Tytti Yli-Viikari käräjäoikeudessa: Esitteli runokirjaa hymyssä suin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näin Tytti Yli-Viikari reagoi käräjillä: Esitteli hymyssä suin runokirjaa, tuohtui syyttäjän tentistä

Tällä kertaa viraston ex-pääjohtaja kuljetti mukanaan persialaista runoteosta. Hän kertoi hakevansa kirjasta mielenrauhaa.

8.12.2021 19:30

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) irtisanottu pääjohtaja Tytti Yli-Viikari saapui keskiviikkoaamuna hyvissä ajoin Helsingin käräjäoikeuteen vastaamaan rikossyytteisiinsä.

Vuonna 2016 VTV:n pääjohtajaksi noussut Yli-Viikari oli vielä takavuosina kansalle tuntematon henkilö, mutta kuluvana vuonna tilanne on muuttunut merkittävästi virkarikosepäilyjen ja lentopistekohun myötä.

Käräjäaamuna Yli-Viikaria vastassa oli suoranainen mediapatteristo. Yli-Viikari käveli turvatarkastuksen jälkeen hyväntuulisen oloisena toimittajien eteen vastaamaan kysymyksiin. Hän arvioi, että tulossa olisi ”rankka päivä” ja kuvaili käräjäkäsittelyn olevan hänelle ”vakava paikka”. Ex-pääjohtaja kertoi myös menneinä kuukausina pohtineensa runsaasti omaa toimintaansa.

Muutaman kysymyksen jälkeen Yli-Viikari poistui käräjäoikeuden kahvilaan odottamaan istunnon alkua. Hän kertoi tarvitsevansa keskittymisrauhaa ja pyysi ymmärrystä sen saamiseksi.

Lue lisää: Tytti Yli-Viikarilta kovaa puhetta entisestä alaisestaan: ”Oli täysin kestämätön ajatus, että annetaan tilanteen vain jatkua”

Kirjallisuuden ystävänä tunnettu Yli-Viikari on viimeaikaisissa mediaesiintymisissään pitänyt mukanaan erilaisia kirjoja, ja hakenut muun muassa Shakespearen näytelmäkirjallisuudesta yhtymäkohtia omaan mediakohuunsa.

– Kyllä kirja on aina mukana, Yli-Viikari totesi nytkin ja otti laukustaan esiin persialaiskirjailija Saadin Ruusutarha-nimisen runoteoksen.

Lue lisää: Tytti Yli-Viikarin oikeuden­käynti alkoi – esitteli medialle persialais­runoilijan merkki­teosta

Istuntosalin ovet aukenivat ajallaan kello 9. Sitä ennen Yli-Viikari siirtyi käräjäkahvilasta oikeussalin edustalle toiseen kerrokseen asianajajansa kanssa.

Asianajaja ilmoitti tässä vaiheessa, ettei Yli-Viikari enää vastaa median kysymyksiin, koska hänen pitäisi saada keskittyä alkavaan istuntoon rauhassa. Yli-Viikari seisoi vaitonaisena asianajajansa vieressä.

Oikeudenkäynti alkoi syyttäjän syytteidenluvulla. Erikoissyyttäjä Mari Mattila luetteli, millaisin perustein hän katsoo Yli-Viikarin käyttäneen törkeästi väärin virka-asemaansa niin sanotussa sopimusasiassa. Syyttäjä vaatii Yli-Viikarille ehdollista vankeutta.

Lue lisää: Tällainen on kirja, jota Tytti Yli-Viikari esitteli ennen oikeudenkäyntiään: ”Tarjoaa aineksia monenlaisiin piiloviesteihin”

Törkeä virka-aseman väärinkäyttö koskee vuonna 2016 tehtyä, Yli-Viikarin allekirjoittamaa sopimusta, jossa työssään alisuoriutunut virkamies tahdottiin häätää virastosta ennen eläköitymisikää. Sopimus sorvattiin sellaisin ehdoin, että virkamies sai kahden vuoden palkan kotiin ilman työvelvoitetta. Käytännössä se tarkoitti VTV:lle noin 80 000 euron rahallista menetystä vailla vastinetta.

Syyttäjä katsoo, että sopimus oli lainvastainen.

– Jos ei ole lainmukaisia keinoja päättää virkasuhdetta niin silloin sitä ei päätetä, syyttäjä sanoi.

