Sodan päättyessä Aili Karjalaisen ainoa omaisuus oli lottavarusteet - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kun sota päättyi, Aili Karjalainen joutui evakkoon ainoana omaisuutenaan lottavarusteet. Ne ovat tallessa vieläkin.

”Nuorena sodan otti kuin suurena seikkailuna”

Aili Karjalaisen koti ja omaisuus jäi Karjalaan. Sodan päättyessä hänellä ei ollut muuta kuin lottavarusteet.


6.12.2021 7:00

”Sain lottakomennuksen rintamalle kesällä 1944. Karjalankannaksella alkanut suurhyökkäys oli kääntänyt sodan jo kohti loppua.

Olin liittynyt Lotta Svärdin Sortavalan paikallisosaston viestijaostoon vuotta aikaisemmin heinäkuussa.

Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta 1944 saavuimme perille tukikohtaamme Laatokan rannalle. Meitä oli kaksi nuorta viestilottaa sekä kanslistilotta ja ruoka­huollosta vastaava lotta. Tehtävänämme oli hoitaa viestikeskusta, jonka tunnus oli Nauta.

Kesäkuun alku sujui rauhallisissa merkeissä ja nautimme Karjalan kesästä. Sota tuntui olevan kaukana.

Sodan kauhujen keskellä pystyi välillä myös nauttimaan elämästä.

Mutta juhannukselta idylli särkyi. Olin työvuorossa, kun vihollisen laivat alkoivat lähestyä horisontissa. Niitä tuli koko ajan lisää. Aamulla ne avasivat tulen. Tuulosjoen suu muuttui hetkessä tulihelvetiksi.

Meille oli annettu ohjeeksi suunnistaa metsien kautta Suomeen, jos vihollinen pääsee maihin. Emme kuitenkaan saaneet lähtökäskyä, vaan jäimme viikoksi unohduksiin asemapaikallemme.

Eräänä päivänä iso sotaherra soitti keskukseen. Kun hän kuuli naisen äänen, hän huusi ja kirosi meille, että miksi me vielä olemme siellä. Hän käski meidän lähteä välittömästi länteen. Paikalle tuli auto, joka vei meidät vanhalle rajalle.

Syöksyimme ojaan turvaan, kun yksinäinen kone tulitti meitä konekiväärillä.

Suomen puolella pääsimme kuorma-auton kyytiin, mutta matka katkesi ilma­hyökkäykseen. Syöksyimme ojaan turvaan, kun yksinäinen kone tulitti meitä konekiväärillä. Meihin ei osunut, mutta tielle pudonneessa hatussani ja manttelin helmassa oli luodin reikiä.

Salmissa jouduimme pommitukseen. Menimme suuren rakennuksen seinän viereen turvaan, mutta siihen taloon tulikin osuma ja me menetimme räjähdyksen voimasta tajuntamme.

Aili Paukku liittyi Lotta Svärdiin heinäkuussa 1943.

Sotilaspojat olivat nostaneet meidät kuorma-auton lavalle ja meidät oli viety jsp:lle. Koska meissä ei ollut ulkoisia vammoja, ei meitä lähetty mihinkään. Nukuimme toista vuorokautta ja pääsimme lomalle.

Rintamalle palattuani olin sotilaspapin apulaisena Impilahdella. Tehtävänäni oli koota kaatuneiden varusteita kotiin lähetettäväksi. Se oli henkisesti raskasta työtä, mutta paljon raskaampaa se oli lotille, jotka varustivat kaatuneita viimeiselle matkalleen.

Itse en lottana kokenut sotaa kovin raskaasti. Sitä kun oli silloin vielä niin nuori ja lapsellinen, että sen otti kuin suurena seikkailuna.

Sodan lopulla saimme vielä komennuksen Sortavalan Kasinhäntään. Siellä oli rauhallista ja työ Kopo-nimisessä keskuksessa leppoisaa.

Kerran pääsimme toisen tytön kanssa sotilaiden mukaan yölliselle partioretkelle Laatokan saaristoon, vaikka se oli lotilta jyrkästi kielletty. Joku kuitenkin kanteli retkestämme majurille ja hän määräsi meille viikon poistumiskieltoa.

Kolmen päivän päästä majuri tuli katumapäälle ja perui rangaistuksen. Hän piti meille aikamoisen saarnan, mutta ei lähettänyt meitä maitojunalla kotiin, vaan otti mukaansa rantakalalle ja lupasi, ettei kerro tapauksesta kenellekään, jos mekään emme kerro siitä.

Pääministeri Esko Ahon puhe Lotta-järjestön 70-vuotisjuhlassa 1990 oli Aili Karjalaiselle suuri hetki. Silloin järjestön kunnia palautettiin, Karjalainen sanoo.

Aselepo tuli syyskuun 4. päivänä. Yksikköni siirrettiin Liperiin. Vielä kuukauden päivät hoidin siellä Ruusu-nimistä keskusta.

Rauhan tultua Lotta-järjestö lakkautettiin. Siirryin evakkoon ainoana omaisuutenani lottavarusteet. Kotini oli jäänyt Karjalaan.

Vuonna 1952 menin naimisiin ja kansakoulunopettajaksi Virtasalmelle. Siellä olin yhtä vuotta lukuun ottamatta eläkkeelle asti.

Muistaakseni se oli vielä 1970-lukua, kun meille huudeltiin ikävästi yleisön joukosta.

Alussa meihin lottiin suhtauduttiin varauksellisesti. Virtasalmella oli tapana pitää järjestöjen kesäjuhla, johon me lotatkin marssimme kulkueessa muiden mukana. Muistaakseni se oli vielä 1970-lukua, kun meille huudeltiin ikävästi yleisön joukosta.

Lottien kunnia palautettiin 1990-luvun alkupuolella. Olin silloin mukana lottajärjestön 70-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa. Pääministeri Esko Aho kiitti meitä lottia isänmaan hyväksi tekemästämme työstä.

Se oli meille lotille suuri päivä.”

Lotta Paukku

  • Aili Karjalainen (o.s. Paukku), 96, Pieksämäki

  • Viestilottana Karjalankannaksella

  • Työura kansakoulunopettajana Virtasalmella

Voit lukea lisää sota-ajan lottien tarinoita Ilta-Sanomien viikonvaihdelehdestä 4.–6.12.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?