Huomasitko viikonloppuna upean auringon ilmiön? Ilmatieteen laitos selittää, mistä on kyse - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Huomasitko viikonloppuna upean auringon ilmiön? Ilmatieteen laitos selittää, mistä on kyse

Etelästä virtaa vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa koko maahan. Samalla Suomeen kantautuu myös ilman epäpuhtauksia.

Savuhiukkaset ja ilmassa olevat epäpuhtaudet saavat aikaan kauniita auringonnousuja.

31.10. 14:31

Moni on viikonloppuna ihastellut upeita auringonnousuja ja -laskuja. Samaan aikaan ilma on saattanut vaikuttaa samealta. Ilmatieteen laitos kertoi sunnuntaina Twitterissä, että syy upeisiin alkuillan ja varhaisen aamun hetkiin sekä sameuteen tulee idästä ja etelästä.

Meteorologi Ari Mustala sanoo, että Mustanmeren suunnalta tulee etelävirtauksen mukana savuhiukkasia ruohikko- ja maastopaloista. Samalla Suomeen kantautuu Itä-Euroopasta muita ilman epäpuhtauksia.

– Se on saanut aikaan sen, että ilma on vähän sameaa. Se saa aikaan komeat auringonnousut ja -laskut, jos pilvipeite rakoilee, Mustala kertoo.

Hän kuitenkin sanoo, että taivas on enimmäkseen pilvessä.

Ilmiö ei ole harvinainen.

– Esimerkiksi kesällä, kun oli helteistä, oli komeita auringonlaskuja. Samalta suunnalta silloinkin ilma virtasi.

Ilmanlaatu Suomessa on tällä hetkellä savuhiukkasten ja epäpuhtauksien vuoksi heikentynyt hieman, mutta ei kuitenkaan hälyttävästi.

– Ne ovat kuitenkin kulkeutuneet aika kaukaa ja laimentuneet.

Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo, että etelävirtaus jatkuu Suomessa viikon puoliväliin asti. Mukanaan se tuo myös poikkeuksellisen lämmintä ilmaa, joka nostaa lämpötilan plussalle pohjoisinta Lappia myöten.

– Lämmintä ja kosteaa on, hän summaa.

Mustala sanoo, että lämpötila on vuodenaikaan nähden korkea.

– Ei mitään huippulämmintä, mutta vuodenaikaan nähden lämmintä.

Tällä hetkellä Pohjois-Lapissa on vielä pakkasta, mutta lämpötilan odotetaan nousevan myös siellä reilusti plussan puolelle alkuviikosta.

Latvala kertoo, että savu- ja muiden hiukkasten sekä ilmanpuhtauksien lisäksi komeita auringonnousuja ja -laskuja saavat aikaan myös ilmassa oleva kosteus ja pilvisyys.

– Kaikkien näiden yhteisvaikutus saa aikaan sen, miltä taivas näyttää.

– Kirkkaalla taivaalla ei ole oikein mitään, mikä värjäytyisi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?