Ulla Appelsinin kommentti: Rintama kesti – myös kotona - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ulla Appelsinin kommentti: Rintama kesti – myös kotona

Itsenäisyyspäivänä on hyvä muistaa myös sota-ajan naisia, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Aili Karjalainen (vas.), Annikki Mäkelä ja Esteri Koski-Lammi kertoivat IS:lle raskaista lottakokemuksistaan.

6.12.2021 11:35

Millaista oli sodan arki? Taistelukuvaukset ovat monelle tuttuja niin kirjoista kuin elokuvistakin, mutta kuinka moni tietää, millaista oli elämä rintaman takana?

Esimerkiksi tällaista, kuten IS:lle kertoi nyt jo 103-vuotias Esteri Koski-Lammi: ”Sairasjunia tuli jatkuvana virtana rintamalta. Aina junan tultua tehtiin työtä vuorotta niin kauan, että viimeinenkin haavoittunut poika oli pestynä petillä. Monta kertaa meni toista vuorokautta nukkumatta. Meillä lotilla ei ollut työaikoja, ja saimme syödäkin vasta sitten kun kaikki muut olivat syöneet.”

Koski-Lammi toimi sota-aikana lottana. Heitä oli paljon: jatkosodan aikana Lotta Svärd -järjestöön kuului enimmillään yli 200 000 naista. Nyt elossa on enää joitakin tuhansia, keski-ikä lähentelee sataa vuotta.

Esteri Koski-Lammi.

Lotat olivat korvaamattomia. He syöttivät ja vaatettivat rintamalla olevia miehiä – ja riisuivat ja pesivät veriset ja silpoutuneet ruumiit, kun ne tulivat rintamalta takaisin. Lotat olivat suurena apuna myös ilmavalvonnassa, ja heitä työskenteli muun muassa kartanpiirtäjinä, puhelinvaihteissa ja radisteina.

Moni kohtasi kauheuksia, joita nykysuomalaisen voi olla vaikea käsittää. Kuten kertoi IS:lle 98-vuotias Annikki Mäkelä:”Leikkaussalit olivat jo täynnä, joten ei voitu tehdä muuta kuin alkaa amputoida potilaiden käsiä ja jalkoja sairaalan aulassa. Siinä kiireessä näin, kuinka erään nuoren lotan käskettiin viedä amputoitu jalka kellarin keskuslämmityskattilaan. Hän meni, työnsi jalan uuniin, pani luukun kiinni ja huusi kuin henkensä edestä juostessaan ulos. Nuoret lotat joutuivat kokemaan järkyttäviä asioita.”

Annikki Mäkelä.

Lottien nuoruudesta muistutti IS:n haastattelussa myös tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio: sotien aikaan lottien keski-ikä oli 20 vuotta, mutta pikkulotissa oli huomattavasti nuorempiakin.

”Se unohtuu herkästi, samoin se, että he olivat tavallisia nuoria tyttöjä ja naisia inhimillisine ominaisuuksineen, ja silti heiltä vaadittiin oikeastaan epäinhimillisen suuria”, Haukio sanoi. Haukio on pitänyt vahvasti lotta-asiaa esillä tänä vuonna, kun on vietetty järjestön 100-vuotisjuhlia.

Moni lotta menetti sodassa itsekin omia läheisiään, jotkut kotinsakin. Silti pysähtyä ei voinut. Esimerkiksi sortavalalainen lotta Aili Karjalainen, 96, kertoi, kuinka hän lähti evakkoon ainoana omaisuutenaan lottavarusteet. Kaikki muu jäi rajan taa.

Aili Karjalainen.

Sotien jälkeen lottajärjestö lakkautettiin neuvostoliittolaisten johtaman Valvontakomission vaatimuksesta. Ikävä kyllä, myös kotimaiset kommunistit jahtasivat lottia ja vaativat järjestön lakkauttamista.

