Tytti Yli-Viikari tylytti oikeudessa entistä alaistaan – ylitarkastaja ei kyennyt edes yksinkertaisiin työtehtäviin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tytti Yli-Viikari puolustautui käräjillä teilaamalla entisen alaisensa maan rakoon – ”Hänelle oli vaikeaa suorittaa ihan yksinkertaisiakin työtehtäviä”

Ex-pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin mukaan syytteeseen johtanut sopimus tehtiin, jotta ylitarkastajasta päästiin eroon.

8.12.2021 17:48

Helsingin käräjäoikeudessa kuultiin Tytti Yli-Viikarin suusta harvinaisen kovaa luonnehdintaa entisestä alaisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) erotettu pääjohtaja lyttäsi oikeussalissa maan rakoon ylitarkastajan, jonka kanssa solmimastaan sopimuksesta hän on nyt syytteessä.

Yli-Viikari allekirjoitti VTV:n pääjohtajana vuonna 2016 sopimuksen, jolla riesaksi koetusta ylitarkastajasta hankkiuduttiin eroon maksamalla kaksi vuotta palkkaa vailla työvelvoitetta. Yli-Viikarin mukaan ylitarkastaja ei ollut ennen sopimuksen laatimistakaan käytännössä tehnyt töitään yli 20 vuoteen.

– Hänelle oli vaikeaa suorittaa ihan yksinkertaisiakin työtehtäviä, Yli-Viikari kuvaili ylitarkastajan työkykyä.

Aineistojen läpikäyminen, analyysit ja muut tarkastustoiminnan tehtävät eivät ylitarkastajalta Yli-Viikarin mukaan luonnistuneet.

– Se on älyllisesti ja toiminnallisesti moniulotteista työtä. Tämän tyyppiset tehtävät eivät tältä henkilöltä onnistuneet, ex-pääjohtaja tylytti.

Ylitarkastajan ”alisuoriutuminen” ja ”tuloksellisuusongelma” johtivat keväällä 2015 solmittuun sopimukseen. VTV maksoi ylitarkastajalle kaksi vuotta palkkaa siitä, ettei tämä tee mitään, kunnes mies jäi eläkkeelle.

Sopimuksesta päätti Yli-Viikari. Sen oli valmistellut toinen syytetty, tuolloin VTV:n hallintojohtajana työskennellyt Mikko Koiranen.

Erikoissyyttäjä Mari Mattila vaatii molemmille ehdollista vankeutta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syyttäjän mukaan sopimuksella ylitettiin sekä lain sanamuoto että tarkoitus.

Yli-Viikari puolustautui syytettä vastaan sillä, että sorvattu ratkaisu oli sekä ylitarkastajalle inhimillinen että VTV:lle kokonaisedullinen. Ylitarkastajalla oli vuonna 2015 vielä kaksi vuotta eläkeikään, mutta hän oli Yli-Viikarin kertoman mukaan kyvytön töihinsä kaikkien esimiesarvioiden mukaan.

Töissä sinnittely eläkkeeseen asti ei Yli-Viikarin mielestä olisi ollut vaihtoehto: siitä ei olisi tullut mitään.

Yli-Viikari puolusti kyseenalaista sopimusta valottamalla nykyisin vanhuuseläkkeellä olevan ylitarkastajan puutteellista työkykyä.

Silti irtisanomisperustetta ei Yli-Viikarin mukaan ollut, vaikka ylitarkastaja oli saanut syksyllä 2014 huomautuksen töiden laiminlyönnistä.

Yli-Viikarin mukaan mies oli tehnyt pitkän virkauran, mutta ei ollut vuosikymmeniin eli vuodesta 1991 lähtien osallistunut mitenkään tarkastustehtäviin. Jos miestä ei olisi saatu sopimuksella lähtemään, niin lopputulos olisi Yli-Viikarin mukaan ollut se, että mies olisi jatkanut töissä virastossa, mutta ei edelleenkään olisi tehnyt mitään.

– Muut olisivat katsoneet vierestä, kun hän on tekemättä töitä.

Pahin pelko oli, että ylitarkastaja olisi päättänyt jäädä töihin alinta eläkeikää pidemmäksi ajaksi eli jopa 68-vuotiaaksi asti. Puolustuksen laskelmien mukaan siitä olisi voinut koitua VTV:lle peräti 320 000 euron kulut.

Sopimuksella ylitarkastajalta paitsi poistettiin työvelvoite, niin häntä myös kiellettiin käyttämästä viraston työtiloja ja -välineitä sekä edustamasta virastoa. Se oli varotoimi.

– Haluttiin varmistaa, ettei hän esiinny sellaisessa roolissa, jollaista ei tosiasiallisesti enää ole.

Työnantajalla ja ylitarkastajalla oli ennen sopimuksen solmimista eriävä näkemys työkyvystä.

– Oli iso pettymys, ettei kyseinen virkamies suostunut (...) itse hakeutumaan sairauseläkkeelle, Yli-Viikari sanoi.

Sopimukseen johtaneet neuvottelut sujuivat hänen mukaansa kuitenkin hyvin.

Myös Koiranen oli tyytyväinen saavutettuun sopimukseen, jota hän luonnehti ”tasapainoiseksi”. Ylitarkastajan edut ja VTV:n saamat hyödyt olivat Koirasen mukaan suhteessa toisiinsa.

Koirasta kuultiin oikeudessa Yli-Viikarin jälkeen. Nykyään vanhuuseläkkeellä olevaa entistä ylitarkastajaa on tarkoitus kuulla käräjäoikeudessa ensi maanantaina.

Artikkelia korjattu 8.12.2021 kello 20.24: Tytti Yli-Viikari allekirjoitti sopimuksen, jolla riesaksi koetusta ylitarkastajasta hankkiuduttiin eroon vuonna 2016, ei 2015.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?