Yli-Viikari istui syytetyn penkillä ja kuunteli syytteidenlukua rauhallisen oloisena. Välillä hän teki merkintöjä omiin materiaaleihinsa.

Ennen lounastaukoa Yli-Viikari tuli vielä salin ulkopuolelle vastaamaan lyhyesti median kysymyksiin. Tässä vaiheessa Yli-Viikarin olemus vaikutti jo hieman kiristyneeltä. Hän painotti oikeusprosessin olevan kesken, eikä siksi olisi halunnut kommentoida tiettyjä asioita.

Kysyttäessä millaisia ajatuksia Yli-Viikari oli käräjäpäivän aikana ammentanut kirjasta, hän vastasi:

– Kirjasta löydän aina mielenrauhaa ja suosittelen sitä kaikille, lukemista nimittäin.

Lue lisää: Syyttäjä: Yli-Viikari tuomittava ehdolliseen vankeus­rangaistukseen ja viralta pantavaksi pää­johtajan virasta

ALKUILTAPÄIVÄSTÄ koitti Yli-Viikarin oma puheenvuoro. Hän kuvaili vuolain sanankääntein tunteneensa pöyristyneisyyttä ja hämmennystä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisusta, jonka mukaan ex-virkamiehen kanssa tehty sopimus oli tietyiltä osin lainvastainen. Oikeusasiamies antoi asiasta moitteensa tammikuussa.

Oikeussalissa Yli-Viikari puhui kuuluvalla äänellä, esitti asiansa napakkaan sävyyn ja itsevarman oloisena.

Syyttäjä esitti Yli-Viikarille alkuiltapäivästä kysymyksiä siitä, millä muilla tavoilla virkamiehen työsuhde olisi voitu päättää avokätisen irtisanomissopimuksen sijaan. Yli-Viikari kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen ja koki, että töissään alisuoriutuneen virkamiehen kanssa tehty irtisanomissopimus tuli virastolle käytännössä halvimmaksi vaihtoehdoksi muiden vaihtoehtojen sijaan.

Sopimuksen kohteena ollutta virkamiestä Yli-Viikari moitti mojovin sanankääntein oikeudessa. Yli-Viikarin näkemyksen mukaan virastossa pitkään työskennellyt virkamies ei suoriutunut enää ”alkeellisestakaan työtehtävistä”.

– Haluttiin, ettei jää hän 68-vuotiaaksi nostamaan palkkaa.

Oikeudenkäynnin kenties kiivain hetki nähtiin Yli-Viikarin oman puheenvuoron loppupuoliskolla, kun syyttäjä pyysi syytettyä täsmentämään vastauksiaan ja esitti lisäkysymyksiä. Syyttäjä halusi tietää, miksei virkamiestä pyritty jo aiemmin irtisanomaan muin keinoin sen sijaan, että hänelle tehtiin kahden vuoden työvelvoitteeton palkallinen sopimus.

Kun syyttäjä esitti epäloogisuuksia Yli-Viikarin perusteluissa, Yli-Viikari vaikutti hermostuvan. Kiivastuminen oli kuultavissa nopeutuneesta puhetyylistä ja äänenvoimakkuudesta. Hetkittäin syyttäjä ja Yli-Viikari puhuivat toistensa päälle tenttauksen lomassa.

Iltapäivällä lyhyen tauon aikaan Yli-Viikari vastaili jälleen hetkisen median kysymyksiin. Kysymyksiin vastaaminen vaikutti olevan hänelle vastentahtoista. Yli-Viikarilta kysyttiin muun muassa, miltä syyttäjän rangaistusvaatimus ehdollisesta vankeudesta hänestä tuntui.

– Hyvin vakavia syytöksiä, ja olen niistä syyttäjän kanssa eri mieltä, Tytti Yli-Viikari sanoi.

Niin sanotun sopimusasian käsittely jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina. Maksuvälinepetosta ja virka-aseman väärinkäyttöä, eli niin kutsuttua lentopisteasiaa, puidaan ensi viikon keskiviikkona.

Yli-Viikarin epäillään käyttäneen työmatkoilta kertyneitä lentopisteitä omiin menoihinsa. Tätä syytekohtaa Yli-Viikari ei tahtonut ensimmäisen käräjäpäivänsä aikana kommentoida lainkaan.

Artikkelia korjattu 8.12.2021 kello 20.32: Tekstissä viitattiin Yli-Viikariin monin paikoin ex-ylijohtajana. Hän oli VTV:n ex-pääjohtaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?