Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.
Sinä aamuna Taruanna Haarlo oli pukenut monta kerrosta toppa- ja villavaatteita päälle. Edessä oli työpäivä Forssan Vieremän koulun iltapäiväkerhon ohjaajana. Oli 24.3.2020, ja sää niin aurinkoinen ja kaunis, että Haarlo ajatteli, että lasten kanssa olisi mukava leikkiä kirpeässä pakkassäässä ulkona.
Iltapäivällä kaksi tuttua poikaa, 7- ja 8-vuotiaat, kävivät koulun pihalla ja jatkoivat sitten matkaansa läheiseen metsään leikkimään. Lapset olivat koronapandemian takia etäopetuksessa.
Haarlon mielessä käväisi huoli siitä, että toivottavasti pojat tietävät pysyä poissa Mäkilammin jäältä. Se oli jo muuttunut petollisen näköiseksi.
Yhtäkkiä toinen iltapäiväkerholaisista riensi Haarlon luo kertomaan, että pojat ovat uponneet jäihin.
– Juoksin koulun nurkalle, ja siellä tosiaan näkyi järvellä kaksi päätä. Se oli karmea näky.
Pojat huusivat avannosta
Sekä Haarlo että iltapäiväkerhon kaksi lasta pinkoivat muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan Mäkilammin rantaan.
Rannalla ollut nainen oli juuri soittanut hätäkeskukseen ja sanoi avun olevan tulossa. Laiturilla seisoi toinen, nuori nainen pelastusrenkaan kanssa. Kun Haarlo pääsi hänen luokseen, nainen kysyi, mitä hän voi tehdä pelastusrenkaalla, kun pojat ovat niin kaukana, pelastusrengas niin painava ja ja järven jää niin heikkoa, ettei hän mitenkään kykene heittämään rengasta pojille.
Haarlon ainoa ajatus oli, että hänen on pakko päästä poikien luo ja pitää heidät pinnalla.
– Pojat huusivat avannosta, että tehkää jotain, emme jaksa enää kauaa. Emme halua kuolla tänne. Toisen leuka oli jo pinnan alla, Haarlo kertoo.
– Ajattelin, että tilanne ei voi mennä näin, että rannalla on aikuisia, jotka eivät voi muka tehdä mitään. Ei lapselle voi antaa sellaista kuvaa, että aikuiset eivät edes yritä.
Hän lähti kävelemään jäälle.
”Pojat huusivat avannosta, että tehkää jotain, emme jaksa enää kauaa.
Putosi samaan avantoon
Nuori nainen tuli jäällä hetken matkaa Haarlon perässä pelastusrenkaan kanssa ja heitti sen sitten lähelle avannon reunaa. Haarlo jatkoi kohti poikia, kunnes putosi jäihin, samaan avantoon kuin hekin.
– Ensin minun piti uida renkaan luo, enkä meinannut heti yltää siihen. Hakkasin jäätä käsilläni, että pääsin renkaaseen käsiksi. Kun sain renkaan, uin ensimmäisen pojan luo ja ohjeistin häntä pitämään siitä kiinni niin lujaa kuin ikinä.
– Sitten ei auttanut muu kuin lähteä pojan ja renkaan kanssa uimaan toisen pojan luokse. Muistan sen, että se oli ihan äärettömän raskasta. Vesi oli täynnä jäälohkareita ja vaatteet painoivat ihan vietävästi.
Kun molemmat pojat oli saatu tarraamaan kiinni pelastusrenkaaseen, Haarlo tsemppasi heitä jaksamaan vielä hetken. Avannosta tuntui mahdottomalta päästä omin voimin ylös.
Haarlo sanoo, ettei hän tiedä yhtään, miten kauan kolmikko roikkui pelastusrenkaassa ennen kuin ambulanssin ja paloauton äänet alkoivat kaikua järvellä.
– Kun pintapelastaja pääsi sinne, meidät saatiin ylös todella nopeasti ja ripeästi.
Taruanna Haarlo on nähnyt pelastamiaan poikia edelleen satunnaisesti Forssassa. Hän kertoo kantavansa kaulassaan joka päivä sydänkaulakorua, jonka pojat antoivat hänelle.
Palkittiin hengenpelastusmitalilla
Tapauksen jälkeen yöunet olivat jonkin aikaa kehnot, sillä Haarlo heräili öisin miettimään tapahtunutta ja vatvomaan sitä, mitä olisi pitänyt tehdä paremmin. Muutoin sekä pojat että 42-vuotias Taruanna selvisivät tilanteesta pienellä vilustumisella.
– En unohda koskaan sitä, kun tulimme poikien kanssa samalla hetkellä ulos eri ovista ensiapupolilla ja he molemmat juoksivat minua vastaan ja tulivat halaamaan.
Keväällä 2021 Haarlo palkittiin tasavallan presidentin myöntämällä hengenpelastusmitalilla. Hengenpelastusmitali myönnettiin vuonna 2021 kaikkiaan 11 suomalaiselle.
Taruanna on miettinyt jälkikäteen, miksi hän lähti jäälle kävellen eikä ryömien, kuten aina ohjeistetaan. ”Siinä kohtaa ajattelin vain, että nyt on mentävä äkkiä.” Hän toivoo, että onnettomuustilanteessa ihmiset yrittäisivät aina auttaa hädässä olevaa eivätkä jäisi toimettomiksi.
90 sankaria
Tunnetko sankarin?
Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 tavallista arjen sankaria Suomesta.
Sankaruutta voi olla monenlaista. Sankari voi olla niin hengenpelastaja kuin ympäristöstä roskat putsaava kaupunginosa-aktiivi.
Hän voi olla omaishoitaja, vanhuspalveluiden vapaaehtoinen tai vaikka nuorille työpaikkoja järjestävä yrittäjä. Heitä on kaiken ikäisiä ja heitä on ympäri Suomea.
Tunnetko arjen sankarin tai oletko sellainen itse? Vinkkaa:
Sähköposti: simo.holopainen@iltasanomat.fi
WhatsApp: 040 660 9019
Oikaisu juttuun kello 11.26. Tapahtumapaikkana oli Forssan Vieremä, eikä pohjoissavolainen Vieremän kunta.