Kommentti: Paras voittakoon – Suomen uuden monitoimihävittäjän kauppa on allekirjoituksia vaille valmis - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Paras voittakoon – Suomen uuden moni­toimi­hävittäjän kauppa on alle­kirjoituksia vaille valmis

Vaikka hankintapäätökseen sisältyy politiikkaa, ei konetyypin valinta ole poliitikkojen asia, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.

Suomi on saanut viisi tarjousta uudesta monitoimihävittäjästä. Hankintapäätöksen tekee valtioneuvosto joulukuussa.

30.11.2021 20:00

Hävittäjätorjunnan tehtävänä sodan aikana on pitää Suomen ilmatila puhtaana ja suojata omia asevoimia maalla ja merellä, mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman pienin riskein.

Moderni ilmasota on intensiivistä ja tyystin tulosorientoitunutta hommaa, jossa paras teknologia ja paras osaaminen voittavat. Maali on tuhottava, tuhoutumatta itse. Muulla ei ole merkitystä.

Siitä Suomen uusien monitoimihävittäjien hankinnassa on kysymys. Ne muodostavat strategisen ase- ja tiedustelujärjestelmän, joka hankitaan pahimman varalle.

Järjestelmällä on toki suuri merkitys myös rauhan aikana. Hävittäjiä tarvitaan tunnistuslentoihin. Lisäksi koneet muodostavat pelotteen, joka pakottaa mahdollisen hyökkääjän laskemaan tarkasti operaationsa riskit.

Suomen ilmavoimien Hornet esiintyi Kaivopuiston lentonäytöksessä Helsingissä elokuussa. Hornet-kalusto poistuu käytöstä vuosikymmenen puolivälissä.

Hävittäjäkaupan vastustajat sanovat, että Suomi hankkii samalla hyökkäyskykyä. Ja ettei monitoimihävittäjiä käytettäisi sodassa juuri muuhun kuin rynnäköintiin maamaaleja vastaan. Siksi Suomen pitäisi hankkia samalla rahalla – 10 miljardilla eurolla – massiivinen määrä ilmatorjuntaohjuksia ja joukko miehittämättömiä lentokoneita, droneja.

Ilmapuolustus on kokonaisuus. Asutuskeskukset, strategiset kohteet, omat joukot sekä monitoimihävittäjät ja niiden tukikohdat tarvitsevat suojakseen vahvaa omaa ilmatorjuntaa. Hävittäjien tehtäviä on kuitenkin vaikea ulkoistaa it-joukoille ja robottilentokoneille. Ilmatorjuntaa ei liikutella nopeasti painopisteestä toiseen, toisin kuin hävittäjiä. Miehittämättömät lentokoneet tulevat kyllä jossakin vaiheessa mukaan ilmasodankäyntiin, mutta toimiakseen yhdessä hävittäjälentäjien pareina.

Ja kyllä, monitoimihävittäjillä on aseita, joilla voi tuhota maa- ja merimaaleja kymmenien ja satojen kilometrien päässä. Tätä suorituskykyä on jo Suomen nykyisillä Horneteilla. Puolustaja tarvitsee hyökkäyksellisiä kykyjä muun muassa vastustajan ohjusten laukaisualustojen tuhoamiseen. Suomella ei ole muita välineitä torjua ballistisia ohjuksia.

Boeing F/A-18 D Super Hornet otti osaa Suomen ilmavoimien koelentotapahtumaan Satakunnan lennostossa Pirkkalassa talvella 2020.

Monitoimihävittäjä itsessään on järjestelmä: aseiden, sensorien ja tietoliikennetekniikan lavetti. Lentäjän on sen avulla kyettävä näkemään vastustaja mahdollisimman kaukaa ja pääsemään ensimmäisenä hyvään ampuma-asemaan. Tähän tarvitaan tehokas tutka ja elektronisen sodankäynnin kykyjä. Niitä varten koneessa pitää olla hyvä tietojärjestelmä ja ohjelmistot, jotka yhdistävät sensorien tiedot nopeasti omaksuttavaan muotoon ohjaamon tai kypärän näytölle.

