Avin rajoitukset iskivät – jääkö Varpunen joulu­aamuna nyt laulamatta?

Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala kertoo Ilta-Sanomille aluehallintoviraston päätöksestä kuultuaan, että seurakunnassa tutkitaan, miten Kauneimmat joululaulut voitaisiin silti laulaa kirkoissa.

Teemme kaikkemme, että joululaulut kaikuisivat kirkoissa. Näin sanoo Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala. Tuomiokapitulin ohjeita pitää joka tapauksessa noudattaa.

18.11.2021 14:07

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt rajoittaa yleisötilaisuuksia Uudellamaalla. Rajoitukset ovat voimassa 25.11.–24.12. Rajoitusten vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Suomalaiset kokoontuvat kirkkoihin laulamaan Hoosianna-hymniä perinteisesti ensimmäisenä adventtina. Siitä alkaa myös Kauneimpien joululaulujen aika, joka jatkuu aina loppiaiseen saakka.

Lue myös: Uusia koronarajoituksia Uudellemaalle

Aluehallintoviraston päätöksen jälkeen monissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa mietitään, voidaanko kauneimpia joululauluja nyt laulaa kirkoissa. Jäävätkö Arkihuolesi kaikki heitä ja Varpunen jouluaamuna nyt laulamatta tiukentuvien koronarajoitusten takia?

– Nyt katsotaan, miten toimimme asian suhteen. Tuomiokapitulilta on tulossa ohjeet asiasta, Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala kertoo Ilta-Sanomille.

Tuomiokapituli hoitaa hiippakunnallista toimintaa, hallintoa ja taloutta. Se tukee ja valvoo seurakuntien toimintaa ja hallintoa sekä hoitaa papiston ja lehtorien henkilöstöasioita ja valvoo heidän ja seurakunnan muiden työntekijöiden tehtävien hoitoa ja elämää.

Lue myös: Suomessa peräti 1 259 uutta korona­tartuntaa – katso oman kuntasi tilanne

Vielä ei tiedetä, olisiko esimerkiksi koronapassista ongelman ratkaisuksi.

– Teemme kaikkemme, että joululaulut kaikuisivat kirkoissa. Tutkimme nyt, voitaisiinko tapahtuma jotenkin järjestää. Toimimme kuitenkin joka tapauksessa tuomiokapitulin ohjeiden mukaan, Kanala sanoo.

Kauneimmat joululaulut ovat säilyttäneet suosionsa kirkoissa vuosikymmenestä toiseen, kun ihmisillä on tarve yhteisöllisyyteen, jota laulutilaisuudet tarjoavat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?