Esteri Koski-Lammi, 103, kertoo, miten lotat joutuivat keskelle sotaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kauhajokelainen studio kuvasi Esteri Koski-Lammin kun hän täytti 100 vuotta.

Viisi vuotta lottapuvussa

Esteri Koski-Lammin pahin sotamuisto liittyy yhden perheen kohtaloon.


6.12.2021 7:00

”Talvisodan syttyminen oli pelottavaa. Sitä ajatteli, että suurvalta hyökkää pienen Suomen kimppuun ja mahdollisuudet ovat vähäiset tai niitä ei ole ollenkaan.

Olimme viimeisellä luokalla yhteislyseossa. Meillä oli äidinkielentunti menossa, aineita juuri palautettiin, kun rehtori keskeytti tunnin kertomalla, että sota on syttynyt ja koulu loppuu tähän. Hän kertoi, että eduskunta siirtyy Helsingistä Kauhajoelle ja tarvitsee käyttöönsä meidän koulun.

Lähtiessään opettajamme, maisteri Palletvuori, kääntyi ovella ja sanoi meille, että rakkaat nuoret, tuli mitä tuli, muistakaa aina kertoa lapsillenne ja lapsenlapsillenne tarina vapaasta, valkeasta Suomesta. Me tietysti järkytyimme vielä enemmän. Tytöt itkivät, ja voi olla, että pojillakin oli tippa silmässä.

Tämä kuva on otettu Esteristä (vas.) Suistamon pitäjässä Loimolan piirissä talvella 1943. Hän oli rintamalottana ja hoiti terveydenhoitajan tehtäviä.

Me oltiin niin isänmaallisia, että tehtiin kaikki mitä voitiin.

Samassa ovelle tuli maisteri Tyyne Havukainen, joka totesi, ettei nyt ole itkun vaan toiminnan aika. Hän kysyi, onko vapaaehtoisia ja kertoi, että tilat väestönsuojelu­keskukselle on jo varattu. Neljä tyttöä ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Me liityttiin Lyseon Lottiin ja lähdettiin yhdessä hakemaan tavaroita sinne pankin pannuhuoneeseen.

Eduskunta evakuoitiin Kauhajoelle 30.11.1939. Istunnot pidettiin yhteislyseon voimistelusalissa 2.12.1939–12.2.1940.

Me oltiin niin isänmaallisia, että tehtiin kaikki mitä voitiin. Maisteri Havukainen laati työlistan meille vapaaehtoisille. Silloin oli kirkontornissakin vartio, ja sielläkin olin pari kertaa vartiossa silloin kun ei vielä ollut väestönsuojelukeskuksessa tarvetta.

Olin mukana auttamassa Pajulahden leipomossa, jossa tehtiin näkkileipää rintamalle. Leivät olivat neliskanttisia, ja niiden keskellä oli reikä. Kuivaamisen jälkeen ne pakattiin korkeisiin ruskeisiin laatikkoihin ja vietiin hevosella asemalle.

Näkkileipätuotanto oli sota-aikana runsasta. Kuva Elannon leipätehtaalta vuodelta 1941.

Päivystysvuorot olivat yleensä nelituntisia, mutta yövuorot olivat pitkiä, ilta­kymmenestä aamuseitsemään. Meillä oli eväänä voileipiä ja kahvia, joka pysyi lämpimänä villasukkien sisään käärityssä limonadipullossa.

Toisinaan tuli ilmahälytyksiä, ei kuitenkaan kovin usein. Niissä kerrottiin koneiden lukumäärä ja suunta.

Yhteiskoulun lähellä oli suoperäistä männikköä, jonne oli kaivettu väestönsuoja. Sinne kansanedustajat pääsivät turvaan.

Jouluyönä 1939 valvoimme Keski-Heikkilän Mirkun kanssa. Muita vapaaehtoisia ei ollut. Se oli kuitenkin rauhallinen joulu eikä mitään tapahtunut. Kun vuoro loppui ja me tultiin aamulla pois, väki meni joulukirkkoon.