Sen on täytynyt olla monelle lotalle vaikea hetki: teet kaikkesi toisten auttamiseksi ja yhtäkkiä tekemäsi työ muuttuukin julkisesti ikään kuin rikolliseksi. Järjestöä johtaneelle Fanni Luukkoselle lakkauttaminen oli erityisen kova paikka, josta hän ei kunnolla toipunut koskaan. Raskasta lienee hänelle ollut myös sodan jälkeisen ajan ilmapiiri, sillä Luukkonen sai kotiinsa nimettömiä herjauskirjeitä ja häirikkösoittoja. Pienen eläkkeen turvin loppuelämänsä sinnitellyt Luukkonen kuoli vain 65-vuotiaana 1947.

Eivätkä herjat loppuneet sodan jälkeisiin vaaran vuosiin. Esimerkiksi Aili Karjalainen kertoi, kuinka kesäjuhlassa 1970-luvulla lotat marssivat kulkueessa muiden mukana ja heille huudeltiin ikävästi yleisön joukosta. Annikki Mäkelä kuvasi sodan jälkeisiä aikoja oudoiksi ja pelottaviksi: ”Yhtäkkiä ei sodan käyneitä miehiä ja lottia enää arvostettukaan”.

Lottien ja veteraanien sotien jälkeinen kohtelu on Suomen historian häpeäpilkkuja.

On hyvä muistaa sekin, että lotat eivät olleet ainoita sodan sankarinaisia. Sairaanhoitajat, Suomen Punaisen Ristin sisaret, sotilaskotisisaret ja vapaaehtoisessa työpalvelussa kenttäsairaaloissa, evakuointitehtävissä ja siivoustalkoissa ja muissa vastaavissa töissä työskennelleet naiset – kaikki he hoitivat oman osuutensa.

Unohtamatta niitä ihan tavallisia suomalaisia naisia kotona, sitä kotirintamaa, joka ei voinut romahtaa – koska sen romahtaminen olisi voinut romahduttaa myös etulinjassa olevat miehet.

Tavallisen suomalaisen naisen rooli vilahtaa Tuntemattomassa sotilaassakin, kun alikersantti Rokka suuttuu Lammiolle yhdessä legendaarisessa kohtauksessa:”Tiijät sie jot miun raskaana oleva eukko leikkaa jo itse ruista Kannaksel, ja sie mokoma vähä-älyne meinaat panna miut laittelemaa kiviä siun polkujes pielii! Ai perkele, luulet sie et miun vieter vennyy loputtommiin!"

Kun työikäiset miehet lähtivät sotaan, naisten tuli kotiin jääneiden lasten ja vanhusten kanssa hoitaa tila. Suomi oli sotien aikana agraariyhteiskunta ja raskasta maataloustyötä riitti. Se ei ollut helppoa. Ei fyysisesti – mutta ei henkisestikään. Sydänalaa kaihersi jatkuvasti pelko siitä, minä päivänä pappi kenties avaa tuon oman kotiveräjän oven ja saapuu kertomaan koko elämän muuttavia uutisia. Miten moni äiti ja vaimo noita kammottavia viestejä pelkäsikään – ja miten moni niitä sai. Mieli meni rikki monelta mieheltä sotarintamalla, mutta myös monelta naiselta kotirintamalla: traumat kulkivat mukana koko loppuelämän.

Brittipääministeri Winston Churchilliä siteerataan usein hänen vuoden 1940 kiittävästä, ilmavoimille osoitetusta puheestaan, jonka tunnetuin kommentti kuuluu, että koskaan aiemmin vastaavien konfliktien historiassa ”eivät niin monet ole olleet velkaa niin harvoille”.

Suomen osalta voisi todeta, että me jälkipolvet olemme suuresti velkaa – erittäin monille.

”Oli sellainen tunne ja henki, että isänmaa tarvitsee meitä kaikkia”, kuvasi Annikki Mäkelä omaa päätöstään liittyä lottiin.

Suomen on kiittäminen itsenäisyydestä sekä maamme puolesta asein taistelleita ja henkensä antaneita miehiä että myös naisia, joita ilman se taistelu ei olisi onnistunut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?