Tällaisia ovat omikron koronavariantin oireet: eteläafrikkalainen lääkäri kertoo - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tällaisia oireita omikron on aiheuttanut – etelä­afrikkalainen lääkäri kertoo

Koronan omikronvariantti aiheuttaa nyt huolta. Virusopin professori painottaa edelleen rokottautumisen merkitystä.

28.11.2021 19:48

Eteläafrikkalainen lääkäri, joka tiettävästi ensimmäisten joukossa informoi maansa viranomaisia uudesta koronavirusvariantista potilailla, on kuvaillut tähän mennessä tekemiään havaintoja omikronvirusmuunnokseen liittyen.

Etelä-Afrikan lääkäriliiton puheenjohtaja, tohtori Angelique Coetzee on kertonut The Telegraphille havahtuneensa ensimmäisen kerran uuden muunnoksen mahdollisuuteen, kun hänen yksityisvastaanotolleen maan pääkaupungissa Pretoriassa alkoi ilmestyä aiemmin tässä kuussa useampia potilaita, joiden koronaoireet eivät Coetzeen mukaan ”käyneet välittömästi järkeen.”

Potilaiden joukossa oli eri taustoista tulevia nuoria tai nuorehkoja henkilöitä, jotka tunsivat voimakasta väsymystä, sekä kuusivuotias lapsi, jolla oli erittäin korkea pulssi. Kukaan potilaista ei kärsinyt maku- tai hajuaistin menetyksestä.

– Heidän oireensa olivat erilaisia ​​ja lievempiä kuin aiemmin hoitamani oireet, Coetzee kuvaili The Telegraphin mukaan.

Kun neljällä voimakasta väsymystä tunteneella perheenjäsenellä todettiin koronavirustartunta, Coetzee ilmoitti havainnoistaan eteenpäin maan rokoteasiantuntijoiden ryhmälle.

Coetzeen viimeaikaiset koronaviruspotilaat ovat olleet enimmäkseen terveitä miehiä, jotka ovat hakeutuneet vastaanotolle tuntiessaan itsensä hyvin väsyneiksi.

Myös BBC kertoo Coetzeen ensihavainnoista uuteen virusmuunnokseen liittyen.

– Potilaat valittavat enimmäkseen kipeästä kehosta ja väsymyksestä, äärimmäisestä väsymyksestä, ja näemme tätä nuoremmalla sukupolvella, Coetzee on kommentoinut BBC:n mukaan.

Coetzee on maininnut potilaidensa olleen pääosin perusterveitä ja kertonut olevansa huolissaan siitä, että uusi virusmuunnos voisi mahdollisesti iskeä kovemmin iäkkäisiin ihmisiin, joilla on muita samanaikaisia ​​​​sairauksia, kuten diabetes tai sydänsairaus.

Ilkka Julkunen.

Virusopin professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta kommentoi mediatietoja eteläafrikkalaislääkärin havainnoista omikron-muunnoksen aiheuttamien tautitapausten suhteen.

Julkunen korostaa kuitenkin, että koska tutkimustietoa omikronin vaikutuksista ei toistaiseksi vielä ole, hän pohtii Etelä-Afrikassa tehtyjä ja ulkomaisissa medioissa uutisoituja omikron-havaintoja muutamina yksittäistapauksina ja hyvin yleisellä tasolla.

Julkusen mukaan toistaiseksi ei ole laajempaa näyttöä siitä, että tähän mennessä ulkomailla raportoidut omikrontautitapaukset olisivat jollain tapaa erilaisia kuin aikaisempien varianttien aiheuttamat taudit.

Ulkomaisiin mediatietoihin pohjaavien ensihavaintojen perusteella näyttäisi Julkusen mukaan siltä, että omikronvariantti voisi mahdollisesti aiheuttaa jotakuinkin samaoireista taudinkuvaa, kuin tähän mennessä havaitut variantit.

– Jos nämä omikron-tyyppitapaukset, mitä hän (Angelique Coetzee) kommentoi, ovat olleet taudinkuvaltaan lieviä, niin lievät tautitapaukset ja väsymys kuulostavat varsin tavanomaisilta flunssaoireilta. Siinä mielessä voi hyvin olla, että uuden variantin aiheuttama tauti olisi hyvin samankaltainen kuin aiempienkin varianttien aiheuttamat taudit.