Esteri Uukujärvellä soutamassa töihinsä. – Työmatka oli sellainen, että ensin oli viisi kilometriä hiekkatietä, sitten piti soutaa järven yli ja kävellä vielä kolme kilometriä.

Olin käynyt lääkintälottakurssin, ja eräänä päivänä minua tultiin pyytämään komennukselle Seinäjoelle Sotasairaala 29:ään, joka tarvitsi lottia välttämättä. Totta kai olin valmis lähtemään.

Kauhajoella oli juuri vietetty valtiopäivien avajaisia, kun lähdin helmikuussa 1940.

Sotasairaala 29:ssä hoidettiin raajoihin haavoittuneita potilaita ja paleltumia. Meille nuorille ja kokemattomille lotille annettiin ensin töitä, joita kukaan muu ei tehnyt. Pesimme alusastioita ja sen sellaista. Meitä ei kohdeltu kovin hyvin.

Talvisodan jälkeen kouluttauduin sairaanhoitajaksi Helsingissä. Jatko-opinnot ja harjoittelu olivat Seinäjoella. Sitten alkoikin jatkosota.

Aina junan tultua tehtiin työtä vuorotta niin kauan, että viimeinenkin haavoittunut poika oli pestynä petillä.

Sairasjunia tuli jatkuvana virtana rintamalta. Aina junan tultua tehtiin työtä vuorotta niin kauan, että viimeinenkin haavoittunut poika oli pestynä petillä. Monta kertaa meni toista vuorokautta nukkumatta. Meillä lotilla ei ollut työaikoja, ja saimme syödäkin vasta sitten kun kaikki muut olivat syöneet. Ruoka oli siinä vaiheessa jo kylmää.

Välirauhan aikaan olin kolmannella vuosikurssilla ja pääsin kouluttautumaan terveyssisareksi. Kun sota taas jatkui, sain komennuksen Karjalaan Suistamon pitäjään Loimolan piiriin. Asemasodan aikana tein siellä normaalia terveyssisaren työtä, eli huolehdin lapsista ja vanhuksista.

Ikävin sotamuistoni liittyy erään perheen kohtaloon. Perheen 3-vuotias tyttö ja puolivuotias poika olivat juuri käyneet neuvolassa, ja tyttö oli iloisena kertonut isän tulleen lomille. Kävi kuitenkin niin, että kun isä oli menossa lämmittämään tien toisella puolella ollutta saunaa, maataistelukone tuli mäntyjen tasolle ja ampui isän kuoliaaksi perheen silmien edessä. Se oli aivan kauheaa.

Perheen isä haudattiin Suistamon sankarihautaan.

Sairasjunat toivat haavoittuneita jatkuvana virtana rintamalta. Järvenpään sotasairaala vuonna 1942.

Loppukesästä 1944 alkoi yksi elämäni raskaimmista ajoista, kun vihollinen aloitti ison hyökkäyksen. Jouduin vastaamaan Suistamon evakuoinnista tykistötulen ja maataistelu­koneiden hyökkäyksen keskellä. Siviiliväestö piti saada turvaan viimeistä asuinsijaa myöten. Tyhjien junien saaminen oli vaikeaa, ja ihmisiä piti lastata junaan pienellä pysäkillä pimeässä.

Evakuointia tehtiin yhdessä Suistamon terveysaseman kanssa, ensin Loimola, sitten Suistamo, ja sitä ennen piti käydä läpi kaikki kolme rajakylää. Sain avukseni kaksi oppilasta Oulusta. Kuljimme IS-auton eli ilmasuojeluauton mukana.

Muistan yhden paikan rajakylässä, jonne menimme Loimolanjärven lahden yli. Siellä vanha mies oli meitä torrakan kanssa rannalla vastassa. IS:n mies huusi, että älä ammu, me ollaan tuomassa tietoa teidän evakkoon lähtemisestä.

Menimme uudestaan auttamaan heitä, kun tuli tosipäivä ja lähdön aika.

Samasta kylästä oli löytynyt kaksi desanttien jättämää laskuvarjoa. Yhden perheen neuvokas äiti oli ommellut niistä hienot silkkimekot koko kylän tytöille.