Suomen ilmavoimissa monitoimihävittäjä toimii neljän koneen parvessa, jota johtaa maassa toimiva taistelujohtaja. Tämä osasto on keskenään verkottunut salatuin ja tarkasti suunnatuin datalinkein. Tilannekuva on reaaliaikainen ja kaikille yhteinen, ja se voidaan jakaa myös muiden puolustushaarojen kanssa.

Saksan ja Britannian ilmavoimien Eurofigher-hävittäjät tekivät yhteisen ohilennon Kaivopuiston lentonäytöksessä Helsingissä elokuussa.

Suomi on saanut viisi tarjousta monitoimihävittäjistä, jotka korvaavat vuosikymmenen puolivälissä vähitellen käytöstä poistuvat Hornetit.

Kaksi valmistajista on kuorruttanut tarjouksensa houkuttelevin lisäkkein. Saab tarjoaa Gripen E -monitoimihävittäjien lisäksi kahta tutkavalvonta- ja taistelunjohtokonetta. Boeing tarjoaa 50:tä Super Hornet -hävittäjää ja 14:ää elektroniseen sodankäyntiin erikoistunutta Growler-konetta sekä mahdollisuutta ottaa osaa hävittäjien rinnalla toimivien miehittämättömien lentolaitteiden kehitysohjelmaan.

Mikä näistä tarjouksista on paras Suomelle?

Maallikko ei sitä pysty arvioimaan. Yhtälössä on niin paljon muuttujia. Tärkeimmät niistä ovat monitoimihävittäjän todellinen sotilaallinen suorituskyky ja soveltuvuus Suomen puolustusjärjestelmään. Niitä puolustusvoimat on testannut tarjouskilpailun aikana sekä koelennoilla että pitkälle kehitetyissä, simuloiduissa sotapeleissä. Julkisia tietoja testiohjelmien tuloksista ei ole saatavilla.

Valtioneuvosto saa joulukuussa pöydälleen hankintapäätöksen, jota on valmistellut yli sadan asiantuntijan organisaatio vuodesta 2015. Se on tehnyt valmistajille tuhansia tarkentavia kysymyksiä näiden antamista tarjouksista. Analyysit ja laskelmat ovat pian valmiita. Kunkin vaihtoehdon vaikutuksista Suomen turvallisuuspolitiikkaan tehdään erillinen arvio.

Kun nuija kolahtaa pöytään ja valinta on tehty, taustalla on vuosien kova valmistelutyö.

Ruotsin ilmavoimien laivuekäyttöön luovutettava Saab Gripen E parkkeerattuna Linköpingin lentokentällä.

Suomen hävittäjäkauppa on kansainvälisestikin katsoen iso. Näin suureen hankintaan sisältyy ilman muuta kauppa- ja turvallisuuspoliittisia elementtejä. Ja poliittisia intohimoja.

Saab Gripen E:n voitto tarjouskilvassa olisi merkittävä boosti Ruotsin ilmailu- ja aseteollisuudelle. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö tiivistyisi entisestään. Boeingin tai Lockheed Martinin voitto miellyttäisi Washingtonia ja pitäisi Suomen ja Yhdysvaltojen välit tiiviinä. Eurofighterin tai Rafalen valinta suuntaisi puolustuspoliittista ja aseteollista yhteistyötä suuriin eurooppalaisiin Nato-maihin.

Ennen kaikkea kysymys on kuitenkin parhaan saatavilla olevan teknologian hankinnasta. Sellaisen teknologian, jolla Suomea voidaan puolustaa 2060-luvulle saakka.

Suomeen on hankittava järjestelmä, joka säilyttää osaavissa käsissä suhteellisen suorituskykynsä koko elinkaarensa ajan. Toisin sanoen: Suomeen hankittavan monitoimihävittäjän on pysyttävä niskan päällä, vaikka potentiaalisen vastustajan ilma-ase ja ilmapuolustus kehittyvät. Hävittäjällä, sen aseilla, sensoreilla ja tietojärjestelmällä pitää sen vuoksi olla kehityspotentiaalia aina 2050-luvun lopulle saakka.

Näistä syistä valinnassa pitää luottaa asiantuntijoihin. Ei poliitikkoihin – omiin tai vieraisiin. Ei mediaan eikä sosiaalisen median tietäjiin.