Julkusen mukaan eteläafrikkalaislääkärin kuvailemia varsin lieviä koronaoireita voisi osaltaan selittää myös se, että kyseisissä tapauksissa kyse on ollut pitkälti nuorista tai nuorehkoista potilaista.

– Aiemmissa varianteissa nuorilla ja nuorilla työikäisillä taudinkuva voi olla hyvin vaihteleva, lievistä erittäin vakaviin tautitapauksiin asti. Yksilölliset erot taudin oireissa ja vakavuudessa ovat hyvin isot. Jos muutamilta potilailta on raportoitu väsymistä, niin pitää muistaa, että käytännössä varmasti suurin osa sairastuneista on väsyneitä, jos on keuhkoinfektio. Kyllä meilläkin suurin osa deltavariantin sairastaneista on sairastanut taudin varsin lievänä. Mutta kun tautitapauksia on paljon, niin myös sairaalassa ja teho-osastolla on ihmisiä, erityisesti rokottamattomia.

Vielä tässä vaiheessa ei ole tutkimustietoa siitä, miten nykyiset koronarokotteet toimivat omikronvirusmuunnokseen. Julkunen muistuttaa kuitenkin, että käytössä olevat koronarokotteet ovat tehonneet ainakin muihin, aiempiin koronavariantteihin.

Siksi Julkunen painottaa edelleen rokottautumisen merkitystä.

– Ilman muuta on hyödyllistä ottaa koronarokote, sillä ei ole mitään näyttöä, että rokotteesta ei olisi hyötyä. Siitä on erittäin paljon hyötyä, sillä esimerkiksi kahdella rokoteannoksella deltavariantin suhteen immuniteetti on varsin hyvä, koska se lähtökohtaisesti estää vakavan sairastumisen.

– Tällä hetkellä emme tiedä, onko rokotteiden teho merkittävästi heikompi omikronvarianttia kohtaan verrattuna aiempiin variantteihin. Paras keino suojautua koronavirusinfektiota vastaan on edelleen tehostaa väestön rokotekattavuutta.

Julkunen sanoo, että taudin torjunnan näkökulmasta yksilölliset torjuntatoimet uuden muunnoksen suhteen ovat samanlaiset kuin tähänkin mennessä on toteutettu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoi Ylen jutussa lauantaina, että tällä hetkellä ei vielä ole tietoa, millainen omikron-koronamuunnoksen taudinkuva on ja onko se erilainen kuin aiemmilla varianteilla.

Myös THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen MTV Uutisille kertoman mukaan omikronin vaikutuksia on vielä lähes mahdoton arvioida. Vasta perusteellisen tutkimusten jälkeen voidaan sanoa, miten tarttuva se on muihin variantteihin verrattuna.

– Se ei tapahdu yli yön tai parissa viikossa, siihen menee todennäköisesti kuukausia.

Salmisen mukaan vielä ei ole tiedossa sekään, onko muunnos päässyt lisääntymään Etelä-Afrikassa koronatilanteen kiihtymisen vuoksi, vai onko muunnos itsessään kiihdyttänyt tilannetta.

Maailman terveysjärjestö WHO nosti perjantaina 26. marraskuuta uuden Botswanassa ja Etelä-Afrikassa alkujaan todetun koronavirusmuunnoksen huolta aiheuttavien koronavirusmuunnosten listalle ja antoi muunnokselle nimeksi omikron, THL kertoo sivuillaan. WHO on ilmaissut huolensa omikronin nopeasta leviämisestä Etelä-Afrikassa.

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC on tuoreimmassa riskiarviossaan todennut omikronin aiheuttavan merkittävän tai erittäin merkittävän terveysuhan myös Euroopalle.

Muunnoksen pelätään olevan aiempia virusvariantteja tartuttavampi. Uuden virusmuunnoksen ominaisuuksista on kuitenkin vielä suurta epävarmuutta, ja esimerkiksi sen tartuttavuus ja käyttäytyminen suhteessa rokotteiden antamaan suojaan eivät ole vielä täysin tiedossa. THL onkin korostanut, että epidemiologinen tieto uudesta virusmuunnoksesta on toistaiseksi vasta hyvin alustavaa.

Kansainvälisessä tiedeyhteisössä on arveltu nykyisten rokotteiden antavan varsin hyvän suojan myös omikronia vastaan, mutta varmaa vastausta ei tähän tässä vaiheessa ole.

WHO:n mukaan ensimmäinen vahvistettu omikrontartunta havaittiin Etelä-Afrikassa 9. marraskuuta otetusta näytteestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?