Siitä samasta kylästä oli löytynyt kaksi desanttien jättämää laskuvarjoa. Yhden perheen neuvokas äiti oli ommellut niistä hienot silkkimekot koko kylän tytöille. Ne olivat heillä päällä, kun evakkomatka alkoi.

Sain selkääni ison tuohirepun, jossa istui puolivuotias poika. Hän jokelsi tyytyväisenä.

Kun viimeinen evakuointijuna oli yöllä saatu lähtemään Loimolasta, me lotat nukuimme hetken tyhjässä asunnossani pahnojen päällä ennen kuin jatkoimme kohti Suistamon Leppäsyrjän kylää seuraavia junia täyttämään. Polkupyörien kyytiin lastattiin ensiapulaukut ja vähäinen omaisuus, ja lähdettiin polkemaan tykkien jylinässä. Takanamme näkyi tulen loimotusta ja tummia savupilviä.

Kaikkia tiellä liikkuvia ammuttiin, ja välillä piti piiloutua metsään maataistelukoneilta.

Sitten taaksemme tuli kaksi kuorma-autoa. Saimme nuhteet ja meiltä kysyttiin, miksi täällä on vielä naisia. He poimivat meidät kyytiin. Ajoimme peräkkäin, virkasisareni ensimmäisessä ja minä toisessa autossa. Lavalla oli sotilaita.

Haavoittuneita sotilaita kuljetetaan kenttäsairaalaan (oik), kuva Salmin maastosta 1944.

Kun pääsimme Leppäsyrjän pitkälle sillalle, miehet lavalla alkoivat hakata kopin kattoa. He olivat havainneet pommikonelaivueen tulevan meitä kohti. Ensimmäiset pommit putosivat, kun olimme puolivälissä siltaa. Korkeat vesipatjat nousivat järven molemmin puolin. Onneksi pommit eivät osuneet siltaan.

Matka jatkui, sillan jälkeen tuli jyrkkä ylämäki. Ensimmäinen auto pääsi mäen päälle, mutta meidän autosta pettivät jarrut ja auto lähtikin vierimään takaperin järveä kohti. Osa lavalla olleista hermostui ja hyppäsi kyydistä. Auto rysähti rantakarikkoon, ja me kopissa olleet iskeydyimme tuulilasiin. Tuntui, että taju katosi hetkeksi.

Avukseni tulleen sotilaan kanssa tukimme vuodon sidetupolla ja tulitikkuaskilla ja kiristimme sen vyöllä.

Jostakin sain virtaa mennä auttamaan lavalta hypänneitä. Heillä oli ruhjeita. Yhdellä oli paha avomurtuma reidessä ja siitä pulppusi verta. Avukseni tulleen sotilaan kanssa tukimme vuodon sidetupolla ja tulitikkuaskilla ja kiristimme sen vyöllä. Toisella sotilaalla oli sääriluu poikki. Avustajani vuoli kahdesta männyn oksasta siihen lastan. Onneksi rintamalta tuli SPR:n auto. Vaikka se oli täynnä haavoittuneita, saimme pahiten loukkaantuneet vielä kyytiin. Kenttäsairaala oli lähellä, ja sieltä luvattiin hakea loput potilaat.

Olin aivan sokissa tapahtuman jälkeen. Kädet tärisivät ja jalat olivat hyytelöä. Illalla oli kuitenkin jatkettava työtä ja autettava Leppäsyrjän väkeä junaan.

Paikalle ilmestyi yllättäen autossa ollut upseeri. Hän tiedusteli, kuka oli se terveyssisar, joka pelasti sotilaan hengen ja antoi ensiapua muille kolarissa olleille. Sain sydämelliset kiitokset kädestä pitäen. Hän otti ylös siviiliosoitteeni ja lupasi järjestää minulle hengenpelastusmitalin. Sitä mitalia ei koskaan tullut, mutta auttamisesta jäi hyvä mieli.

Luutnantti Osmo Koski-Lammi, Esterin tuleva puoliso kuvattiin univormussaan Kannaksella.

