Ihminen vajosi jäihin Sulkavalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ihminen vajosi jäihin Sulkavalla – palo­mestarilta muistutus jäälle aikoville

Jää on petollisen ohutta pakkasista huolimatta, muistuttaa päivystävä palomestari.

7.12.2021 23:31

Sulkavalla ohikulkijat kuulivat Uitonvirran jäältä avunhuutoja iltayhdeksän jälkeen Alinaniemen uimarannan kohdalla.

Henkilö oli kulkenut jostain syystä jään yli. Jää ei kantanut ja hän putosi hyiseen veteen.

Ohikulkijat soittivat hätäkeskukseen kello 21.45.

Sulkavan pelastuslaitos saapui paikalle ja paikallisti avun tarvitsijan. Paikalle saapui pelastushenkilöstöä myös Savonlinnasta.

Pintapelastaja pelasti jäihin vajonneen henkilön ja kiskoi hänet maihin.

– Hän ehti olla 30–40 minuuttia vedessä, päivystävä palomestari Riku Seppä kertoo.

Jäihin pudonnut vietiin ensihoitoyksikköön tarkempiin tutkimuksiin.

Palomestari Riku Seppä kehottaa välttämään jäällä liikkumista.

– Vinkkivitonen Etelä-Savon alueella varsinkin on, että nyt jääolot ovat sellaiset, että on kerennyt jäätää pari kolme senttiä. Sitten siihen on satanut pari kolme senttiä lunta. Jää on heikkoa, vaikka ovat tällaiset pakkaset. Lumi kun eristää jään lisääntymisen.

Jää on pakkasista huolimatta petollisen ohutta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?