Poliisi huolissaan taksi­kuskien seksuaalirikos­epäilyistä: ”Rikos­ilmiöllä varmaan jotain tekemistä taksi­uudistuksen muutosten kanssa”

Viimeisen parin viikon aikana Helsingin poliisille on ilmoitettu jo kolmesta uudesta tapauksesta, joissa taksikuskia epäillään seksuaalirikoksesta. Tämän vuoden aikana taksinkuljettajia on epäilty 26 seksuaalirikostapauksessa.

Helsingin poliisi on tiedottanut viime aikoina taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrän noususta.

Viimeisen parin viikon aikana Helsingin poliisille on ilmoitettu jo kolmesta uudesta tapauksesta, joissa seksuaalirikos on tapahtunut taksimatkan yhteydessä.

Toissa viikonlopun lauantaiyönä tuli ilmi kaksi tilannetta, joissa taksikuskien epäillään ahdistelleen naismatkustajia seksuaalisesti taksimatkan aikana.

Ensimmäisessä tapauksessa asianomistaja oli ottanut taksin Helsingin päärautatieaseman tienoilta. Kesken matkan kuski oli alkanut kosketella naista sopimattomasti. Myös toisessa tilanteessa kuski oli kosketellut asianomistajaa sopimattomasti taksikyydin aikana. Matkan lopuksi hän oli veloittanut ajosta sovittua suuremman hinnan.

– Molemmat kyydit on otettu niin, että niitä ei ole tilattu, vaan on otettu seisova tai ohiajava taksi, rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisista sanoo.

Helsingin poliisi tutkii myös tapausta, jossa noin 30-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen taksimatkan jälkeen myöhään lauantai-iltana 20. marraskuuta. Taksikuski oli kuljettanut asianomistajan sovitusti tämän kotiin, mutta matkan jälkeen seurannut naista asuntoon ilman lupaa ja kohdistanut häneen seksuaalista väkivaltaa.

Lue lisää: Poliisi varoittaa pikku­joulu­juhlijoita – taksi­kuski kosketteli naista, asiakas hyppäsi ulos liikkuvasta autosta

Poliisi tutki aiemmin tänä vuonna ja tutkii osittain edelleen myös seksuaalirikosten sarjaa, jonka keskiössä on taksia Helsingissä ajanut mies. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi taksikuskin useista rikoksista, muun muassa raiskauksista ja vapaudenriistoista. Oikeudessa asianomistajia eli uhreja oli neljä.

Lisäksi miestä epäillään yhä tutkittavina olevista rikoksista.

– Osa jutuista on jo käsitelty, ja esitutkinnassa on vielä muutamia juttuja, jotka on tarkoitus saada valmiiksi ja syyteharkintaan piakkoin.

– Taksikuskia epäillään useammista seksuaalirikoksista. Hän on kuljettanut taksiautoa ja ottanut asiakkaakseen yksin liikkuvia naisia muualta kuin taksitolpalta, ja matkan aikana tarjonnut asiakkaille alkoholia tai muita päihteitä. Hän ei ole mennyt taksin tilaajan ilmoittamaan osoitteeseen vaan jonnekin muualle, ja uhreihin on kohdistunut eriasteisia seksuaalirikoksia.

Helsingin poliisin selvityksen mukaan tähän mennessä tänä vuonna taksinkuljettajia on epäilty 26 seksuaalirikostapauksessa, joissa rikos on tapahtunut taksimatkan yhteydessä. Vuonna 2017 vastaavia rikosilmoituksia oli vain kaksi.

Tyypillisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty yöllä joko taksissa, reitillä taksista kotiin tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. Epäillyt ovat olleet miehiä, ja uhrit naisia.

– Suurin osa on tällaisia, että henkilö on tullut ravintolasta tai juhlista ja on otettu taksi, ja kuljettaja on tarjonnut ilmaista kyytiä, tai kyydin aikana alkoholia tai ehdotellut, että kyydin voi maksaa muulla tavalla.

Tapauksiin ei tyypillisesti ole liittynyt esimerkiksi omaisuusrikoksia.

– Jos puhutaan yleisellä tasolla näistä tapauksista, niin lähtökohtaisesti motiivi meille tietoon tulleissa tapauksissa on ollut seksuaalinen.

Tänä vuonna tietoon tulleista taksinkuljettajien seksuaalirikosepäilyistä ei voi Kosken mukaan sanoa, että kaikissa tapauksissa olisi ollut kyse niin sanotuista pimeistä takseista.

– On ollut mukana henkilöitä, joilla on taksilupa. Mutta vähemmän tällaisia tietenkin on pitkään toimineissa taksiyrityksissä, joissa on vakiintuneet käytännöt ja kuljettajat.

Koski toteaa rikosilmiön olevan huolestuttava.

– Olemme huolestuneita, sillä Suomessa takseilla on ollut hyvä maine. Nyt syytä on pohtia, että minkälaisen taksin ottaa ja mistä ottaa.

Hän toivoisi laajaa keskustelua siitä, mitä asialle olisi tehtävissä.

– Minun näkemykseni on se, että kyllä tällä rikosilmiöllä varmaan jotain tekemistä on taksiuudistuksen jälkeisten muutosten kanssa. Poliisin toiminnalla pystymme selvittämään ja tutkimaan, mutta näiden rikosten ennaltaehkäisyssä tai jopa vähentämisessä poliisi ei ole ainut toimija, joka tähän asiaan voi vaikuttaa tai jonka pitäisi tähän vaikuttaa.

Lue lisää: Taksikuskien tekemiksi epäiltyjen seksuaali­­rikosten määrä rajussa nousussa Helsingissä

Laki edellyttää, että taksissa on nähtävillä taksiluvan haltijan nimi ja yhteystiedot, kuljettajan nimi sekä taksin hintatiedot.

Poliisin mukaan taksia valitessa kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että kyseessä olisi tunnettu yritys. Esimerkiksi puhelinsovelluksilla tilattavat taksit on myöhemmin tarvittaessa helpompi jäljittää.

Poliisi korostaa, että suurin osa taksinkuljettajista ja taksiyrityksistä toimii asiallisesti ja turvallisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?