko variantin olemassaolosta on tiedetty vasta kolmisen viikkoa, niin vielä ei ole varmuutta siitä, onko syljessä isompi määrä virusta vai riittääkö pienempi määrä tarttumaan, Vapalahti sanoi.

Myös omikronin pääasiallinen tartuntatapa on kansainvälisten tutkimusten mukaan lähietäisyydeltä puheen, yskösten, aivastusten ja niistämisen aiheuttamien pisaroiden ja ilmaan leijailemaan jäävien mikroskooppisten aerosolihiukkasten välityksellä.

Koronaviruksen ja sen eri varianttien tiedetään voivan tarttua myös pidemmän etäisyyden päästä ilman varsinaista lähikontaktia tai samanaikaista oleskelua tilassa.

Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen ei usko omikronin kovin tehokkaaseen aerosolitartuntaan pitkän etäisyyden päästä, koska silloin omikronin leviäminen olisi vielä julmetumpaa.

– Jos tarttuminen tapahtuisi aerosoleina, tartuttavuus olisi tuhkarokon luokkaa, Järvinen sanoi.

THL:n verkkosivujen mukaan tuhkarokko on yksi herkimmin tarttuvista taudeista. Yskiessä tai aivastaessa pienet tautipisarat jäävät ilmaan jopa kahdeksi tunniksi, vaikka sairastunut olisi jo poistunut tilasta.

Tuhkarokko on yksi herkimmin tarttuvista taudeista. Omikronvariantti ei yllä samalle tasolle.

Lisäksi tuhkarokko tarttuu kosketuksesta ja säilyy pinnoilla jopa pari tuntia. Tuhkarokkotartunnassa ei tarvitse edes olla suorassa kontaktissa sairastuneen kanssa.

– Omikronin osalta silloin riittäisi, että oireeton viruksen kantaja kävisi kaupassa, yskäisisi pari kertaa ja seuraavat asiakkaat sairastuisivat, Järvinen kuvaa.

– Pintatartuntojen osuus on jäänyt kauttaaltaan hyvin vähäiseksi, Järvinen sanoo.

Artikkelia täsmennetty 15.12.2021 klo 11.44: Juttuun lisätty pääasialliseksi tartuntalähteeksi myös lähietäisyyden aerosolitartunnat ja täsmennetty, että tartunta voi aerosolien vaikutuksesta tapahtua myös pitkän etäisyyden päästä ilman lähikontaktia.

Artikkelia korjattu 16.12.2021 klo 17.38: Asko Järvisen sitaattia korjattu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?