Lasten koronarokotteita saapumassa Suomeen joulua edeltävällä viikolla – THL kertoi uudesta suosituksesta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lasten korona­rokotteita saapumassa Suomeen joulua edeltävällä viikolla – THL kertoi uudesta suosituksesta

THL suosittelee koronarokotusta 5-11-vuotiaille riskiryhmäläisille ja lapsille, joiden lähipiirissä on vakavasti immuunipuutteisia henkilöitä.

2.12.2021 13:09 | Päivitetty 2.12.2021 17:39

Lasten koronarokotevalmisteita on tämän hetken tiedon mukaan tulossa Suomeen viikolla 50 eli 13. joulukuuta alkavalla viikolla. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotustilaisuudessa.

Maahan on tulossa tuolloin noin 162 000 annosta. Lisää lasten rokotteita Suomeen saadaan tammikuun alusta lähtien.

Lasten koronarokoteannos on kolmasosa aikuisten annoksesta.

THL suosittelee, että Suomessa aloitetaan 5–11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten rokottaminen koronavirusta vastaan. Toistaiseksi ei ole arviota, kuinka paljon lapsia tähän ryhmään kuuluu.

Lisäksi rokotusta suositellaan lapsille, joiden lähipiirissä on vakavasti immuunipuutteisia henkilöitä.

THL tiedotti torstaina muuttuneista rokotussuosituksista.

Riskiryhmään kuuluvien lasten rokottamisen lisäksi uutta on, että Suomessa tullaan tarjoamaan jatkossa kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 18 vuotta täyttäneille. Suosituksen mukaan kolmas annos voitaisiin antaa 5–6 kuukautta toisen annoksen saamisen jälkeen.

Aiemmin muille kuin immuunipuutteisille kolmatta annosta on suositeltu kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen. THL:n mukaan kolmas rokotus voitaisiin antaa jo hieman tätä aiemmin.

Voimakkaasti immuunipuutteisille ihmisille kolmatta annosta suositellaan aiempaan tapaan kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

THL:n mukaan kolmas rokoteannos vähentää viruksen leviämistä ja parantaa suojaa vakavaa tautia vastaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?