Kerran jouduin vastaamaan evakkojunasta yksin ja matkustamaan kohti Pohjanmaata evakoiden kanssa. Ylivieskan kohdalla eräs poika tuli kertomaan pappansa voivan huonosti. Menin potilaan luo ja näin heti, että tällä on sydänkohtaus menossa. Mukana olleesta kotiapteekista annoin miehelle kaksi nitroa.

Pyysin poikaa menemään veturiin ja kertomaan, että juna pitää pysäyttää seuraavalla asemalla ja sinne on hommattava ambulanssi vastaan. Välissä oli kuitenkin karjavaunu, ja päästäkseen veturiin poika joutui kiipeämään vaunun yli.

Sota-aika oli nälkää ja ryssän pelkoa. Muistot eivät silti ole pahoja, sillä rakkaus on niin suuri voima.

Juna pysähtyi Pännäisten asemalla. Lähdin potilaan mukana Pietarsaaren sairaalaan. Mietin, miten oikein pääsen junan määränpäähän Kauhavalle, mutta kun saavuin ambulanssimiesten kyydissä asemalle, juna olikin siellä takaraiteella odottamassa minua. Veturinkuljettaja nosti kättä. Tunsin itseni tärkeäksi.

Myöhemmin kuulin, että potilas oli selvinnyt sydänkohtauksesta.

Sotavuosien kauhujen keskellä tapasin tulevan puolisoni Osmon Seinäjoella. Hän oli palaamassa kotoaan lomalta ja lähdössä rintamalle. Olimme koulukavereita.

Aloitimme kirjeenvaihdon, ja hän kävi minua katsomassakin Loimolassa. Hän oli niin hienotunteinen, että meni yöksi Martta-majaan.

Osmon sota kesti viisi ja puoli vuotta, minun viisi. Sota-aika oli nälkää ja ryssän pelkoa. Muistot eivät silti ole pahoja, sillä rakkaus on niin suuri voima.

Esteri Koski-Lammi asuu omassa kodissaan ja pitää kuntoaan yllä kävelemällä joka päivä kahden kilometrin lenkin.

Menimme naimisiin vuonna 1945. Meille syntyi kolme poikaa. Osmo työskenteli maanmittausinsinöörinä ja toimitti hankalia uusjakoja ympäri maata. Osmosta pidettiin, sillä hän oli hyvin oikeudenmukainen työssään. Varmasti hän silti stressasi paljon. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1987.

Asun omassa rivitalokodissani. Saan päivittäin apua vanhimmalta pojaltani Simolta, jonka koti on tässä lähellä. Ilman häntä en tulisi toimeen. Kotisairaanhoito käy luonani säännöllisesti, samoin siivooja. On minulla sairauksia, mutta täytän dosettini edelleen itse. Joka päivä teen kaksi kävelylenkkiä, yhteensä kaksi kilometriä.

Täytyy myöntää, että aina kun Karhu voittaa, kippaan konjakkiryypyn sen kunniaksi.

Olen ahkera penkkiurheilija. Seuraan kaikki Karhu Basketin koripallopelit Yle Teksti-TV:n sivulta 271. On hienoa elää mukana, kun Kauhajoki pärjää. Täytyy myöntää, että aina kun Karhu voittaa, kippaan konjakkiryypyn sen kunniaksi. En samana iltana, vaan vasta seuraavana päivänä. Muuten en saisi nukutuksi.

Silmänpohjarappeuman takia olen lähes sokea, mutta pelien seuraaminen onnistuu, kun istun aivan tuossa television ääressä. Urheiluruudunkin katson joka ilta.

Täytin syyskuussa 103 vuotta. Ehkä joku minua täällä vielä tarvittoo, kun vaan päivästä toiseen elän.”

Lotta Lybeck

  • Esteri Koski-Lammi (o.s. Lybeck), 103 vuotta, Seinäjoki

  • Rintamalla sairaanhoitajana ja terveyssisarena jatkosodan ajan

  • Sairaanhoitaja, terveyssisar

Voit lukea lisää sota-ajan lottien tarinoita Ilta-Sanomien viikonvaihdelehdestä 4.–6.12.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?