Saara Kankaanrinnan kolumni: Miksi viemme teknouskon tähtitieteellisiin mittasuhteisiin? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinnan kolumni: Miksi viemme teknouskon tähtitieteellisiin mittasuhteisiin?

Välillä tuntuu kuin eläisin jo eri pallolla kuin innokkaimmat galaktiset hosujat. Tekisi mieli pakata raketti täyteen ja toivottaa hyvää matkaa asumiskelvottomaan Marsiin, kirjoittaa kolumnissaan Saara Kankaanrinta.

30.11.2021 8:00

”Siis kaikesta energiasta 95 prosenttia on tuntematonta”, lapsi luki avaruuskirjastaan. ”Aika paljon mitä ei ymmärretä”, hän jäi pohtimaan.

Itselle tuli rauhallinen olo. Tätä voisivat kokeneet tähtitieteilijät tuoda esiin julkisissa keskusteluissa. Tulisi vähemmän kohujakin.

Eräässä kolumnissa viitattiin Elon Muskiin nykypäivän jeesuksena. Tuttu ajatus, että teknologia ja sen rajaton kehittäminen pelastaa meidät itseaiheutetuilta katastrofeilta.

Eittämättä poikkeusyksilö Musk on luonut sähköauton ja kaavailee Marsin asuttamista. Muutama muu miljardööri kehittää avaruusturismia. NASA suunnittelee rakentavansa ydinreaktorin kuuhun.

Teknologia löytää aina keksijänsä. Rinnalla pitäisi kulkea varovaisuusperiaate sekä maltti.

Välillä tuntuu kuin eläisin jo eri pallolla kuin innokkaimmat galaktiset hosujat. Tekisi mieli pakata raketti täyteen ja toivottaa hyvää matkaa asumiskelvottomaan Marsiin.

Eniten häiritsee se, että viemme teknouskon tähtitieteellisiin mittasuhteisiin. Mitäpä siitä jos planeettammekin on osa kertakäyttötaloutta. Otetaan uusi.

Teknologia löytää aina keksijänsä. Rinnalla pitäisi kulkea varovaisuusperiaate sekä maltti. Onko mahdotonta, ettemme hösäisi tekemään kaikkea mitä pystymme?

Avaruus on äärettömän mielenkiintoinen asia.

Ratkaistaan kuitenkin oman planeetan ongelmat ensin. Ilmastokriisin ratkaisussakin satelliitit, ilmakehätieteet ja planetaarinen ymmärrys ovat ytimessä.

Mitä innokkaammin myydään avaruusturismia tai kaavoitetaan muita planeettoja, sitä enemmän käännän katseeni merenpohjaan, multaan, sammaleisiin ja sademetsiin.

”Oi meri meidän kaikkien, oot kallisarvoinen.

Ei aaltoa, ei kuohuntaa, ei vettä, pohjaa rakkaampaa”, sanoitti Mariska kääntäessään Maamme-laulun Meremme-versioksi.

Meillä on paratiisi asuttavana. Jos pala paratiisista häviää, jää suru menetetystä. Tätä surua tuntee jo moni Itämeren, kadonneen lajin tai lähimetsän äärellä.

Yksittäisen messiaan sijaan kollektiivinen älykkyys, ja nöyryys, voi auttaa meitä ymmärtämään asian, jonka luulimme osaavamme: miten maapallolla eletään.

Myös ihmisen kyky rakastaa on se, mihin toivoni lopulta ankkuroituu. Mitä rakastamme, sitä arvostamme ja suojaamme.

Kuten Maamme- ja Meremme laulussa sanotaan: ”viel lempemme saa nousemaan”.

Täällä paratiisissa kehoni ja vuorovedet toimivat kuun mukaan, mäyrä etsii kumppania täydenkuun aikaan. Itämerelläkin rakkolevä lisääntyy kesällä uuden- tai täydenkuun aikaan.

Kenties joskus pläjäytämme ydinvoimalan kuuhun. Silloin on aika päivittää iskelmätkin. Hopeinen kuu ja polttoaineaseman varjo.

Pidän kyllä enemmän Mariskan sanoista, joissa tiivistyy toivo: “sun joka kolkkaas vaalien, kerran käy ihminen”.

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?