Meidän etunamme tässä ruljanssissa on se, että Suomi on pohjoisen Euroopan puolustuksen kannalta tärkeässä strategisessa paikassa, Venäjän naapurina. Ja se, että Suomi on kyvykäs ja asevoimiltaan suhteellisen vahva kumppani sekä puolustusliitto Natolle että sotilaallisesti liittoutumattomalle Ruotsille.

Ruotsi ei katkaisisi puolustusyhteistyötä Suomen kanssa, vaikka Gripeniä ei valittaisi. Yhteistyö on molempien etu. Yhdysvallat haluaisi pitää Suomen kumppaninaan, vaikka valinta ei osuisikaan amerikkalaiseen koneeseen. Sama koskee myös Britanniaa ja Ranskaa, vaikka Eurofighterin ja Rafalen tappio tarjouskilpailussa olisikin molemmille kova pettymys.

Dassault Rafale esitteli liikehtimiskykyjään Kaivopuiston lentonäytöksessä.

Gripen E ja Lockheed Martin F-35A ovat tarjouskilpailun uusimmat ja keskeneräisimmät koneet. Uuden Gripenin kehitystyö ja erityisesti asejärjestelmien integrointi ruotsalaiskoneeseen voi kestää vielä aikansa. F-35A on kärsinyt monista ongelmista, joita valmistaja on korjannut sitä mukaa kun niitä on tullut esiin. Super Hornet, Rafale ja Eurofighter ovat olleet operatiivisessa käytössä jo pitkään, ja niillä on sodittu jo monella rintamalla. Lavetteina ne ovat kuitenkin jo ikääntyviä.

F-35A:n valinta veisi Suomen ehkä kaikkein lähimmäksi Natoa ja Yhdysvaltoja. Koneet voisivat helposti verkottua ja toimia yhdessä Norjan F-35-laivueiden kanssa. Muun muassa Tanska, Belgia, Hollanti ja Puola ovat sopineet F-35-kaupoista, ja operatiivisessa käytössä kone on jo Britanniassa ja Italiassa. Nämä Nato-maat ovat mukana koneen globaalissa huoltojärjestelmässä, johon Suomikin liittyisi.

Norja on tilannut 52 uutta F-35A-monitoimihävittäjää, joista 31 on jo toimitettu. Kuvan kone nousi harjoituslennolle Ørlandin lentotukikohdasta marraskuussa.

Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tarjouskilpailun paras vaihtoehto on F-35A, se pitää valita, huolimatta poliittisista intohimoista hankkia koneet muualta. Edellyttäen tietenkin, että Suomella on varaa käyttää ja ylläpitää tätä kalliina pidettyä järjestelmää.

Suomi on esittänyt tarjoajille tiukat vaatimukset siitä, ettei uuden kaluston käyttö ja ylläpito saa maksaa yli kymmentä prosenttia vuosittaisista puolustusmenoista. Euroissa tämä summa on noin 250 miljoonaa. Tämän vaatimuksen täyttäminen on myös todennettava ostajalle.

F-35A:n valmistaja Lockheed Martin vakuuttaa, että tähän summaan päästään. Kilpailijat huutavat, ettei se ole mahdollista.

Samaa keskustelua on käyty kaikissa F-35:n valinneissa maissa. Eikä vähiten Yhdysvalloissa, joka on käyttänyt karmivia summia tämän maailman kalleimman järjestelmän kehittämiseen.

Onko piikki auki sen jälkeen, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu?

Valinnan osuessa F-35-koneeseen Suomen on pidettävä huoli siitä, että valmistaja ja koneen myyjä, Yhdysvaltain puolustushallinto, pitävät lupauksensa järjestelmän elinkaarikustannuksista. Pystymmekö siihen? Millä lihaksilla? Vai onko piikki auki sen jälkeen, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu?

Tätä kirjoittaessa en osaa vastata näihin kysymyksiin. Uskon ja toivon kuitenkin, että kaikki vaihtoehdot ovat hyvin tiedossa ja osto-organisaation hallinnassa. Vastuu Suomen historian suurimmasta asekaupasta on painava.

Artikkelia tarkennettu 1.12. klo 12.35: F-35:n operatiivisia käyttäjiä ovat Britannia, Italia ja Norja. Koneen ovat valinneet Tanska, Belgia, Alankomaat ja Puola.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?